Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: e0777 - 22.06.08 - klo:20:55
-
Mitenkäs se herne oikeen toimikaan lypsylehmillä? muistaakseni tästä on ollut jonkun verran puhetta viime aikoina mutta en nyt ole enää löytänyt juttuja mistään. jossain muistaakseni sanottiin että lähes yhtä hyvää kuin rypsi mutta ei ihan.
eli olisiko herneestä apua valkuaisomavaraisuuden kasvattamiseen. rypsi kun pitää jotenkin jalostaa ennenkuin lehmät siitä hyötyy. esim kauraherne seoskasvustosta säilörehua?? onko asiantuntemusta tai kokemusta.
-
Joo, on hernettäkin nähty tosin vähemmän . Rypsi menee myllyn läpi joten ei vättämättä tarvii puristaa . Kantsii kokeilla ensin ettei tule jakkuun, eli muutamalla lehmällä ensin ja pieninä määrinä .
-
Joo, on hernettäkin nähty tosin vähemmän . Rypsi menee myllyn läpi joten ei vättämättä tarvii puristaa . Kantsii kokeilla ensin ettei tule jakkuun, eli muutamalla lehmällä ensin ja pieninä määrinä .
Aminokoostumus erilainen kuin rypsissä tai soijassa. Ei toimi ainakaan lypsävillä niin hyvin kuin voisi odottaa. Lisäksi käyttömäärät sen verran pienet että en laittais...
-
Puolet rypsistä voi korvata murskesäilötyllä herneellä.
-
Itellä nyt suojaviljana kaura-hernekylvöstä 5ha. Ajetaan kokoviljasäilörehuksi , alla apilapitoinen nurmi. Loput 15ha suojaviljoista ilman hernettä, ni näkee onko sillä mitään merkitystä.
-
Meillä oli muutamia vuosia sitten hernettä lehmien seoksessa, mutta ei se niin hyvää ollut mitä olis luullu, se kun ei ole kovin maittavaa isompina määrinä. Joku vajaa 10% tais mennä ilman ongelmia, jos enempi niin rupes jauhot jäämään.
-
siis oliko sitä vaan jauhoissa vai apeseoksessa??
-
Hernettä viljelty lehmien rehuksi ja lehmät oli ihan hulluina herneiden perää Pari kiloa päivässä oli maksimiannos .Herneet jauhattiin viljan seassa mikä aiheutti välillä ongelmia.Herneen viljely ei aina ole niin yksinkertaista kun luulis... Appeessa uskosin ruokinnan sujuvan ongelmitta. Jokos e0777lla rehut tehty?
-
Miten sinimailanen onnistuu . Onko kellään kokemusta. Uteliaisuuttani kyselen ::)
-
Voin kouluttaa kokemuksella :) Pellot luomulla 2000 lähtien ja nykyisin lypsyssä n. 75 lemmua (toiv. 120 loppuvuodesta :). Hernekaura 120/120 kg/ha hyvä seos. Helposti puitavaa ja antaa yleensä vähintään 4500 kg/ha pohjanmaan pelloilla. Kattokaahan, jotta kauran ja herneen kasvuaika suht. sama. Esim = Karita/Fiia ok.
Tehokas viljelykierto a.o. jos luomuna viljelette. Käyttäkää Bjurseleä puna-apilana. Kasvirstrogeenit ok = ei aiheuta luomisia. En raaski lobata kovin lujaa. mut pellot luomuun, niin pärjättäis kaikki maitopuloella (gråt till yaras styrelse annars pojkar). Viesti lähinnä tän palstan ikuisille skeptikoille. Apemies ym. Heh :) Rikastukaa väärällä asenteella 8)
-
siis oliko sitä vaan jauhoissa vai apeseoksessa??
Se oli jauhoissa, appeet tuli meille myöhemmin, niissä varmaan menis kun rypsitkin menee.
-
sehän se olisikin ihanaa jos saisi valkuais ja luomulisän... hiedat vaan lähtee niin helposti kukkimaan kaiken moisia kukkasia kun ei voi ruiskuttaa,,,
mites kylvö onnistuu?? tuleeko tasaista jälkeä vai puolet pellosta ensin hernettä ja sitten kevyempi kaura valuu toiselle puolelle?
-
Mitenkäs se herne oikeen toimikaan lypsylehmillä? muistaakseni tästä on ollut jonkun verran puhetta viime aikoina mutta en nyt ole enää löytänyt juttuja mistään. jossain muistaakseni sanottiin että lähes yhtä hyvää kuin rypsi mutta ei ihan.
Henk koht mielipide on ettei kannata erityisesti viljellä, mikäli mahdollisuus muihin vakuaislähteisiin. Sitten jos muussa yhteydessä jostakin syystä tulet herneen viljelijäksi/omistajaksi sitten pohdittava asia. Rypsi parempi silkkana valk lähteenä. Ja vaatii puristelun, öljy ja sen sis suuri energiamäärä kyllä very hankala saada syönti, maitti ja tuotos kohdilleen.
-
. En raaski lobata kovin lujaa. mut pellot luomuun, niin pärjättäis kaikki maitopuloella (gråt till yaras styrelse annars pojkar). Viesti lähinnä tän palstan ikuisille skeptikoille. Apemies ym. Heh :)
Mun puolesta voitte laittaa pellot luomuun ihan surutta, kunhan vain pidätte lehmät sen pelleilyn ulkopuolella. Taas alkuvuodesta saatiin esimerkki luomupuolen venkoilusta. Ensin kovaan ääneen toitotettiin luomuvalkuaisen korkeaa hintaa ja onnistuttiin tällä varjolla korottamaan maidon luomulisää. No tämän jälkeen todettiin ettei luomuvalkuainen riitä ja saatiin lupa käyttää tavanomaista ja tietysti korotetulla maidonhinnalla....
-
Apepoikakin oppii pian käyttämään laskukonetta ja laittaa pellot luomuun. Meikäläistä alkaa jo kiinnostaa luomumaitokin.
Valiolle hatunnosto, kun luomulisä vihdoin nousi ja toivottavasti me tuottajat (apepoika mukaanlukien) ymmärretään pikkuhiljaa oman maan vahvuudet. Luomu toimii meillä ja toivottavasti opitaan vielä markkinoimaan tuotteita. Talvi tappaa kasvitauteja ja rikkoja. Loput pois esim. Hatzenbichlerillä ja Kvick-Finnillä. Kunnon viherkesanto puhdistaa myös.
Ei tämä ihan provoa ole. Lannoitteiden hinnat nousee. En kiellä, etteikö luomu vaadi hiukan enemmän traktorityötä/ha, mut nautatiloilla kannattaa taatusti.
-
eli olisiko herneestä apua valkuaisomavaraisuuden kasvattamiseen. rypsi kun pitää jotenkin jalostaa ennenkuin lehmät siitä hyötyy. esim kauraherne seoskasvustosta säilörehua?? onko asiantuntemusta tai kokemusta.
Kokeiltaankos asiaan paluuta...
Herneen valkuainen ei ymmärtääkseni ole rypsin tapaan kovinkaan hyvin pötsiä ohittavaa eli eli pysty "boosterilla" ajamaan tuotostasoa ylös, vaan pötsin valkuaistase rajoittaa imeytyvän valkuaisen määrää? Mutta millä tuotostasoilla tämä oikeasti alkaa olla ongelma?
Lampailla herne pelittää oikein mukavasti, kun sen voi laittaa ruokintapöydälle kokonaisena, niin valkuaisen pötsihajoavuus ei muodostune kovin suureksi ongelmaksi...
Petri
-
Joo, on hernettäkin nähty tosin vähemmän . Rypsi menee myllyn läpi joten ei vättämättä tarvii puristaa . Kantsii kokeilla ensin ettei tule jakkuun, eli muutamalla lehmällä ensin ja pieninä määrinä .
Rypsin öljy haittaa muun rehun imeytymistä. Ongelma rajoittaa jo rypsipuristeenkin käyttöä.
-
Härkäpapu pelittää, hernettä ei oo kokeiltu.
-
Härkäpapu pelittää, hernettä ei oo kokeiltu.
Kerro lisää. Kuinka paljon päivässä?
-
Enimmillään on annettu 3 kg päivässä, eikä ole tullut maittavuusongelmia. Pavulla saa valssimyllyn helposti entiseksi, on sen verran kovaa tavaraa. Meillä rahtimylläri jauhaa vasaramyllyllä. Ei vaan ehdi valmistua pohjosempana.
-
Mites herne tai härkäpapu kokoviljasäilörehussa? Onko kenelläkään kokemuksia?
-
Mites herne tai härkäpapu kokoviljasäilörehussa? Onko kenelläkään kokemuksia?
´Nykyiset puinnin ehdoilla jalostetut herneet ovat niin vähäisiä etti niistä juuri massaa kerry.
Härkäpapua kokeilin muinoin. Ekana vuonna lisäsin siementä (ostosiemenellä kallista huvia), kasvusto oli 50 cm, sato 3 tonnia. Seuraavan vuonna kasvusto miehen mittaista ja veti ruskeaksi heinäkuussa, ilmeisesti joku sienitauti. Paniikissa sitä paalailemaan. Niittimestä jouduttiin riisumaan kaikki suojat ja murskain, sittenkään ei meinannut mahtua läpi. Saaliina 40 silppuamatonta paalia/ha. Tuoksu oli vahvan valkuaisinen. Siitä tehty apekin oli pahuksen herkkää homehtumaan/kuumenenmaan.
?
-
Nykyiset puinnin ehdoilla jalostetut herneet ovat niin vähäisiä etti niistä juuri massaa kerry.
...härkäpapu veti ruskeaksi heinäkuussa, ilmeisesti joku sienitauti.
Joo, herneissä on ihan eri lajikkeet joita puidaan tai korjataan kokonaisena.
Härkäpapu on harmaahomeenarka. Siksi ainakin oppaiden mukaan sitä ei pitäisi kylvää puhdaskasvustona vaan seoksena kauran kanssa. Ja papu ei sillä lailla kärsi viljan varjostuksesta kuin herne eli kolmannes kauraa joukkoon, niin pysyy terveempänä, ei välttämättä täysin terveenä sittenkään.
Ja härkäpapu puitavaksi on eteläinen kasvi. Vaikka pohjoisin tuntemani menestyksellä härkäpapua viljelevä on kylläkin P-Karjalassa, mutta onkin jäykät hiesumaat aivan Saimaan rannalla, pienilmasto on juuri näitä Liperin vehnämyllyn kantakäyttäjien lämpöjä.... Seuraavat tuntemani menestyvät härkäpavun viljelijät ovatkin Loimaa-Yläne -seudulla.

Mites valkuaissato herne vs härkäpapu per hehtaari? Siis siinä tapauksessa, että kummatkin puitaisiin... Mites viljelyvarmuus?
-
Mites valkuaissato herne vs härkäpapu per hehtaari? Siis siinä tapauksessa, että kummatkin puitaisiin... Mites viljelyvarmuus?
Valkuaissato on härkäpavun puolella. Viljelyvarmuus on vähän eri asioista koostuva. Herne lyhemmällä kasvuajallaan on vahvoilla, myöskään harmaahome ei ole ongelma. Rikkaruohottuminen ja lakoherkkyys taas herneelle miinusta. Härkäpapu eteläisen Suomen mikroilmastoltaan hyvillä kasvupaikoilla (ja ilmeisesti myös "jäykähkö" maalaji, siis ei hikevä auttaa tuleentumista) pysyy pystyssä eikä ole arka rikkakasveille, mutta riskinä tuo kylmä kasvukausi ja märkänä vuonna harmaahome.
Keski-Euroopassa, jossa kasvukautta riittää, hernettä ei käytännössä viljellä puitavaksi rehuksi vaan valkuainen otetaan härkäpavulla - missä sitten kasvukausi ei riitä soijalle. Lupiineja jossain itäisen euroopan karkeilla karuilla hiekkamailla, mutta se on jo toinen tarina.
Petri
-
Hernettä viljelty lehmien rehuksi ja lehmät oli ihan hulluina herneiden perää Pari kiloa päivässä oli maksimiannos .Herneet jauhattiin viljan seassa mikä aiheutti välillä ongelmia.Herneen viljely ei aina ole niin yksinkertaista kun luulis... Appeessa uskosin ruokinnan sujuvan ongelmitta. Jokos e0777lla rehut tehty?
nyt huomasin vasta kysymyksen.. en tiedä miten on mennyt ohi. se taisi olla 28.6 kun peitettiin torni.
-
ja valkuais asiaa. Farmit.net etusivulla oli artikkeli härkäpavun paluusta suomalaiseen viljelyyn. kasvu ajaksi mainittiin 111päivää ja rehuna siitä puhuttiin vain sikojen tai siipikarjan rehuna.
entä lehmät?? onko kellään kokemuksia? papu syöttönä tai kokopapusäilörehuna tai jotenkin. varren sanottiin voivan kasvaa jopa 1.5m korkeaksi niin tavaraa siinä pitäisi ainakin olla. tosin missään ei lue lehtien tai korren pitoisuuksista. muita hyviä puolia: ei lakoonnu, kestää hallaa, kylvetään aikaisin ja puidaan myöhään, sopii erinomaisesti suora kylvöön... :o :o :o
ja löysin jonkin oppaan viljelystä
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/proagria_etelapohjanmaa/Palvelut/ProAgria_Kasvi/ProViljelys/Luomu/Viljelyneuvonta/Harkapavun%20viljely%2010%202005.pdf (https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/proagria_etelapohjanmaa/Palvelut/ProAgria_Kasvi/ProViljelys/Luomu/Viljelyneuvonta/Harkapavun%20viljely%2010%202005.pdf)
nyt innostuin toden teolla härkäpavusta kun juttuja luin... lisää kommentteja tai mistä saa tietoa??? auttakaa?
