KITULAN ELÄMÄÄ

-------------------------------

Keväisen aamun kirkkaat auringonsäteet maalaili ristikkoikkunan kuvioita Kitulan pirtin räsymattoon. Unettava hiljaisuus viipyi pirtin joka loukossa vielä, vaikka isäntä, Kitulan Jaska , istui ajatuksissaan pirtin seinusvieruspenkillä. Elli, Jaskan elämänkumppani, tuntui kolistelevan eteisessä, oli kai tulossa navetasta.

  Jaska säpsähti ja kohensi ryhtiään, ottaen käteensä penkillä lojuneen sanomalehen. Elli tuli sisälle, luoden tuikean katseen Jaskaan.

- Mitä se siinä vain istua luhunottaa? Tulleeko siitä ikinä sen valaamiimpaa? Viikkomoisin siinä aikonu ja jahkaillut.

- Elähän nyt Elli, kato se pittää asia miettiä ja suunnitella tarkkaan. Ei tule sitten tehtyä vikaliikkuja.

- No ei tottasesti meijän isäntä tee vikaliikkuja. Koko aamun taas haaveillu joutavia.

- Joutavia? Mistä sinä niin päättelet? Meleko paljo jo etistyny se suunnitelma.

- Hyh, kuulis vain!

- Ehän minä keskentekosta ala lakrattelemaan. Ootahan rauhassa. Kun suunnitelema valamistuu, ei tarvitte kun pitelee ja vetelee.

- Ennustanpa että taas syksy ehtii ennen kun mittää tapahtuu.

- On se kumma kun sinä oot tuommonen hättäilijä. Niinhän se oli äetisiki. Aina oli appiukkua painostamassa. Ja on se pikkusen rahastaki kiinni. Pitäsi mopoki uusia.


Kokkeillaampa tämmöstäki

- Mitä ihimettä tähän minun suku kuuluu? Se on se sisävessa kyllä saatava. Minnen ennää persettäni pakkasessa palelluta ensi talavena. Ja mopua et uutta kyllä laeta. Entinen kelepaa ihan hyvin.

  - Pirkule, tuota se on aena meillä. Jos minä jottae meinaa viritellä niin se iteja ammutaan kotijoukkojen toimesta varmasti alas. Vae annahan olla jos sievistelyvärkkeistä on puhe, niin eijoo kyllä rahasta uupeluva. Käsiväskyjäki komerot pullollaan. Ja tanssauskenkijä, vaikkei ihminen oo tansseissa käyny miesmuistiin.

  - Miten tuommosen nyhyjäkkeen kansa vielä tanssaamaan. Ja olihan ne naapurin poijalla häät, siellä oli tarpeen. Katteellinen oot kun ite oot niin kampurajalakanen ettet ossaa merkkijää mennä.

- Ilimanaekusta hyppelyvä. Riettaita ajatuksija vain pääkopassa kiertää. Sullaki oli posket punaset kun paloauto.

- Joojoo, rupijaehan menneen pitemmälle , niin pyöräytän että samalla kertaa näät joka nurkan.

- No, koetahan rauhottua. Joko se on puuro syötävää. Joutuu töihin.

- Siinon paassa, vejä vaen emättiin. Mitä se meinaa suunnitella?

- Noo, pittää kahtua, kuhan tässä syyäkseen!

- Naapurin Lassi näky jo karhiperässä ajavan suopellolle.

- Elli kuule, elä sinä sekkau semmosiin asioihin jotka ei sulle kuulu. Lassiki tuhertaa viikkokausija toukojaan. Tietäähän sen kun Lassipolosella on jääny ne älynlahajat meleko vähäseksi. Se pittää suunnitella homma kunnolla, sitte se onnistuu. Vaen mikä pirkule se on? Oot lukenu taas terveös ropakantaa. Puuro on mavutonta. Ei se suola niin tyyristä oo ettei raski panna tarpeeksi. 

