Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Lypsyasemista.  (Luettu 15678 kertaa)

realisti

  • Vieras
Vs: Lypsyasemista.
Uutta pihattoa suunniteltu jonnin aikaa ja asemalypsy olisi näillä näkymin tulossa.
Kertokaas kokemuksia erilaisista lypsyasemista käytännössä.
Millaisilla asemilla kuinka suuria eläinmääriä tunnissa pystyy lypsämään?
Miten WF laitteet ja huolto pelanneet käytännössä?
Työtä helpottavia lisävarusteita?
Minkä kokoisia kokoomatiloja on minkä kokoisille asemille tehty?


en suurin surmin laittaisi minkäälaista manuaalista lypsyasemaa. Lypsä lehmät parsissa tai hommaa pari robottia. Lypsyasemalypsäjät vaikenevat käsiin kohdistuvista rasitusvammoista. Lypsinten kiinnittäminen on kovaa työtä.

henrikson on minun kanssa samoilla linjoilla... olosuhteet ei muutu työnteon kannalta kovinkaan paljoa hyvästä parsinavetasta pihattoon muutettaessa, adamin tapauksessa taas hieman eri juttu kun tarkoitus on saada jatkuvaa kasvua aikaan ja ainakin osittain työntekijät lypsää. Omassa parsihelvetissä tällä hetkellä n.40 lehmää maidossa ja työssä menee erillisen hieholan kanssa kahdelta ihmiseltä n.6h päivässä. Työ on kyykkimistä lukuunottamatta varsin mielekästä kun on ruokkija, lypsykiskot ja irrottimet. Seuraava askel onkin sitten joku n.120 lehmän kahdenrobotin navetta.

timotej

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 977
Vs: Lypsyasemista.
Jos 15 v. navetta on kunnossa, niin miksi pitää jo suunnitella uutta? Nythän se vasta alkaa tuottamaan jotakin, kun poistot on tehty! Eikö olisi parempi kehitellä työtä helpottavia ja vähentäviä menetelmiä nykyisen sisään, sen sijaan että hankkisi lisää työtä ja velkaa laajentamalla? Minusta tuottavuuden noususta pitäisi joku murunen jäädä myös viljelijän vapaa-aikaan. Viljelijälläkin on oikeus elämään!

Nälkää kasvaa syödessä kuten adam puhui tuossa resursseista niin meillä pitäisi saada tuotantoa tehokkaammaksi koska pinta-ala riittäisi kolminkertaistamaan lypsävien määrän. Työvoimaakin olisi sekä konekalustokin on ajantasalla ja pinta-alojen kasvaessa myös tarpeettomat hankinnat ulkoistetaan. Pakkohan tätä hommaa on eteenpäin viedä eikä paikoilleen jäädä polkemaan sehän olisi silloin kehityksen loppu ja rappeutumisen alku  :)
Jos toiminta perustuu ulkopuoliseen työvoimaan, niin sitten vaan! Oman perheen voimin olisi parempi kehitellä nykyistä. Lähde kuitenkin siitä, että työpukusi tulee sitten olemaan puku ja kraka kaulassa. Ei haalari.

Maalaispoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2644
  • Nothing runs like a deere
Vs: Lypsyasemista.
Seuraava askel onkin sitten joku n.120 lehmän kahdenrobotin navetta.

Eikö ne ole pääsääntöisesti 150 lehmän navetoita, jos kaksi robottia on.

Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Sääliä saa pyytämättäki, kateus pitää ansaata.

SomeBody77

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4301
  • Ensin rahahommat, sitten omille pelloille
Vs: Lypsyasemista.
Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Tarttis vaan saada robotin hintaa reiluusti alaspäin.  :-\
Ensin rahahommat, sitten omille pelloille

apemies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1699
Vs: Lypsyasemista.
Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Tarttis vaan saada robotin hintaa reiluusti alaspäin.  :-\

***Sitä odotelles tulee eläkeikä uhkaavasti vastaan. Aseman ja robotin välinen hintaero ei loppujen lopuksi ratkaise tilojen välistä kannattavuutta.

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
Vs: Lypsyasemista.
Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Tarttis vaan saada robotin hintaa reiluusti alaspäin.  :-\

Tanskasta alle 30 000 A2
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

Nuor isanta

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 58
Vs: Lypsyasemista.
Ranskasta kans halpoja käytettyjä.

