Yksi isäntä myi 70-luvun alussa pellonreunansa Salon kaupungin vedenottamolle. Kun vettä oli otettu ehkä noin vuosi, loppui noin 25 taloudelta vedet kaivoista, niin meilläkin. Aikaisemmin meidänkin kaivo valui yli noin 3 l/min koko ajan.
Yksi talvi mentiin pumppaamalla valtaojan vettä kaivoon, lehmiä varten. Ja annas olla aina vesipiirin miehet tulivat mittaamaan kaivoa kun sinne oli juuri pumpattu, Isä ärsyyntyneenä kalautti brauninkin latausliikkeen, lähtivät mittamiehet nopeasti.
Seuraavana kesänä tuli kaivonporausporukka, porailivat jonnekin syvälle vanhan kaivon lähellä, oli kuulemma vettä, mutta tarjous oli aika kallis, päätettiin kaivaa omin voimin, lapiolla ja ämpäreillä. Meikäläinen mahtui vielä kaivoon, tikkaat ylös ja oma maailma kutistui pyöreäksi valoläiskäksi ylhäällä. Kaivoin pätkityllä lapiolla pohjasta savea, väki nosti narulla savet ylös ja uutta rengasta nostettiin päälle. Koko nippu valui hiljalleen alas. 11 kpl oli nostettu, ja pohjasta maiskahti lapion reiästä vesipölly, hiekkaa ja mutaa. Hiekan tulo ei tahtonut loppua, pumpattiin pumpulla kaivoa tyhjäksi muutaman tunnin välein loppukesä.
Siitä saakka vettä on riittänyt, mutta se on äärimmäisen rauta- ja mangaanipitoista. Kaikki vesilaitteet muuttuvat ruostemönjän tukkimiksi, kelpasihan se lehmille, mutta aika pahaa se vesi on juoda.
Sitten tuli osuuskunta, ottivat sieltä samasta vedenottamosta ja puolipakolla tarjosivat meillekin liittymää. Isä sanoi, että ei hän omaa vettänsä mistään ostamaan rupea. Osuuskunta meni sittemmin kunnalle. Edelleen menee runkoputki pihan nurkassa noin 35 m päässä pihakraanasta. Mutta ei ole liitytty. Meidän oma putki on 250 m pituinen rautaputki, vuonna 1956 tehty, kyllä se jossakin vaiheessa syöpyy puhki. Taytyy sitten ajatella tuota liittymistä uudelleen.
-SS-