 - Elä kitise! Jos ei keitokset kelepaa niin voehan se isäntä jättää syömättä. Kumma kun vanahemmuuten pittää joka asijasta jappasta.

 - Pirkuuti! Jappasta! Asijasta sanoen. Sapuska on kuin lahua puuta jyrsis.

Tämähän se sopusa pari?

 - Jaaha!

 Elli tempasi lautasen Jaskan edestä ja kopisti sen laskiämpäriin. Tuhahti ja otti lehden käteensä jota alkoi tutkia.

  Jaska katsoi Elliä hetken, tempasi lippalakin ovipielen naolakosta ja säntäsi tuvasta ulos.

  Vae että oekeen sisävessasta se Elli haaveilee. Että pirtin nurkkaan saesi käyvvä paskomaan! Ei, ei! Kyllä se ny siinä erehtyy! Sillon on ihiminen läpeensä patalaeska, jos se ei kanna paskojansa ettäämmäksi huushollista. Hyväjalakanen ihiminenhän se Elli vielä, mitähän se ny olemattomia höpelehtii?

Kuin varmemmaksi vakuudeksi Jaska nyökytteli päätään pihan poikki kävellessään, molemmat kädet syvällä housun taskuissa.

Tieltä päin kuului lähestyvää pärinää, joka lähemmäksi tullessa muuttui katkonaisemmaksi. Jaska huomasi Perälän Paavon kääntävän moponsa heidän pihaansa.

 -Katohan terve! Eipä oo sua monneen viikkoon näkyny! Jaska huikkasi, kun
moottorin ääni vaimeni.

- Terve! Niin-niin! Eipä sitä. Oon maannu lasareetissa toesta viikkua.

 Jaska näytti säikähtäneeltä, jolloin Paavo kiirehti jatkamaan:

- Vaan mitäpä ne meikäläisestä löysivät tohtuurit ja trosentit. Ei niin mittään! Tervestä miestä meinasivat makuuttaa iliman aikojaan kylyvöntekoaikana. Kokkeita ottivat, usseempi puteli verta juoksutettiin niinku siasta, eikä mittään löytyny laparoosissa, vae mikä seon? Ka, palttua Eeuuhun mahtovat tehä, ku ei muuta sanneet!

Jaska raapi korvallistaan ja alako kysymään, minkähän tähen sinne lasareettiin olivat terveen miehen vienneet.

 - Minkäkö tautta? Kaatua hojjaannuin aamukusella. Siitäkös Kerttu heti ampulanssia
soettammaan, vaikka minä manasin sille, että älä perkele mee soittelemmaan mihinkään. Eihän ne akat mitään järkipuhetta usko. Ne perkeleen vauhkot, luulevat, että henki menossa, kun mies vähä horijahtaa.

  - Akat on vihonviimesijä otuksija maan päällä, sen tiijjän minäki. Äskön justiisa otallettiin Ellin kanssa, Jaska vahvisti.

Tuttuva tohinata?

 - Aevoverenkierron eppäilivät mulle tenän tehneen. Aamusella se ny justiin soppiikin niin olla, ei veri ehi kohota päänuppiin äkäsesti ylösnoustessa. Akka perkele teki siitä vaan turhan ison numeron. Ny ei kehtaa naamaasa kirkonkylällä näöttää, sepalus aoki minnuu siitä aolan läpite kuskasivat paarilla.
 
 - Elä perkuuti!?!

 - No totta seon! Arvaappa ku siinä vastassa oli nuoria tyttöhoitajia, sisar hento valakosia. Ja minulla sepalus aoki retkottaa. Jospa olikin aevoesta veri paenna, niin arvaappa minne oli pakkaunnu?

  Jaskaa alkoi naurattaa, puheet oli Paavolle ominaisia. Niissä ei ollut
siteeksikään totta, mutta Paavon kerronta sai aina hyvälle tuulelle.

  - No ei seo kumma jos Paavolla on nuin vaohti päällä, kun on saanu nätin hoeturin kättä puristaa. Vaen mitäpä sitä sulla on mielen päällä? Joko kohta meinaat pistää Valametin vavolle?