Suki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 787
Vs: Lypsyasemista.
Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Tarttis vaan saada robotin hintaa reiluusti alaspäin.  :-\

***Sitä odotelles tulee eläkeikä uhkaavasti vastaan. Aseman ja robotin välinen hintaero ei loppujen lopuksi ratkaise tilojen välistä kannattavuutta.

Ittekin vähän sitä mieltä ja lukuja pyöritellyt, että eiköhän se joku maaginen raja robojen vs. aseman välillä mene siinä n. 200 kantturassa (kolme roboo)? Et sen jälkeen iso asema/karuselli haukkuu jo hintansa reilusti takaisin.. Pihattoa en muuten välttämättä alle 100 lehmälle rakentaisi..
Selittäjät selittää,
koirat haukkuu perään,
mutta karavaani kulkee taas.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Lypsyasemista.
Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Tarttis vaan saada robotin hintaa reiluusti alaspäin.  :-\

***Sitä odotelles tulee eläkeikä uhkaavasti vastaan. Aseman ja robotin välinen hintaero ei loppujen lopuksi ratkaise tilojen välistä kannattavuutta.

Ittekin vähän sitä mieltä ja lukuja pyöritellyt, että eiköhän se joku maaginen raja robojen vs. aseman välillä mene siinä n. 200 kantturassa (kolme roboo)? Et sen jälkeen iso asema/karuselli haukkuu jo hintansa reilusti takaisin.. Pihattoa en muuten välttämättä alle 100 lehmälle rakentaisi..

enkä mä parsinavettaa 90 lehmälle ;D
kuinkahan pyörii nykyysin muinoin keskon lehres esitelty etelä-savolaanen 80 kurmun parsinavetta ???
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

KJL

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4084
  • "Aja millä ajat ja Flieglillä loput"
Vs: Lypsyasemista.
Uutta pihattoa suunniteltu jonnin aikaa ja asemalypsy olisi näillä näkymin tulossa.
Kertokaas kokemuksia erilaisista lypsyasemista käytännössä. 20 paikkainen WF Autorotor magnum 40
Millaisilla asemilla kuinka suuria eläinmääriä tunnissa pystyy lypsämään? Käytännös on päästy 50-85 kantturaa tunnissa lypsytehoon riippuen mukana kiertävien hiehojen yms. pököpäiden toilailuista.
Miten WF laitteet ja huolto pelanneet käytännössä?Huolto pelaa hyvin ainakin tää E-P:n alueella, laitteet pelaa vielä paremmin.
Työtä helpottavia lisävarusteita?
Minkä kokoisia kokoomatiloja on minkä kokoisille asemille tehty?


Onko  teitä 2 henkilöä aina lypsyllä?
On joo... hyvin usein kolmekin. Eikö sais olla? Toki melko usein aloitan yksinkin, mutta kyllä toisesta on apuakin. Lehmiä vaan on edelleen liian vähän, muutama kierros lisää menis viä ihan kevyesti...

Niinjoo... Tunnistus+aktiivisuusmittaus, irrottimet, maidonmittaus, automaattinen/manuaalinen erottelu
Kokoomatila 80 elukan mittainen... Syystä että sille paikalle piti alun perin tulla 2*8 kalanruotoasema.

Seuraava askel onkin sitten joku n.120 lehmän kahdenrobotin navetta.

Eikö ne ole pääsääntöisesti 150 lehmän navetoita, jos kaksi robottia on.

Muuten itse asiasta, vielä muutama vuosi sitten olin varsin kielteinen robotin suhteen, mutta kyllä nyt on ruvennut mieli muuttumaan. Tuskin tuun asemalla lopunelämääni lypsämään.
Muuten... itse asiasta... vielä muutama vuosi sitten olin varsin myönteinen robotin suhteen, mutta sittemmin on mieli muuttunut... ;)

Viimeksi muokattu: 13.12.10 - klo:20:53 kirjoittanut KJL

tethering holes to their concave windings

Maalaispoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2644
  • Nothing runs like a deere
Vs: Lypsyasemista.
Ranskasta kans halpoja käytettyjä.

