Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: SAS - 09.01.10 - klo:13:01
-
Aina kun televisiossa näytetään Suomalaisista Uusista navetoista kuvaa niin siellä lehmät tarpoo kuralillinkin seassa.
Onko tosiaan niin kepposta navettasuunnittelu yhä tänäkin päivänä Suomessa että näitä yhä rakennetaan.
Ei tarvitse yhtään ihmetellä jos elukoilla on jalkaongelmat lisääntyneet kun on siirrytty parsinavetoista kuralillinki pihattoihin.
Jatkuva kosteassa tarpominen sorkkaeläimelle on sitä viimeistä.
-
Kyllähän se juuri eläinterveys on se syy miksi pihattoja tehdään, työnsäästön lisäksi tietysti. Ei ne käytävät tarvii niin kuivia ja lämpöisiä ollakaan.
-
Onko tutkimuksia aiheesta? Meinaan ei se kuralillinki itsessään ole kuin yksi tekijä. Huonoista lähtökohdista, huonolla ruokinnalla menee elukat jalattomaksi kuivissakin olosuhteissa.
-
Ei olekaan vaan hapanpötsi tulee kakkosena,eli lehmästä yritetään tehdä sika ,syöttämällä sille ylenmäärin väkirehuja.Toki se ensin heruu hirveisiin tuotoksiin mutta sitten tulee takapakki kun jalat loppuu.
-
Niin ei se ruokinta riipu navettatyypistä... Ylenmääräinen väkirehuruokinta onnistuu ihan minkä tahassa tyyppisessä navetassa.
-
Kyllähän se juuri eläinterveys on se syy miksi pihattoja tehdään, työnsäästön lisäksi tietysti. Ei ne käytävät tarvii niin kuivia ja lämpöisiä ollakaan.
Pihatoissa on tilastojen mukaan enemmän sorkkaongelmia, sekä elinikäodotus on pienempi. Toisaalta: Pihatoissa sorkkaongelmat näkyvät helpommin ja niihin täytyy puuttua tarkemmin. Elinikään vaikuttaa myös karjojen keskimääräinen nuoruus.
Mutta aika kuraisia navettoja kyllä näkee. Ja pahoja sorkkia. Olisiko sorkkahessulla jotain havaintoja tästä???
-
Niin ei se ruokinta riipu navettatyypistä... Ylenmääräinen väkirehuruokinta onnistuu ihan minkä tahassa tyyppisessä navetassa.
Joo, mutta meinasin yhdysvaikutusta. Jos tutkitaan pelkästään kuralillin vaikutusta sorkkaterveyteen, pitäisi ruokintaa pystyä kontrolloimaan. Aika monella ruokinta muuttuu jollakin tapaa navettayyppiä muutettaessa.

Jatkuva märkyys kuulemma heikentää sorkkia eniten. Tästä tulee kyllä mieleen että moniko on nähnyt hirvien ontuvan? Onko täällä mukana muuten hirvimiehiä? Onko hirvillä sorkkaongelmia?
Ehkä sonta on vaarallista jos se nousee jalassa ihoon asti tai jos se muhii sorkkaväleissä. Ikävyyksiä aiheutuu jos jalassa on haavoja. Lieneekö sonnan happamuudella väliä. Luulisi että sorkka pehmenee happamissa olosuhteissa, kuten käy esim. ihmisten kynsille. Biotiini on hyvä keino riskitilanteissa, melko tyyristähän se on. Mutta näkyy toimivan.
-
Meillä on avolantakäytävät virtsakourulla. Meillä kulkee lantakone 10 kertaa päivässä, eikä käytavillä lillu paska. Sorkat on lehmillä kuivat. Kaksi kertaa päivässä kulkevat sorkka-altaan läpi, jossa käytetään 3 päivänä viikossa ainetta veden seassa. Muuten on pelkkä vesi altaassa.

Näin se pitää olla, hyvä "anni"

Meillä on biotiinilisä kivennäisissä, mutta en ole perehtynyt asiaan millaisissa määrissä pitäisi liikkua jotta asialla jotakin merkitystä olisi. Ainakaan hinnanero vastaavaan ilman biotiinia ei muistaakseni ollut huima. Varmaan jo hiehoille kannattaisi biotiinilisää syöttää, niin voisi pidemmällä aikavälillä vähän arvioida vaikutusta.
-
Eiköhän se kuraaminen ja ainakin sorkkakuume tule samasta syystä.Ja sorkkakuume voi tulla myös ilman kuraamista ja toisinpäin,näihin vaikuttaa niin moni asia.Ruokintaperäisiä ongelmia kumpikin,joskus peruuttamattomia.Kävely ja varsinkin kovalla alustalla kävely on myrkkyä jalkavaivaiselle naudalle.Kuivassa sorkassa näkyy huonommin ongelmat,jäävät helpommin piileväksi.
-
Meillä on avolantakäytävät virtsakourulla. Meillä kulkee lantakone 10 kertaa päivässä, eikä käytavillä lillu paska. Sorkat on lehmillä kuivat. Kaksi kertaa päivässä kulkevat sorkka-altaan läpi, jossa käytetään 3 päivänä viikossa ainetta veden seassa. Muuten on pelkkä vesi altaassa.
Riittäkö 10 kertaa päivässä pitämään käytävät ja sorkat kuivana?