 - Ja paskat! Kuka helevetti se peltohommiin näen aekasin. Jäätyyhän siellä siemmenet, kun on meleko älijä tuo tuulen henki.

 - Ellihän tuo jo hättäeli, että jää vähintään touvvot tekemättä ja ihhaeli kun Loposen Lassi oli muka jo karhin kansa ajanu suopellolle. Seon Lassi-polosella niin pirunmoenen kiire joka kevä. Vaen kyllä se sitte näkkee orraessaki.

 - Hättäenenhän se on Lassi kaekissa hommissa. Siksi kae sillei oo jäläkikasvuakkaa, on nii kiire ollu vettää vempele ylös että siemmenet eijoo menny vavon pohojaan.

 - Eihä sekkää homma hättäelemällä onnistu. Sulla se homma on onnistunu meleko hyvin. Montako niitä sulla jo on?

- Seittemän velijestähän niitä on ja jokkaesella sisko, että kaheksan kaekkijjaan.

Mitteehän Jaska hoksovvaa

 - Mulla se jäe tuohon yhteen ja seki jo meni herraksi lukemaan. Äetisä sen oli siihen hoputtanu. Noo, kae seon hyvä, ei tässä Kitulassa taija ennää näenä EeUu aekoena pärijätä. Jos tukija pikkusen tullee, niin tuotteilla ei saa mittää. Ja kohta kae se kiellettään alle saan lehemän karijanpito, Jaska sanoi.

 - Nii, olihan mulla muka asijaaki. Tae oekijastaan se Kerttu laetto juoksupojaksi. Tavallisesti en oo akkaen asijoella hypänny, vaen kun se lääkäri anto sitä saraslommaa niin aattelin...ompahan kuin vaehteluva sohovalla makkuuseen. Vaen turhaa kae minä sulle selostan. Onko se Elli sisällä? Tohikko sinä laskija minut kahenkesken sen juttusille.

 - Mitenhän tuo oesi? Sinnoot justiin päässy niijen hoeturijen kanssa vaohtiin, ´niin tiijä mitä sinä eokolle teet. Vaekka toesaalta, helepotushan tuo oesi. Niin tuo on alakanu maestua tervan juonnilta koko touhu. Elliki alakaa olla kun kuollu lahana.

 - Elä sinä Jaska omijasi puhu. Se pittää kehittää uutta asentuva ja käöttää mielikuvitusta. Mekkae Kertun kanssa rassaututtaan joskus monesti päevässä. Kyllä se vaen maestuu kun pikkusen eukkuva lämmittää.

 - Joo, vaen jos ei siejä lämmitystä. Pierassee ja selekäsä kääntää. Ei siinä sillon palijo nuotijua sytytellä.
     
 - Ka, onhan se niinki. Vaen minä sinne Ellin porinoelle. Kissauttasikko tuo kahavit?
Lähe sinäki, Paavo sanoi.

 - Oli niin avopäenen lähtö äsken. Vaekka toesaalta, ohan tuo jo kahaviaeka. Paremmin sitte hommat sykertyy. Aattelin noeta aetoja kosijoijja. Kohta äpylit pittää ulos laskija. Sulla sitä on työntekijjää omasta takkaa, ei tarvitte joka paekkaan ite rientää.

 - No, eihän mun tarvii kun pikkusen johtopuolella. Ja jos tojen sanon, Kertun käskyläeseksi tässä on sortunu.

 - Vaen ohan sulla tytär, se Eeva, niin pystyvä likka. Taija Kertun tarvita kun katella päältä. Minähän siitä Eevasta miniää kasvatin, vaen kun se poeka herraksi....Jaska sanoi.

 - Päästäsiinki sukulaeseksi ja kyllä se Eeva passaa herrallekki. Vaekka ite sanon, on jumalattoman nätti tyttö.

 Paavo lykkäsi mopon nojaamaan seinää vasten ja miehet kähnivät sisälle ovesta, josta Jaska oli äsken niin vauhdilla tullut.

