Se kuka tällaista väittää, ei ymmärrä vapailla markkinoilla tapahtuvasta hinnanmuodostumisesta mitään.
Verratkaapa naudan- ja lampaan lihan hintoja, molemmissa omavaraisuus aste on selkeästi miinuksella, mutta entäs hinnat? Mitään ylimääräistä ei ole koskaan tullut, vaan tuonti määrää näidenkin kotimaisen tuottajahintatason.
Sianlihan osalta on täysin samoin, EU:n hintataso muodostaa Suomen tuottajahinta tason.
Investointitukien avaamisella ei tule olemaan mitään vaikutusta tuottajahintaan. Kyseessä onkin investointitukien vastustajien kateus, varsinkin jos ovat itse jollakin rahalla rakentaneet.
Loistava pointti, juuri samaa olen ihmetellyt, kuinka monilla tuntuu laahavan käsitys markkinoiden toiminnasta, kilpailuista ja hinnan muodostumisesta, vaikka etenkin sikasektorilla tulot tulevat lähinnä markkinoilta eikä verovaroista kuten piimäpuolella. Markkinahinta määräytyy tanskan mukaan, etenkin sianlihassa, sillä euroopan tuotanto kulminoituu tanskaan. Suomenkin keskihinta seuraa orjallisesti lähellä markkinahintaa. Suomessa mennään tasaisesti alle markkinahinnan, mutta erotus on pysynyt tasaisena. Onko maan keskihinta sitten yli vai alle markkinahinnan, johtuukin sitten jo monista seikoista, kuten tuotannon määrän ja kulutuksen suhteesta, tuesta, tuotannon olosuhteista ja tehokkuudesta, tuottajien ja teurastamoiden välisestä sidonnaisuudesta omistuksen ja sopimusten kautta ja myöskin markkinoista teurastamon jälkeen eli markkinoidaanko hinnalla tai onko pääasiallinen kohde kotimarkkinat vai vienti kuten tanskassa.
Suomessa tilojen välinen kilpailu on vääristymässä etenkin 2013 jälkeen. Asia oli lyhyesti pinnalla etenkin vuosi sitten ja joitakin, joskin riittämättömiä, markkinoiden oikaisutoimenpiteita tehtiinkin. Tilojen välisissä kilpailuissahan on kysymys tilojen tuloista. Nimittäin oli odotettavissa että jos vain osa sianlihan tuotantoalueesta on tuettua, niin tuottajahinta tulee määräytymään korkeamman tukitason mukaisesti, kaavalla euroopan hinta miinus tuet. Näin on käynyt esimerkiksi naudanlihassa. Naudanlihassa ongelmana on tuottajien jäsenmäärän enemmistö c-alueella, jolloin 142 artiklan hengen ja kirjaimen vastaista tukieroa ei kyetä poistamaan sektorin sisäisellä esityksellä, vaikka naudan tuotanto-olosuhteet ovat jopa paremmat pohjoisessa, jonne myös tuotanto on keskittymässä. Sianlihassa tilanne hieman toinen alueellisen edunvalvonnan suhteen, sillä aluellinen jäsenjakauma päinvastainen kuin naudassa. Tasatuella tai korkeintaan 100% olosuhdekompensoinnilla pyritään vaikuttamaan tuottajien tukitulojen solidarisoimisen lisäksi myös tuottajahintaan. Jos pohjoista tukea ei olisi ohjattu sikasektorin ulkopuolelle 141 tuen poistuessa, niin vaarana olisi ollut että käy kuten naudassa eli tuottajahinta ei singahtaisikaan ylös. Tosin nyt kun pohjoisen pientiloilta leikattiinkin vain 50%, jäi vielä pohjoisen suotuisammalle tuotantoalueelle sikatukeatukea, jonka yhteismäärä 2013 jälkeen on jopa 1-2 miljoonaa, ja se saattaa vielä sotkea kilpailut pahastikkin etenkin jos 141 tukea ei saada täysin sidottua peltoon tulevassa lfa uudistuksessa.
Suomessa ylituotanto on ollut sen 10% luokkaa 1970 luvulta saakka ja se on pidetty vakiona lähinnä teollisuuden tasaisten toimintaedellytysten turvaamiseksi. EU kaudella, vaikka pikkutiloja on lopettanut, niin tuotanto on kasvanut osittain myös pakosta sillä etenkin etelän velkaisten tuottajien on ollut tulojen laskiessa pakko laajentaa tuotantoaan tulotason turvaamiseksi. Siksipä vuosituotanto on kasvanut a-b alueilla enemmän, mutta kuitenkin vain alle 10miljoonaa kiloa enemmän kuin muualla suomessa yhteensä. Eteläsuomen muuta maata voimakkaampi tuotannon kasvu on nostanut entisetään a-b alueiden rajallisten peltopinta-alojen hintaa ja aiheuittanut siten kilpailijoille suhteellista kilpailuetua. Lievä sianlihan ylituotanto on kuitenkin välttämätöntä teollisuuden tehokkaan ja häiriöttömän toiminnan kannalta ja on siten myös tuottajankin etu että markkinat ja teollisuus toimivat häiriöittä.