Kyllä ainakin meillä ja jos ei riitä ajoaikoja saa vielä lisättyä.
-
Niin ei se ruokinta riipu navettatyypistä... Ylenmääräinen väkirehuruokinta onnistuu ihan minkä tahassa tyyppisessä navetassa.
Joo, mutta meinasin yhdysvaikutusta. Jos tutkitaan pelkästään kuralillin vaikutusta sorkkaterveyteen, pitäisi ruokintaa pystyä kontrolloimaan. Aika monella ruokinta muuttuu jollakin tapaa navettayyppiä muutettaessa.
Jatkuva märkyys kuulemma heikentää sorkkia eniten. Tästä tulee kyllä mieleen että moniko on nähnyt hirvien ontuvan? Onko täällä mukana muuten hirvimiehiä? Onko hirvillä sorkkaongelmia?
Ehkä sonta on vaarallista jos se nousee jalassa ihoon asti tai jos se muhii sorkkaväleissä. Ikävyyksiä aiheutuu jos jalassa on haavoja. Lieneekö sonnan happamuudella väliä. Luulisi että sorkka pehmenee happamissa olosuhteissa, kuten käy esim. ihmisten kynsille. Biotiini on hyvä keino riskitilanteissa, melko tyyristähän se on. Mutta näkyy toimivan.
Meillä on biotiinilisä kivennäisissä, mutta en ole perehtynyt asiaan millaisissa määrissä pitäisi liikkua jotta asialla jotakin merkitystä olisi. Ainakaan hinnanero vastaavaan ilman biotiinia ei muistaakseni ollut huima. Varmaan jo hiehoille kannattaisi biotiinilisää syöttää, niin voisi pidemmällä aikavälillä vähän arvioida vaikutusta.
Jotain 70€ lisää kivennäisen hintaan, niin sillä saa biotiinin mukaan riittävänä pitoisuutena. Vuodessa lehmää kohti kustannus on siis jotain 7 euroa. Erillisenä biotiinituotteena maksaa jotain 14€/lehmä/vuosi. Ei tässä siis isoista rahoista puhuta, rahaa laitetaan tyhmimpiinkin paikkoihin.
-
Ei tässä siis isoista rahoista puhuta, rahaa laitetaan tyhmimpiinkin paikkoihin.
Älä yllytä, kun just laantui tuo...
-
Aina kun televisiossa näytetään Suomalaisista Uusista navetoista kuvaa niin siellä lehmät tarpoo kuralillinkin seassa.
Onko tosiaan niin kepposta navettasuunnittelu yhä tänäkin päivänä Suomessa että näitä yhä rakennetaan.
Ei tarvitse yhtään ihmetellä jos elukoilla on jalkaongelmat lisääntyneet kun on siirrytty parsinavetoista kuralillinki pihattoihin.
Jatkuva kosteassa tarpominen sorkkaeläimelle on sitä viimeistä.
kyllä niitä rakennetaan niin kauan kuin se lailla kielletään. meillä on tasalattia ja oon kironnut sen alimpaan..... ollaan alettu jo muuttaan ritilälle osittain. kyllä ne koneet uutena pelaa mut 10 vuoden päästä jo eri tilanne ja ritilät olis maksanu ittensä takasin siinä ajassa. mut melkein kaikki tekee ku tää meijän jenkki navetta suunnittelija yllyttää ja saa näyttään varmalta ja halvalta. vaikken oo kuin yhden toimivan navetan sen jäljiltä löytäny ja oon kiertäny läpi suomen. kaikki jumalattoman työläiksi suunniteltu.

Hys... ei saa moittia.
-
Jenkkinavetta suunnittelija tulee käymään kohta ::)

Sano terveisiä! ;)

Muuruveden koulutilan navetta on kiinteällä lattialla ja lehmät ovat ihan käsittämättömän puhtaita! Kyllä näistä jotkut toimivat.
-
Raappoja on monenlaisia... Kusenerotus tehtävä oikein. Raapan pitää kulkea usein niin sorkat pysyy yhtä puhtaina ja terveinä kun ritiläpalkkinavateassa. Maton kun laittaa lantakäytävälle ei likkaudestakaan ole ongelmaa.