Elli pyörähti vimmoissaan ympäri, kun kuuli oven käyvän ja luuli Jaskan
tuppaavan niin pian takaisin pirttiin, mutta nähtyään Paavon kookkaan
hahmon hän leppyi siinä samassa.

-   Katohan, Perälän isäntähän se sieltä.

-   Niin on Elli-emäntä kuin tuomenkukka, ei päivääkään yli kolmenkymmenen, sen voisin vaikka vannoa, aloitti Paavo tavoilleen uskollisena, taitavana naisten käsittelijänä.


Neon nuo isännät kovija poekija

Jaskan osana oli seurata sivusta, kuinka Paavon puhe vaikutti Elliä sulattavasti. Tämä ei ollut mitään uutta, mutta Jaska ei lakannut ihmettelemästä, kuinka Paavo onnistui leperryksillään osumaan naisten herkimpiin kohtiin.

Jaskan tuoreessa muistissa oli, kun he Paavon kanssa olivat
osallistuneet menneenä talvena metsäveropäiville. Veroasiantuntijana oli
sattunut toimimaan simpsakka tyttöihminen. Ja niinhän sielläkin oli
käynyt, että tauolla Paavo jo istui viinerikahveilla tämän kanssa.

Nainen oli kiemurrellut nauravana Paavon lisätessä pökköä pesään ja
vedellessä silloinkin oikeista naruista.
Jaska hätkähti ajatuksistaan kuullessaan mainittavan sanan "mopo" ja
peräti Ellin suusta tällä kertaa.

-   Vai että mopokauppoja, kiherteli Elli, - Tarvinnooko tuo uutta
mopetia, huitelloo sillä kaiket illat ja jää työt tekemättä.

-   Elli tietää, että mopo se on miehen jatke, eiköhän ne Ellinkin helemat
mukavasti leuhahtele mopon tarakalla istuissa? Saattaapi tuua uusia
tuulia sinne helemain allekin.

Jaska kuunteli Ellin ja Paavon keskustelua aikoen ensin osallistua
siihen, mutta arveli sitten Paavon onnistuvan paremmin ilman häntä.

Ellin posket punotti, että Jaskaa jo vähän harmitti: eivätpä punotelleet
hänelle muutoin kuin kiukusta!

Mopoasian käsittely jäi Jaskan pettymykseksi kesken, kun Paavo yhtäkkiä
muisti varsinaisen asiansa, minkä tähden oli tullut.

  - Vaen pirkeeti! Nythän minä muistin. Minä kun oon oekijastaan sen paremman puoliskon asijalla, Paavo sanoi ja kaiveli povitaskuaan. - Katohan sinä kun se Kerttu järijestää jotku Tupperi-iltamat, vae mitkä helekatin tupenrapinat ne oli? Niin se usutti viemään sinulle tämän hinnaston, että saat raohassa katella. Ei tuu vikaostoja.

  - Täh! Tupperia? Saakuti niitä muovikippoja ei tähän torppaan ostella. Ennestään on jo hyllyt täönnään vaekka millasta vempelettä......Jaska alotti.

 - Sinä pijä suus kiini! Puhu sinä sitte kun sulta jottae kysytään! Vaen olipa se Kerttu kultanen kun muisti naapuria. Pittää valita usijampi tuote, niin Kerttu saa paremman emännän lahajan.

Tästä ei hyvä seuraa?

 - No niin, pirkuuti tälle vessat ja kaekki hienouvet. Kuitenki syöstää rahat ilimanaekusiin kippoehin.
 
 - Elähän ny Jaska. Annahan emäntijen totteottaa halujaan. Sitte neon ku ruusun nuppuja. Keheräävät tyytyväsenä ja tiijä vaekka sinäki saat sen mopon, Paavo sovitteli.

 - Mökissä ei rahat riitä kaekkiin mielitekkoehin. Tuolla Ellillä pikkusen huono tuo rätinkipää.