Lypsykone on kuitenkin lehmätilan eniten käytetty kone, joten siinä en lähtisi käytettyä ostamaan, vaikka halvalla saisikin...
Sääliä saa pyytämättäki, kateus pitää ansaata.

Vastaranta

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 902
Vs: Lypsyasemista.
Jos toiminta perustuu ulkopuoliseen työvoimaan, niin sitten vaan! Oman perheen voimin olisi parempi kehitellä nykyistä. Lähde kuitenkin siitä, että työpukusi tulee sitten olemaan puku ja kraka kaulassa. Ei haalari.

Miksi, timotej, haluat nähdä niin suuren eron itsesi ja ulkopuolista työvoimaa käyttävän tilan välillä?

Muussa yritystoiminnassa katsotaan positiiviseksi asiaksi, jos yritys pystyy työllistämään. Miksi se maataloudessa on paha??
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot

Sandels

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 435
  • Ilima aekojaan Iisalamesta
Vs: Lypsyasemista.
Onko palstalaisilla kokemuksia asemasta roottoripoistolla? Ollaan tässä pähkäilty asemavalintaa, ja tuo roottoripoisto olis mukava lisä. Meidän lehmiä ei tahdo saada pois nykyiseltä tandemilta millään, mutta tuossa ne joutusivat poistumaan sukkelammin. Nykytilanteessa ongelma voi tietysti olla liukas lattia ja hankalat kulkureitit, mutta mistäs näistä tietää. Onko kukaan kaivannut roottoripoistoa vai häipyykö lehmät asemalta ilmankin?

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Lypsyasemista.
en suurin surmin laittaisi minkäälaista manuaalista lypsyasemaa. Lypsä lehmät parsissa tai hommaa pari robottia. Lypsyasemalypsäjät vaikenevat käsiin kohdistuvista rasitusvammoista. Lypsinten kiinnittäminen on kovaa työtä.
Tämmöstä puhetta kuuluu yleensä näiltä 90-luvun robouskoon kääntyneiltä tandemiboxilypsäjiltä ;D Kokeiltu on sekin. Mutta se siitä.

Jos porukkaa on enemmän kuin sinä ja puolisosi, on asema harkinnan arvoinen. Jos tarkoitus on tulla kahdestaan työllistetyksi, en suosittele asemalypsyä. Vuorottelu on vaikeaa, koska lypsyllä tarvitaan yleensä kaksi. Toisaalta vastustan eläinten kanssa yksin työskentelyä ihan työturvallisuussyistä. Mieti mikä on mielekästä.

Kraka kaulassa lypsäminen ei ole mielekästä, eikä siihen taida päästä alle 4 miljoonan vuosittaisen maitolitran. Ulkopuoliset työntekijät ei tee kenestäkään herraa, eikä robotti suomalaiskokoluokan tiloilla yhtäkään työntekijää vielä korvaa. Lypsytyön osuus meillä on alle 25% kokonaistyömenekistä. Snellasaneeraustyöt ja hiehojen kasvatus ei ole mukana tossa.

Ruokinnan automatisointi säästäisi todennäköisesti enemmän työtä kuin lypsyn, koska tarkkailutyötä jäisi ruokinnasta vähemmän.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Vastaranta

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 902
Vs: Lypsyasemista.
Kokoomatilan mitoitus on yksinkertainen: sinne pitää mahtua tunnissa lypsettävät lehmät, ei enempää.

Toisaalta asemalle+kokoomatilaan olisi hyvä mahtua kaikki osaston/ryhmän eläimet.

Loogisena päätelmänä edellisistä: Eläinhallin osastointi/ryhmittely määrää lypsyaseman "tehon tarpeen". Tai sitten kana oli kuitenkin ennen munaa  ??? ???

Lypsyaseman kapasiteettiin taas vaikutetaan paljolti sillä, kuinka monta lypsäjää se tehokkaasti työllistää. Näissä kotimaisissa mittakaavoissa riittänee yksi lypsäjä kerrallaan. Niinpä muuttaisin alkuperäisen kysymyksen- montako lehmää tunnissa?- muotoon; mikä on sopivin asematyyppi/koko yhdelle lypsäjälle?  

uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot