Tämän päivän sade antoi ehkä 6 mm. Vielä tänään aamupäivällä oli
sumuisella aukealla ceissi vetelemässä maata mustaksi. Ainakin
multavammat maat olivat aivan kuivaa jauhoa eilen illalla,
yritin kraappia, vältti ei yrittänytkään kääntää
vaan aurasi edellään jonkinnäköistä multavallia.
Sitten savisemmassa paikassa heti kun vantaan terä haukkasi
viirunkin keltaista, pysähtyi Foortin Voima sihen paikkaan.
Ja vielä polttoainekin loppui, lopetusvaon alkuun, ihan peränurkkaan.
Yritin saada lämpimään tupaan löhöilemään jäänyttä nuorisoa kiinni,
kolmeen puhelimeen soitin, suutuin ja heitin Pelttorit jokeen.
Plumps.
No, tuli lopulta sitten se, jonka tuoreeltaan hankittua autoa
jo ajattelin takavarikoitavaksi, kun ei suvaittu puhelimeen vastata.
Tietenkin pimeässä tankatessa hävitin täyttökorkin. Löysin sen kuitenkin,
alkuyöstä otsalampun kera kynnöksellä rämpimällä.
Jokeen en uimaan lähtenyt.
-SS-