-
Sopii lehmillekin, kirjatietoa ei oikein taho löytyä. Hurjimmat tarinat mitä oon kuullut syötetyn on jotain 7 kg/pvä. Itellä menee semmoset 3 kg/pvä ja sillä + kauralla pääsee 40-50 kg tuotoksiin. Luomuväeltä löytyy tietoa jos kehtaat kysellä.
-
nyt innostuin toden teolla härkäpavusta kun juttuja luin... lisää kommentteja tai mistä saa tietoa???
auttakaa?
Mulla oli meininki puitavaksi, mutta kun tauti iski, piti toimia. Ei mielestäni kannata säikörehuksi kasvattaa. Normaalit nurmipalkokasvit ovat siemen- ja kylvökustannukseltaan edullisempia. En ole sen härkäpavun vankan korren rehuarvosta kovin vakuttunut. Puidut oljet ovat takuulla käypää kamaa emolehmille. Kuivattujen herneiden ja papujen jauhatus koettelee koneet. Vasaramyllystä tuli seula kappaleina ulos, Murska hyppi tasajalkaa ja jätti ehjiksi, rahtimyllärikään ei yritänyt valssilla. Ruokinnassa jonkinlaisen kohtuuden löytänet seuraamalla paskarajan korkeutta navetan ikkunoissa. Papusoppa lentää....
-
Mielenkiintoinen kirjoitus raision lehdessä. Hernettä huippulehmille :)
On mielenkiintoista seurata mikä tämän jutun tarkoitus on? Mihin raisio tässä pyrkii.
-
Mielenkiintoinen kirjoitus raision lehdessä. Hernettä huippulehmille :)
On mielenkiintoista seurata mikä tämän jutun tarkoitus on? Mihin raisio tässä pyrkii.
Siihen että.... herneessä ja pavuissa oleva tärkkelys ei hajoa pötsissä -> hyvä laskennallinen rehuarvo. Ovat ostaneet noita varastoon ja nyt rehuja koitetaan saada myydyksi.
Pyrkimys on varmaan kotimaisuudella ratsastaminen. Ihan hyvää työtä kyllä tekevät lisätessään papujen käyttöä naudanrehuissa 8)

Luin myös tuon jutun, oli ihan uusi juttu että herneessä ja härkäpavussa on tärkkelystä, mutta se on erilaista mitä viljoissa eli se ei kai aiheuta hapanpötsiä?
Yksi kokeilu on ollut joskus kaura-herne kokoviljasäilörehusta ja se oli ihan silkkaa kortta, eikä maittanut hiehoillekaan. Apilasäilikseen ollaan petytty; ne ei maita eikä lypsätä vaikka satoa tulee paljon. Lisäksi maitoon tuli yhdestä apilarehuerästä ikävä sivumaku ja se erä sitten siirrettiin mullinrehuiksi. Nyt syötössä ollut apilaerä on jopa parantanut maidon makua vaikka lehmille se ei näytä erityisesti maittavan, mutta maito maistuu kyllä pirtin puolella paremmalta kuin koskaan, kummallista.

Joo, noin se menee. Tärkkelystä ei tarvitse huomioida maksimitärkkelykseen, saadaan hyvin energiaa lisättyä turvallisesti.
-
Apilasäilikseen ollaan petytty; ne ei maita eikä lypsätä vaikka satoa tulee paljon.
Menee otsikosta vähän sivuun, mutta tuossa naapurikylässä ihan päinvastainen tarina: apilan lisääminen nosti tuotostason noin tonnilla kymppitonnin yli, ja kuulemma kun hoksasivat vähentää väkirehua, niin melkein vielä toisen tonnin nousi siitä. Olis varmaan mielenkiintoinen kohde kerätä kokemuksia ja aineistoa aiheesta, jos vaikka tämä vaihtelevien kokemusten syy paljastuisi.
Valittettavasti terveyssyistä (isäntäväen terveys, siis), ko. navetassa ei enää lypsetä.
Petri
-
Niin. Miten tää tärkkelyshomma on ohi mennyt, sitä en tiedä. Mä olen hernekokoviljaa viljellyt tärkkelyksen takia, toissijaisesti viljan alemman valkuaisen takia. Hernekokoviljan tärkkelys mukaan laskien kokonaistärkkelys on nyt 23%, herne huomioimatta noin 17.

Joo! Tossa onkin selitys miksi lehmäsi eivät ole kuolleet ;D Huomioitava tärkkimäärä on vain 17%... muuta siihen Exceliisi :)