Varmaan tasalattia on oikein hyvä ratkaisu, mutta uskaltaako paskakonetta käyttää yötäpäivää parin tunnin välein?

***Meillä ovat lantakoneet kulkeneet 24h vuorokaudessa nyt neljän vuoden ajan
-
Raappoja on monenlaisia... Kusenerotus tehtävä oikein. Raapan pitää kulkea usein niin sorkat pysyy yhtä puhtaina ja terveinä kun ritiläpalkkinavateassa. Maton kun laittaa lantakäytävälle ei likkaudestakaan ole ongelmaa.
Varmaan tasalattia on oikein hyvä ratkaisu, mutta uskaltaako paskakonetta käyttää yötäpäivää parin tunnin välein?
Joku eläinsuojelulain pykälä kielsi tuon joskus. Nykyään kieltoa ei kai ole, ehkä se on kumottu jos lantakoneessa on varokytkimet ja automaattipysäytykset.
-
Raappoja on monenlaisia... Kusenerotus tehtävä oikein. Raapan pitää kulkea usein niin sorkat pysyy yhtä puhtaina ja terveinä kun ritiläpalkkinavateassa. Maton kun laittaa lantakäytävälle ei likkaudestakaan ole ongelmaa.
Varmaan tasalattia on oikein hyvä ratkaisu, mutta uskaltaako paskakonetta käyttää yötäpäivää parin tunnin välein?
Sehän riippuu täysin koneesta. Jotain kivikautista hydrauliraappa ei kyllä voi pitää automaattikäynistyksellä. Tasalattioita tuskin kukaan enään tekee. Kallistusta ja oikein tehty kusiura nykyaikaa;)
-
"Open house" tänään ;D
Vielä tehdään ja komeita ;D
Löytyy hydrauliraappaa palkin alta, vaijeriraappaa avokourusta, vapaata valutusta
poikkikäytävältä, mattoa käytävältä...
Pitkittäiskaatoa kaipasin, jos niskapuomi ei riittäny niin lukkoparret olis ollu sama laittaa ?
Toiselle robolle hiukan outo kulkujärjestely tulossa, apesekoittimen täyttö vaatii
Fendt Cargo etukuormaimen tai kurottajan, poikimakarsinan palkkeja tutkin,
yläkerran maisemasalin näkymiä (ja hintaa) ihailin, ylimääräistä lämmintä tilaa
ylenmäärin käyttämättä, muuten ok ;D
-
Raappa alle ja raappa päälle ja kolmas varastoon muuten vaan. Järki hoi,mix pittee konneita ostella kun paska männöö itekseen :o

Kaikkea ei voi selittää...
-
Raappoja on monenlaisia... Kusenerotus tehtävä oikein. Raapan pitää kulkea usein niin sorkat pysyy yhtä puhtaina ja terveinä kun ritiläpalkkinavateassa. Maton kun laittaa lantakäytävälle ei likkaudestakaan ole ongelmaa.
Varmaan tasalattia on oikein hyvä ratkaisu, mutta uskaltaako paskakonetta käyttää yötäpäivää parin tunnin välein?
Sehän riippuu täysin koneesta. Jotain kivikautista hydrauliraappa ei kyllä voi pitää automaattikäynistyksellä. Tasalattioita tuskin kukaan enään tekee. Kallistusta ja oikein tehty kusiura nykyaikaa;)
Tuosta vahvennetusta oon samaa mieltä... ja samalla tuo ratkaisu poistaa kallistuksen tarpeen - käytännös havaittu.
Sit toi kursiiviosuus... Niin sullahan on tuolleen?
-
Käytävämatto ja raappasydeemi, 5 v ja vaihtoon, muutoon remonttia piisaa :P
-
Raappoja on monenlaisia... Kusenerotus tehtävä oikein. Raapan pitää kulkea usein niin sorkat pysyy yhtä puhtaina ja terveinä kun ritiläpalkkinavateassa. Maton kun laittaa lantakäytävälle ei likkaudestakaan ole ongelmaa.
Varmaan tasalattia on oikein hyvä ratkaisu, mutta uskaltaako paskakonetta käyttää yötäpäivää parin tunnin välein?
Sehän riippuu täysin koneesta. Jotain kivikautista hydrauliraappa ei kyllä voi pitää automaattikäynistyksellä. Tasalattioita tuskin kukaan enään tekee. Kallistusta ja oikein tehty kusiura nykyaikaa;)
Tuosta vahvennetusta oon samaa mieltä... ja samalla tuo ratkaisu poistaa kallistuksen tarpeen - käytännös havaittu.
Sit toi kursiiviosuus... Niin sullahan on tuolleen?
meillä löytyytäysin tasanen lattia ja se ihan perseetä
-
ja ne kannat ja ne kannat meinaan sorkissa ????????????????