 - Tuo ukko seon meillä tuommonen. Perälässä taetaa asijat olla erilailla. Paavo vissiin arvostaa naestaki, ku oekein asijapojaksi antautunu. Se naesesta tuntuu mukavalta kun saa vaekuttaa yhteisiin asioihin.

 - Kyllä se meillä on niin että Kerttu se kaapin paekan määrrää ja rikulleen. Vaen kun seon sille mylläkälle menny, niin nykyvään mennee omalla paenollaan. Meillon semmonen työnjako, Kerttu määrää ja minä koetan totella, Paavo selitti totisella naamalla.

 - Siinä pelleile, kylläpä minä tiijän, että sinä puistelet mattojaki. tuo meijän jäärä ei kyllä ikkää.

 - No ei tuota sitäkää uuhta oo näkyny tuolla peltohommissa. Mikäs se Patella kun seon aekanaan hommannu työmiehiä yötöellä. Seittemän riskijä miestä, ei siinä vanahemman miehen ennää tarvitte liikoja hötkyillä, saattaa vaekka mattoja pieksää. Voe jukoliste nuita Ellin ajatuksija.

 - Kyllähän Jaska on aevan oekijassa. Ei se yksi mies repijä akkojen passaajaksi. Se pittää Ellin hommata minijä. Poekahan on jo vaekka kuinka vanaha.

 - Vaen se ei Gabrielin tartte näehin mökkeihin nappiutua. Gabriel on niin etevä että se vielä näöttää ihimeet tämänkylän muijille. Kohta valamis insinööri. Semmonen mieskö tänne Jumalan selän taka tulisi. Minnoon Gabrielille sanonu, että äeti kouluttaa vaekka velekarahhoella. Vaen mikäs on lukija kun on niin etevä. 

Se voep Jaskalla tulla ulukoruokintaan lähtö?

 

  -Paavo on hyvä ja ottaa siitä vehnästä, maanitteli Elli kehräävällä äänellä.

  -Se onkin se Gabrieli aina ollu etevä poika. Vallanko on periny ne Elli-emännän keenit?

 Jaskaa jo kismitti moinen imartelu. Hän nousi kahvipöydästä, että kupit helähti:
 
- Perkules soikoon! Häävin lukutaitosia ovat nuo Ellin velipojatkaan. Kyllä se on mun suvustani peräisin kaikki äly ja viisaus!

  Paavo laski kätensä rauhoittelevasti Jaskan olkapäälle, ja tämä istahti nöyränä aloilleen.

-Soo, Jaska, joskus viisaus essiintyypi piilevänä ja loekkaa sukupolvenkin ylitte, ja sitten taasen näöttäytyypi kaikessa tyrmäävyyjessänsä. Niin nyt uskosin tässäkin käyneen, vallankin kun on tiijjossa, että kertomataulu tuotti sulleki kansakoulussa ylimäärästä
tuskaa.

  Jaska meinasi kimmastua, vaen rauhottui tunnolleen, kun asianlaita taisi olla juuri kuten Paavo sanoi, niin hän tyytyi hymähtämään.

  - Jassoo! Ja mun rätinkipäälläni se on aina vitsit vääntäny! Tulipahan tuokin nyt tietoon! puuskahti Elli.

  -Millonkas Gabrieli ilimestyypi lomalle seuraavan kerran? uteli Paavo puheenaihetta vaihtaen.
 
- Seon menny jo kesätöehin jonkun Janatuisen metallivirmaan. Ei se tuu kottiin ko vasta juhannuksen aluspäivinä. Kortteeraa kaapunnissa koko kesän, valisti Elli ja ojensi kakkulautasta Paavoa kohden.

- Kiitos vaan, kyllä mun nyt pitää tästä jo lähtiä. On toimitettava vielä monta kutsulappusta perille! Sanokaahan pojalle terveisiä, kun soittelette. Kertokaa, että meijän Eeva on hyväksytty sinne sammaan kaapuntiin Ratenoomitutkintova suorittammaan. Jos vaikka saattasivat nähä!

