Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: masahiiri - 04.12.13 - klo:17:48
-
Tommosta suunnittelen apevaunun eteen. Oisko kokemuksia noista 30x0 jontikoista?.
-
Nuo ovat hyviä koneita, ei raiskattu turbolla, voimaa ja vääntöä pienellä kulutuksella. Eivätkä hajoa ihan helpolla.
Tuurilla noissa on tuhannen-peräkin, jos tarvitset.
-
Muuten samaa mieltä, paitsi että väännöstä on turha puhua tämän kohdalla. 2000 kierrosta pitää olla mittarissa ennen kuin juuri mitään tapahtuu. Kultivaattorikin pitää laskea vauhdissa maahan, kun ei sitä tahdo saada liikkeelle samalla vaihteella millä sitten kuitenkin puhtaasti menee kun saa kierrokset ylös. Tuhannen kierroksen perä ymmärtääkseni kaikissa.
-
Nimenomaan voimanottokäyttöön hyviä vehkeitä, meillä asennettiin apevaunun eteen ostettuun 3140:n alennusvaihde (traktorin hintaan nähden kallis remppa) koska muuten visiiriruokinnassa oli aika hektistä/kytkin kärsi vahvasti. Turhan nihkeästi käynnistyy kylmässä ainakin tämä yksilö, ei muuta sanomista. 6430 AP on tietty vaihteiston takia kivempi vetämään apevaunua, mutta selvästi korkeammmasta nimellistehosta huolimatta tekee sekoittaessa enemmän töitä ja syö ainakin tuplat löpöä.
-
Muuten samaa mieltä, paitsi että väännöstä on turha puhua tämän kohdalla. 2000 kierrosta pitää olla mittarissa ennen kuin juuri mitään tapahtuu. Kultivaattorikin pitää laskea vauhdissa maahan, kun ei sitä tahdo saada liikkeelle samalla vaihteella millä sitten kuitenkin puhtaasti menee kun saa kierrokset ylös. Tuhannen kierroksen perä ymmärtääkseni kaikissa.
Ei se ikäisekseen väännä huonosti. Ja pitääkö 80- luvun koneen jaksaa vetää 2010-luvun työkoneita ???

Ai jaa. Väännöt olivat sitten ilmeisesti ertyisen huonoja -80-luvulla, kun 70-luvun M-F 185:n neljän litran neloskoneelle on brosyyrissä ilmoitettu saman verran vääntöä mitä tuolle Jontikalle. Massikassa loppuu kierrokset ja tehot siihen kohtaan missä Jontikka alkaa laulaa. Nuo molemmat ovat edelleen talossa, ja samoja koneita on niillä aikoinaan vedelty. Esim. Fordin 80-luvun vapaastihengittävä kutonen on ihan eri luonteinen kuin tuo Jontikka.
-
Korjataanko tätäkin tulevaisuudessa 10-sivun massavoimalla?
Mittaillaan viis sivua ja lopuks vaihdetaan yleismittariin patteri ja haetaan uusi akku.... ;D
-
Muuten samaa mieltä, paitsi että väännöstä on turha puhua tämän kohdalla. 2000 kierrosta pitää olla mittarissa ennen kuin juuri mitään tapahtuu. Kultivaattorikin pitää laskea vauhdissa maahan, kun ei sitä tahdo saada liikkeelle samalla vaihteella millä sitten kuitenkin puhtaasti menee kun saa kierrokset ylös. Tuhannen kierroksen perä ymmärtääkseni kaikissa.
Ei se ikäisekseen väännä huonosti. Ja pitääkö 80- luvun koneen jaksaa vetää 2010-luvun työkoneita ???
Ai jaa. Väännöt olivat sitten ilmeisesti ertyisen huonoja -80-luvulla, kun 70-luvun M-F 185:n neljän litran neloskoneelle on brosyyrissä ilmoitettu saman verran vääntöä mitä tuolle Jontikalle. Massikassa loppuu kierrokset ja tehot siihen kohtaan missä Jontikka alkaa laulaa. Nuo molemmat ovat edelleen talossa, ja samoja koneita on niillä aikoinaan vedelty. Esim. Fordin 80-luvun vapaastihengittävä kutonen on ihan eri luonteinen kuin tuo Jontikka.
Meillä on tuollainen 185 ja se häviää kaikessa raskaassa 2040:lle Deerelle jolla on ajettu 3 kertaa enemmän. Tollasella 3040:llä vedettiin joskus 6 metrin äestä, eikä kierroksia nostettu ikinä yli 1400 rpm:n ::)
Sää vaan taidat tykätä polkea niitä koneitasi ;D
-
Vituix menee, pto-pakka ja pikavaihdetta ei kestä ruuvattuna.

