On kyllä ihme ettei Timppa ole vielä julistanut kuinka kaikin puolin tyhmää, vaarallista ja turmiollista paripyörien käyttö on.
Kyl se noin edelleen on.
Tänäkin keväänä on olosuhteet sellaiset että jos vain paripyörillä pysyy pinnalla niin pellolla on liian märkää esim. kylvöihin.
Traktori on helposti vaihdettavissa eri töihin kevättöissä koska ei tarvii puolta päivää köljätä
paripyöriä.
Työturvallisuutta edistää levikkeettömyys.
Moni pikkulapsi on kuollut kun seinää vasten nojallaan ollut rengas on kaatunut päälle.
Paripyörät on liikenteessä oikein tappoansat. Ei mahdu omalle kaistalle jolloin aiheutuu kolareita.
En keksi oikeastaan yhtään hyvää argumenttia levikkeitten puolesta.
Oikeastaan koskaan keväällä ei ole olosuhteet sellaiset ettei paripyörien käyttö olisi perusteltua.
Ei niitä pinnalla pysymisen takia pidetä vaan maan tiivistymisen.
Joku 710 pyörä kyllä alkaa olemaan sellainen että pärjää ilmankin, ja tietysti riippuu traktorin koostakin, tuollaisella rengastuksella olevia koneita vaan on vielä kovin harvassa. Kaverilla on kylvötraktorissa tuollaisten rinnalla vielä 20.8 vaikka joutuu kulkemaan suurimmalle osaa peltoja 8000 hlö taajaman läpi..
Toinen kaveri ajoi muutaman vuoden pelkillä 600:lla ja sanoi että kyllä levikkeet on hommattava.
Paripyörien asentaminen on yksin tehden sellainen n. puolen tunnin homma eteen ja taakse laitettuna rengas paineitten muuttoineen.
Pyörien koolla ei juurikaan ole merkitystä vai ette kai te niitä sentään enään nykypäivänä käsin paikalleen pyörittele?
Ja tosiaan mikä pakko niitä pyöriä on pystyssä säilyttää?
Mutta ihan sama. Tehkää mitä lystäätte.
Eihän täällä muutenkaan ketään kiinnostaa mitä lapsille jää jäljelle..