Jaskalla sappi kiehuu.

Paavon lähdettyä Jaska koetti useampaankin otteeseen aloittaa keskustelua vaimonsa kanssa, mutta tämä oli niin syventynyt tutkimaan Tupperware-esitettä, ettei kuullut eikä nähnyt muuta.
 
  Tämä harmitti Jaskaa. Paavo oli saanut Elliin eloa pelkällä ilmestymisellään, mutta
hän itse hävisi ottelun muovikippoja vastaan erin 3-0.

 Itsekseen jupisten Jaska painui hartiat kyyryssä takaisin ulos.Ulkona häntä muistutti olemassaolollaan montakin tekemätöntä työtä. Kun katsoi puuladon suuntaan, sen edessä lojui epätasainen rankakasa. Jaska kynsäisi takaraivoaan ja vilkaisi navetalle päin. Siinä oli nojollaan navetan seinää vasten isot kelat paimenlankaa aidaksi muotoutumista
odottaen. Ja vaikka hän käänsi katseensa minne, näki hän aina keskeneräisiä töitä.
 
  Suorastaan epätoivo kaatui Jaskan niskaan. Nyt piti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Aitatouhut tuntui kaikkea muuta kuin houkuttavan. Vaen se karhi! Siitähän katkesi syksyllä piikkejä. Se pittää lähtijä käymään kirkolla. Pitäsköhän siitä Ellille sanua? Ja paskat, mitä oli koko aamun niin hankalana.
 
  Jaska talutti vanhan Pappa-Tunturin navettaladosta ja polkaisi mopon käyntiin. Sininen savu jäi leijaileen kun Jaska kaasutti tielle päin.
 
 Keväinen tuuli tuntui hyväilevänä Jaskan, parinpäivän vanhan parransängen peittämässä naamassa. Tämä tuntui niin mukavalle. Ei kuulunu akan pärpätys, eikä jatkuva muistuttelu tekemättömistä töistä.

 - Mikäs tässä, kesä eessäpäen ja tekemättömät työt näkymättömissä. No, mikä saakutti! Jaskan ranne puno mopon kaasua eestakasi. Piikinkö tuo lykkäsi? Ei kai siinä auta, se pittää tuluppa putsata.

 Jaska ohjasi mopon tiensivuun ja kyykistyi raplaamaan tulppaa irti. Silmäkulmasta hän huomasi poliisin sinivalkoisen Saabin tulevan kirkoltapäin. Mielessä välähti maksamaton vakuutus ja Gabrielin muutama vuosi taaksepäin tekemät hammasratasviritykset. Jaska yritti olla huomaamaton, ja toivoi ettei virkavalta kiinnittäisi näin vähäiseen kansalaiseen huomiota.

 - Päivää! Onkos mopossa murheita? Poliisi huuteli auton ikkunasta.

Ny Jaska sarannaan joutu.

 - Eipä tässä ihmeitä, piikkiä vain tulppaan meinaa.

 Toinen poliisi, vanhempi mies, laskeusi autosta ja käveli laiskasti Jaskan luo.

  - Tuota, isännällä tainnut jäädä vakuutusmaksu maksamatta? Ja monelta vuodelta.

  - Ei pitäsi olla. Maksua on maksun jälkeen maksettu.

  - No tuo kilpi on kylläkin viime vuosituhannelta. Mitenkäs ne on piikit hammaspyörissä?

  - Tämä mopo on ollu oekijastaan ajamatta, sen jäläkeen kun se poika sen hylykäsi. Lähti herraksi opiskelleen kaopunkiin niin siinä mopo ei ennää kiehtonu. Tuli äkkinäenen tarve kirkolle. Tempasin mopon alle, enkä yhtää ajatellu.

  - Olisi se kannattanut ajatella. Pakko tässä on rikesakko kirjoittaa. Enempäänkin olisi syytä. Nuo hammaspyörätkin ovat lainvastaiset. Mutta annetaan vakava huomautus ja rikemaksu. Lähetäämpä käymään tuolla Saabin takapenkillä.