Reilumpi ylituotanto kuitenkin estää tuottajahinnan nousun tanskan tasolle, mikä olisi kuitenkin välttämätöntä sillä olosuhteet suomessa ovat epäedullisemmat ja varsinkin rehuntuotannon olosuhteet ja tuki pellossa huonompi. Naudassa ja olikos se nyt lampaanlihassa alituotanto ei näytä tilastoissa nostavan tuotajahintaa. Naudanlihan keräily on suomessa tehotonta pienten yksiköiden ja niiden pienten lihamäärien sekä välimatkojen takia. Ja olikos niissä myös tasahinnoittelu(?) ja kilpailua vääristävä tukiporras!! Noissa tilastoissa kuitenkin suomen hinta on tilalla ja euroopassa tehtaan portilla joten etenkin kotimaisen naudanlihan kokonaiskustannus on pienoinen arvoitus.
Siassa kuitenkin tuotanto keskittynyttä, viidennes tiloista tuottaa suurimman osan, joten keräily merkittävästi tehokkaampa kuin tuetussa naudassa. Tilityshinnasta vähennetään tilakohtaisesti keräilykustannus, pientiloilla ehkä enemmänkin. 100% omavaraisuus, tai korkeintaan vain lievä ylituotanto, olisi paras vaihtoehto tuottajan kannalta jota sitten täydennetään lisäämällä teollisuuden tarvitessa sen saksalaisen pakaste-emakon tuontia. Kun tukitunareiden (MTK, kepu) takia sitä halvempaa tuettua lihaa ei suomesta enään tulla saamaan. Nimittäin teollisuuden tarvitsemaa ylituotantoa ajettiin investointituilla, ja myöskin pakkokeinoin eli tukitasoja leikkaamalla, niin reippaasti että 141 tuki menetettiin. Isommat yksiköt toimvat kyllä ilman tukeakin ja kykenevät laajentumaan ilman avustuksia. Lähinnä rehuviljansa markkinoina toimineiden ja jopa kymeniä prosentteja heikompaa tuottajahintaa saavien alle 200eyn pientilojen eväät syötiin kun 141 tuki menetettiin ylituotannon vuoksi. Ja sen seurauksena meni myös loputkin markkinoidemme/teollisuuden syömähampaasta eli halvasta täydennyslihasta kun 142 oli pakko ohjata kokonaan sikasektorin ulkopuolelle (pl. se pientilojen 1-2milj) sianlihamarkkinoiden tasapuolisuuden säilyttämiseksi.
Naudan ja sian markkinatilanteiden suhteista voisi kuitenkin huomioida sen että tuotanto ei näytä nousevan ylettömälläkään tuotannon ja investointien tukemisella, vaan pikemminkin laskee, kuten nautapuolella on havaittu. Ja sianlihassa taas tuotantotukien alentaminen on nostanut tuotantoa kulutuksen tahdissa ja jopa aavistuksen nopeamminkin, vaikka tuotannon laajentaminen ko. alalla on erittäin pääomapainotteista ja investointitukiakin on tasapuolisesti rajoitettu ajallisesti ja alueellisesti. Ja näistä molemmista riippuvuuksista on tasaisesti jatkuva yhtenäinen näyttö viimeisen 15 vuoden ajalta, ja etenkin kun huomioidaan että yksimahaisten kustannuksia suomen olosuhteet nostavat varmasti enemmän kuin pötsipuolen.
Investointituesta vielä kun nyt on tyrkyllä 20% investointitukea laajennuksiin. Monet alkuvuosien investointiryminässä nousseista sikaloista, jolloin pääomitettiin jopa 70-80% avustuksella kustannusarviosta jopa takautuvasti ja ilman menoerittelyä, ovat kipeästi uusimisen tarpeessa. 20% tuki tuntuu varmasti houkuttelevalta tuossa tilanteessa, mutta juuri nyt kenekään ei pidä mennä halpaan. Nimittäin vaikka lähes kaikki sikayrittäjät vastustivat niin siltikin tuki ajettiin määrätietoisesti läpi vaikka ylituotannon vuoksi on juuri leikattu tuotantotukea! Ts. jos koppeja ei heti nouse niin luultavasti seuraavilla kierroksilla tuki on jotain aivan muuta, 50% olisi jo jotain. Tuettua rakentamista koskevat määräykset syövät helposti tuon 20 pinnaa, samoin kauppiaiden hinnoittelu kun tukipäätökset eivät tunnetusti pysy salaisuutena.
Koska poronpurija ei kuitenkaan kykene tähänkään mitään sanomaan ja älähtää jälleen jotain tyhjyyttä ja vetoaa ettei jaksa ylläolevaa tavailla, niin referoin tähän että: sianlihan ylituotannosta ja tilojen välisten kilpailujen vääristymisestä on ollut ja tulee olemaan haittaa tuottajille ja etua teollisuudelle ja kaupalle. Naudan ja sian yli/alituotannon vaikutusta hintaan ei voi suoraan verrata, koska nautapuolella tukiero vääristää kilpailuja ja keräily tehotonta.