Olkoon sitten niin. Sen verran vielä vänkäään, että esim. Konedatan ilmoittamat numerot tukevat mun perstuntumaani.
-
Esim. Fordin 80-luvun vapaastihengittävä kutonen on ihan eri luonteinen kuin tuo Jontikka.
Oon luullu ettei voortin vaparikuutosta huonommin vääntävää ole olemassakaan mutta olin ilmeisesti jälleen väärässä. 8210 heräsi henkiin saatuaan ahtimen pellin alle. Aikaisemmin sellainen savuntekokone ettei mitään järkeä.
-
Muuten samaa mieltä, paitsi että väännöstä on turha puhua tämän kohdalla. 2000 kierrosta pitää olla mittarissa ennen kuin juuri mitään tapahtuu. Kultivaattorikin pitää laskea vauhdissa maahan, kun ei sitä tahdo saada liikkeelle samalla vaihteella millä sitten kuitenkin puhtaasti menee kun saa kierrokset ylös. Tuhannen kierroksen perä ymmärtääkseni kaikissa.
Ei se ikäisekseen väännä huonosti. Ja pitääkö 80- luvun koneen jaksaa vetää 2010-luvun työkoneita ???
Ai jaa. Väännöt olivat sitten ilmeisesti ertyisen huonoja -80-luvulla, kun 70-luvun M-F 185:n neljän litran neloskoneelle on brosyyrissä ilmoitettu saman verran vääntöä mitä tuolle Jontikalle. Massikassa loppuu kierrokset ja tehot siihen kohtaan missä Jontikka alkaa laulaa. Nuo molemmat ovat edelleen talossa, ja samoja koneita on niillä aikoinaan vedelty. Esim. Fordin 80-luvun vapaastihengittävä kutonen on ihan eri luonteinen kuin tuo Jontikka.
Meillä on tuollainen 185 ja se häviää kaikessa raskaassa 2040:lle Deerelle jolla on ajettu 3 kertaa enemmän. Tollasella 3040:llä vedettiin joskus 6 metrin äestä, eikä kierroksia nostettu ikinä yli 1400 rpm:n ::)
Sää vaan taidat tykätä polkea niitä koneitasi ;D
Olkoon sitten niin. Sen verran vielä vänkäään, että esim. Konedatan ilmoittamat numerot tukevat mun perstuntumaani.
Kato kohdasta "vääntömomentin nousu", se on se joka oikeasti kiinnostaa ;D
Mulle ihan sama... oikeasti. Voit olla oikeassa :)

Pyydän anteeksi foorumin käyttäjiltä, että lähdin trollia ruokkimaan. ;D Sen verran harvoin tulee Agronettiä luettua, etten tiennyt BACKSPACEN olevan sellainen. Vaan eipä tänne muut paljon taida kirjoitellakaan.

Mulla on paljon asiaa, asiatonta.
-
Kyllä se kestää. Ahdin kylkeen ja pumppu tappiin niin jaksaa apevaunukin pyöriä ;D
-
Nuo ovat hyviä koneita, ei raiskattu turbolla, voimaa ja vääntöä pienellä kulutuksella. Eivätkä hajoa ihan helpolla.
Tuurilla noissa on tuhannen-peräkin, jos tarvitset.
tonninperä löytyy kyseisestä koneesta. se vaan epäilyttää jaksaako tonnilla vai pitääkö huuvattaa 540:llä. joskus oli 699 massikka ja meni justiin tonnilla,mutta oli jo aika väliä koneeltaan.
-
Muuten samaa mieltä, paitsi että väännöstä on turha puhua tämän kohdalla. 2000 kierrosta pitää olla mittarissa ennen kuin juuri mitään tapahtuu. Kultivaattorikin pitää laskea vauhdissa maahan, kun ei sitä tahdo saada liikkeelle samalla vaihteella millä sitten kuitenkin puhtaasti menee kun saa kierrokset ylös. Tuhannen kierroksen perä ymmärtääkseni kaikissa.
Ei se ikäisekseen väännä huonosti. Ja pitääkö 80- luvun koneen jaksaa vetää 2010-luvun työkoneita ???
Ai jaa. Väännöt olivat sitten ilmeisesti ertyisen huonoja -80-luvulla, kun 70-luvun M-F 185:n neljän litran neloskoneelle on brosyyrissä ilmoitettu saman verran vääntöä mitä tuolle Jontikalle. Massikassa loppuu kierrokset ja tehot siihen kohtaan missä Jontikka alkaa laulaa. Nuo molemmat ovat edelleen talossa, ja samoja koneita on niillä aikoinaan vedelty. Esim. Fordin 80-luvun vapaastihengittävä kutonen on ihan eri luonteinen kuin tuo Jontikka.
Meillä on tuollainen 185 ja se häviää kaikessa raskaassa 2040:lle Deerelle jolla on ajettu 3 kertaa enemmän. Tollasella 3040:llä vedettiin joskus 6 metrin äestä, eikä kierroksia nostettu ikinä yli 1400 rpm:n ::)
Sää vaan taidat tykätä polkea niitä koneitasi ;D
Olkoon sitten niin. Sen verran vielä vänkäään, että esim. Konedatan ilmoittamat numerot tukevat mun perstuntumaani.
Pitkäkeulaisella Wanhalla jenkillä, ruuvatulla, tullut äesteltyä ja kyllähän sekin oli uskomaton kierroskone. Vaikka oli ruuvattu lähes pariinsataan heppaan, tuntui ettei kytkintä ehdi polkaista jos kierrokset putoaa päisteessä alle 1500 ringin. Mutta olihan se peli, nätisti meni kunhan oli kierroksia riittävästi 8)
-
mulla jd 4955 ei tarvi värkätä jaksaako vai ei,tuontikoneena sama hintainen kun tuo 3040 täällä.

Sää oot mun suosikki nimimerkki. Niin kaunis ja soiva, kukkasappi. :-*
-
Käypä kesällä kattomas mäkivetokisoja, mulla työnalla 3040 sellaisiin kekkereihin. :-)

Mä maalaispoika oon..... mä panen suihketta kainaloon................. ;D
Maalaispoika jii ii oo uu o........... mä jouduin teidät jättämään.....
Ketä laulaa????
-
Ihan nykyisin kansanedustaja http://www.youtube.com/watch?v=Vp36iokh884

Säd bat truu. ;D