  Jaska noitui mielessään huonoa tuuriaan. Hän ruuvasi tulpan paikalleen. Verkkaisesti laitteli työvälineet takaisin istuimen alle. Mieleen tuli, jos piuhauttaa tuohon peltotielle? Ajatus piti kuitenkin heti haudata, kun nuorempi poliisi kiirehti tulemaan.

 - Pitäisi niitä henkilötietoja.

 Jaska vastaili kysymyksiin synkin ilmein. Ei saakuti ollut tämä tämä reissu tarpeeksi harkittu. Se Ellin suhtautuminen niin suututti. Minkäpä tälle enää voi. Yhtä tarpeeton meno kuin ne Ellin Tupperimenot.

  Jaska laskeusi autosta. Poliisit jatkoivat matkaansa. Eikö noillakaa ole oikeita roistoja vainottavana. Mitä tuo oli tuo lappu uusi vae vanaha. Siitä turva parannu.

  Jaska polkaisi mopon käyntiin ja jatkoi matkaansa.



Eihän tuossa ihmeitä.

Ensin Jaskaa vaivasi äskeinen välikohtaus virkavallan kanssa, mutta muutaman ärräpään jälkeen hän tyytyi kohtaloonsa. Minkäpä tuolle mahtoi! Eihän siinä nyt kumminkaan ollut hengenlähtö lähelläkään, Jaska lohduttautui. Onneksi kirkonkylälle oli enää matkaa vain muutama vaivainen kilometri.
 
Mopo kulki tien laidassa kuin ajatus. Jaskaa alkoi vähän laulattaakin.

-"Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma..."

  Ohittaessaan erästä liittymää Jaska muisti hyvän tuttunsa Tonttisen Jalmarin, joka asui pienessä mökissään tien päässä. Mielijohteesta Jaska teki U-käännöksen seuraavan linja-autopysäkin kohdalla ja palasi takaisin liittymään, josta tie erkani Jalmarin mökille.
Tie oli kapea ja monttuinen. Mopo hyppelehti eteenpäin kuin laitumelle laskettu varsa. Jaskalla oli täysi työ pitää ohjaus vakaana.

  Vihdoin Jalmarin mökki alkoi pilkottaa isojen koivujen lomasta. Mökki oli
rakennettu ennen sotia eikä kaikkia välttämättömiä korjauksia ollut
suoritettu. Jaska kaarsi pihaan, että pihassa kulkenut kanaparvi lehahti
säikähtyneenä navetalle päin. Jalmari istui ulkona pihaan raahatussa sohvanrähjässä. Jaska sammutti moottorin ja asetti mopon nojolleen rappusten viereen.

 - Therve mieheen, shehän on itshe Kitulan ishäntä!

  Jaska huomasi oitis, että Jalmari oli nauttinut miestä väkevämpiä.

 Ei se Jaskankaa suu tuohesta

Andersson ja Kitula, seilas vanhala vit.....

Otsikon ikoni: Peukku pystyssä!

- Katoppas vanaha veikko, onko sulla jokku juhulat menossa?

 - Mulla on kuuleppas niin jaloa ainetta, ettei pitäjäshtä parempata löyvvy!

 - Mitä? Mistäpä sinnoot sitä saanu? Jaska alkoi tulla uteliaaksi, ja samalla hän muisteli, milloin viimeksi oli hörppyäkään viinaa saanut. Siitä oli kauan.

Jalmari nousi sohvalta ja tuli pullo ojossa Jaskaa kohden rallatellen: " Shain shulta kukkashet toukokuun..."

 Jaskaa alkoi naurattaa, näky oli niin irvokas ja ankarassa ristiriidassa hempeän
laulun kanssa. Jaska tarttui kuin tarttuikin tarjottuun pulloon, tovin koetti tavailla
pullon etikettiä, mutta kun totesi sen liian vaikeaselkoiseksi, vei pullonsuun huulilleen ja siemaisi polttavaa ainetta aimo annoksen.
   - Pontikkaa persana? Mistä saet?

