Hyväksyn tukien alentamisen, mutta se hiukan ihmetyttää miksi maaomaisuudesta pitäisi maksaa enemmän veroa. Mun mielestäni verotus pitäisi olla sellaista, että jos on tuloja, niin siitä maksetaan veroja. Miksi sellaisesta omaisuudesta pitäisi maksaa veroa, mikä tuottaa huonosti. Metsän kohdalla ymmärrän kiinteistöveron. Vaikea on keksiä mitään muuta konstia jolla ihmiset saisi liikkeelle. Tarviiko sellaiset ihmiset metsää, jotka eivät käytännössä siitä välitä, eivätkä ole valmiita hoitamaan omaisuuttaan pitkäjänteisesti. Mun mielestäni metsissä aiheutuu iso kansantaloudellinen tappio, kun porukan ei tarvitse niitä hoitaa kuin korkeintaan näennäisesti. Metsätilojen perintöverouudistus olisi vienyt tilanteen vielä hassumaksi. Eläkeläiset hoitaneet ensin niin sun näin ja sitten olisivat antaneet lahjana seuraavalle kaupunkilaissukupolvelle jotka olisivat hoitaneet vielä enemmän niin sun näin.
[/quote]
Olisi tosiaan fiksumpaa antaa sen verran periksi, että hyväksytään kiinteistövero metsälle, tosiaan, jos on varaa lahottaa puita metsässä, tai taimikoiden pusikoitua, niin silloin on varaa myös maksaa se kiinteistöverokin.
Tällä puolittaisella vastaantulolla pitäisi siis kuitenkin pystyä torjumaan kiinteistöveron ulottaminen pellolle, ei pitäisi niputtaa keskustelussa yhteen pellon ja metsän kiinteistöveroa. Pelloilta on vaikea nykyisellä kustannustasolla ja alenevilla tuilla repiä lisää tuottoja.
Mutta MTK:lle ja Kepulle ja yleensäkin kenelle tahansa maaseutua puolustavalle taholle voi olla vaikea paikka puoltaa metsän, mutta vastustaa pellon kiinteistöveroa.
[/quote]
miten metsän kiinteistövero hoitaa metsiä, eihän sitä tee nykyinen metsänhoitomaksukaan
maatalousyrittäjät omistavat metsistä enää non 15 % joten kiinteistövero
kohdistuu muihin ammattiryhmiin pääasiassa sijoittajiin ja eläkeläisiin
metsänhoidollisia tavotteita ei kiinteistöverolla saavuteta, mutta kuntarahoitusta
se auttaa, koska metsänomistajat asuvat pääasiassa muissa kunnissa kuin
palstojensa sijaintikunnissa
tiet ja muut edut nämä muualla asuvat ovat saanet ilmaiseksi varsinaisten
kuntaasukkaiden kustannuksella.
tiekuntien maksuistakin aina valitetaan, vaikka nyt myyntiverotuksessa
kaikki on vahennyskelpoista matkakuiluineen Helsingistä metsäkäyttöön
kirjatulla mönkijän ja moottorikelkan ajeluun tulosta joilla ei metsätalouden
kannalta ole merkitystä