Jos muslimit Sudanissa ja Darfurissa pystyy hyväksymään homo Pekan samaan telttaan neuvottelemaan rauhasta, niin mikä siinä mättää. No jos että pienillä aivoillanne pysty sitä käsittämään niin kerron teille. Pelkäätte että homous tarttuu, tai että se teidän piilohomous ei pysy piilossa vaan pulpahtaa pintaan. Meikäläisellä ei ole näitä ongelmia. 100% hetero.
Kuten olen joskus kertonut, niin homon kanssa tuli nuorena asuttua ½ vuotta, tai ainakin luulen näin olevan. Koska nainen ei tälle miehelle kelvannut vaikka sitä oli aivan tyrkyllä, tummaa kaunista ruskeasilmäistä muslimia.
Tämän jälkeen Haavisto siirtyi YK:n ympäristöohjelma UNEP:n palvelukseen, jossa hänen tehtävänään oli tutkia konfliktien ympäristövaikutuksia. Haavisto on osallistunut Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluihin Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta. Haaviston EU-erityisedustajan työ päättyi huhtikuussa 2007, mutta hän on ottanut osaa neuvotteluihin vielä sen jälkeenkin.
Pekka on ollut kovemmissa paikoissa, kuin moni Agronetin mopopoika