  - A-arvaappas? E-eikö oo tolokun aenetta?

  - Aenaki on potkua. Ja kirkasta on. Et kae sinnoo alakanu Alakon kansa kilipaeleen?

  - En niin ki-kilipaeleen, vaen ommaan kä-käöttöön tushjauthin. E-enkö oo ko-kova sälli.
  Reeta pa-pani u-lukoruokinthaan, vaen mikhäs thässä. Ruokhaa ei tharijonnu ja jhuomat mhulla onkhi itellä. Otahan Jaska, Elliä kharussha oot khuithenki?

  - No sanakopua oli aamusella. Elliin iskeny hienostelukuume. Posliiniin pitäs saaha pyllistää. Ja suihkut ja mitä lie muuta, pitäs hommata. Ja rahat on kattelussa muutenki.

 - Shinä Jaskha, et oshaa käsithellä naistha. Shille pithää antaa joshus löyshiä, vaen shitten ishoissa asioissha pithää olla thiukka, Jallu selosti kokemuksen rintaäänellä.

 - Nuo teorijat ei tepsi meijän Elliin. Jos ei taevu niin se pannee ite toemeksi ja sitte siinä vasta raha pallaa.

 - Vaen o-otahan, Jallu tyrkytti Jaskalle puolillaan olevaa pullua.

  - Samakae seon! Hyvväähän tuo tuntuu tekevän. Helekutti oo vuoskaosiin saanu kunnon aenetta. Ja unohtuu harminaeheet.


Kuinkas muuten? Ponuahan sitä......

 Jaska keikautti pullon huulilleen. Sillon kolahti mökin ovi ja pieni, paksu, peikkopojan näköinen muori tulee portaille. Aurinko paistaa suoraan silmiin, joten hän ei huomaa ukkoja. Muori lyllertää mökin nurkalle ja kahmasee helmansa ylös ja soinnukas sihinä kuuluu kun muori helpottaa paineita.
 
 - Katohan kun sajekuuro kuluki, sato vaen yhteen kohti ja nahkataevaasta, Jaska sanoi.

 - Kitulaenenko siellä? En huomannukkaa. Päevää!

 - Joo, päevää! Komija onki. Tässä Jallun kansa alettiin pikkusen maesteleen Jaskan keitoksija.

 - Paskat neo Jallun tekosia. Tuo pökkiö ossaa ees vettä keittää. Minähän se turrautin kun tuo valtijon viina on niin rahhaa kysyvää. Se isäukko aekonaan opetti mulle kaekki viinankeiton niksit. Voe että niitä on vietetty isän kansa tuhannet yöt korpikuusen alla. Ne polliisit sillon oekein vaenosi viinankeittäjiä.

 - Joo neoli sillon varmasti tarkkoja aekoja. Aevanko se ukko myyntiin keitti?

 - Voe veikkonen. Mistä muusta se oesi leipäpala tullu suuren sakin kittaan. Vae annahan kun minäki maestelen paloko se pohojaan. Aenaki tuossa tehua on kun tuo äijä taetaa olla kohta siluvei!

 - Näöttää Jallulla silimä luppasevan. Onkohan se kauan harrastanu pullon suutelua, tänä aamuna? Putelli meleko pohojillaan.

 - Se juuva rullitti koko eilisen päevän. Rapulaasa kae alako entraamaan, vaen taetaa mennä putken rakenteluksi? .....Minnoon tuolle ukolle tolokuttanu että pitäs sisävessa saaha ensi talaveksi. Oesi ny kesällä aekaa hommata. Vanaha perse jäätyy reijällä käyvvessä. Näen kesällä sitä saattaa sihhaottaa missä sattuu olemaan. Äkkijä se kesätuuli reijet kuivattaa.
Ny on Jaskalla mukavata tiijossa.