"sianlihantuottaja" on ollut kiintiöiden piirissä on monta vuotta ja silti hinta ei ole ollut kummoinen, yleensä sama tai huonompi kuin esim Saksassa. Maidon tuottajahinta on pysynyt keskimäärin parempana vaikka ero on eri takaiskujen myötä kaventunut (Venäjä, kiintiöiden poisto, perusmaitokilpailu).
Valion valinta perustuu mielestäni varsin järkevään tilanneanalyysiin. Vaikka Valio toki onkin toimivampi yritys kuin vaikka Atria tai HK, se ei ole kaikkivoipa eikä maidontuotannon kasvu Suomessa ole perusteltua. Kiintiöinti joka ei perustu siirrettävissä oleviin tuotanto-oikeuksiin, on tasapuolinen tapa rajoittaa tuotantoa ja signaloida se että kaikilla ei automaattisesti ole oikeutta tuottaa maitoa josta saa hyvän/kohtuullisen hinnan. Se että se toteutetaan kuukausi- eikä vuositasolla on jalostusprosessien kannalta hyvä vaihtoehto, ja toisaalta estää sen että tilatasolla tapahtuisi dramaattista tulojen laskua vuoden lopulla.
Valiolta on vain tainnut päästä unohtumaan,että om hyttysenpaska Itämeressä kokonaiskuvassa.Eihän maitotuotteidenmäärä Suomessa vähene ja tuottajahintaa tätä kautta nouse,vaikka valkolaiset vähentäisivätkin tuotantoa.
Niin, tämä voi olla lopun alkua. Euroopan mittakaavassa Suomen pienen tuotannon leikkaaminen on kuin kärpäsen paska. Jos muu Eurooppa jatkaa ylituotannossa niin meidän omat kansalliset talkoot ei auta yhtään. Tuonti tuo ylituotannon tänne ja alkaa syrjäyttää kotimaista. Valion omat sössimiset ja Venäjän pakotteet eivät ole yksin tätä tilannetta aiheuttaneet. Alkuun painija oli muun Euroopan ylituotanto kiintiöiden poistumisenkin seurauksena. Ilman Krimin sotaa oltaisiin joka tapauksessa jossain kusessa.
Tuli asiaa kunnolla . Ymmärtääkö noi sianlihan tuottajat kateuksissaan tätä , tuskin . Noista laajennuksita on kuultu yhtä sun toista . Maito-Suomen toimitusjohtaja kehoitti harkitsemaan laajennusten tekoa ja unohtamaan hetkeksi , kaikki eivät kuunnelleet varoituksia .
Mä veikkaan, että sianlihantuottajat ja muutkin kuin maitoporukka ymmärtää asian varsin hyvin. He kun ovat joutuneet sen kanssa jo elämään. Maitoala ollut suomessa jossakin ihmeen erikois suojelussa. Nyt kun se kansallinen monopoli on pikkuhiljaa murentumassa niin ollaan itku silmässä. Kyllähän sen ymmärtää kun taivaspaikka meni.
On totta, että ei maito suomessa vähenä vaikka valio vähentäisi tuotantoa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että tuotantoa ei vähennetä mutta hinta laskee. Nyt käsittääkseni yritetään sitä että se jäljelle jäävän maidon hinta olisi kohtuullinen. Se että onko tässäkin ketjussa luetellut hinnoittelumallit oikeita jne. en ota kantaa kun en sen maidon kanssa ole pelannut.
Lihatalot joutuneet tekemään saman. Ensin sianlihasta oli ylituotantoa monia vuosia. Vietiin sitäkin venäjälle ennen pakotteita. Silti sitä saksalaista ja tanskalaista lihaa virtasi kauppaan polkemaan hintaa. Jossakin vaiheessa tehtiin sitten päätös ettei se lihan omavaraisuus tarvitse olla 100%. Tuotetaan vain niille jotka ovat valmiita ostamaan ja maksamaan kotimaisesta lihasta. No sitten tuli kiina ja lihatalot näki tässä mahdollisuutensa eikä tuotanto olekkaan tippunut niinkuin ajateltiin. Mä pelkään sitä, että mitä sitten käy kun kiinan vienti yks kaunis päivä loppuu.. On halpaa lihaa taas tarjolla ja euroopasta sitä työnnetään kahta kauheammin, siellä kun tuotantoa on lisätty kohtuu voimallisesti kiinan markkinan auettua kunnolla sikaruton vuoksi. Sianlihan omavaraisuus oli on kuitenkin tällä hetkellä hieman alle 100% ja käsittääkseni ainakin hk:lla oli tarkoitus vähentää tuotantoa vielä muutamia miljoonia kiloja per vuosi. Mutta tämä oli siis ennen sitä kiinan vientiaikaa.
Se asia on vaan niin että siitä tulee pirun kallista jos väkisi pidetään jonkin tuotteen omavaraisuus sadassa, kauppa kun kuitenkin tuo ulkoonta kilpailevaa tavaraa polkemaan hintoja. Mä en ainakaan keksi kuinka asian voisi muuten ratkaista kuin niin, että tuotetaan vain sille kuluttajalle joka on valmis maksamaan siitä kotimaisesta tuotteesta sille kuuluva hinta ja loppu joudutaan paikkaamaan tuonnilla. Meidän on turha lähteä kilpailemaan missään tuotantomuodossa. Meillä on siihen ihan väärä sijainti, väärä tilusrakenne, liian pitkät etäisyydet, liian kallis palkkakustannus, liian kallis verotus. Kaikki aivan liian kallista.
Jos naapurisi tienaa enemmän tekemällä pidempää työpäivää onko Hän erikois asemassa ? Jos toinen naapurisi tienaa enemmän kuin Sinä alalla jossa tarvitaan osaamista enemmän kuin alallasi onko Hän erityis asemassa .
Ei. Ja mistä sä luulet tietäväsi mun päivän pituuden? Toisekseen miten se liittyy tähän?
Erikoisasemalla tarkoitin sitä, että tuet ovat muihin tuotannon aloihin nähden kovin anteliaat. Samoin kuin investointiavustukset ovat olleet järestään korkeimmat. Jos tulee katovuosi niin kriisirahaa ollaan ekana jakamassa nautatilallisille. En kiellä ettei siellä töitä tehtäisi. Joka päivä kaks kertaa lypsylle ellei se robotti sitten ole lypsämässä.. Lisäksi Valiolaiset on saanut olla tuotantonsa kanssa aika rauhassa. Tähän kevääseen asti tuotantoa on saanut lisätä mielin määrin ja kaikki maito on haettu. Muilla eläinaloilla on sopparit rakennettava tuotannosta osalla jopa tosi tarkkaankin.
Vain kateelliset ja tyhmät kadehtii maidontuotantoa . Onhan sikaloitakin laajennettu tuilla .
Sittenhän meitä riittää. Sikaloita on laajennettu investointituilla kyllä. Järestään joutuu vaan laittamaan omaa tai pankin rahaa vähän enenmän kiitos matalamman avustusprosentin. Mistähän sekin johtuu? Ei se ainakaan siitä voi johtua, että investointeja suitsittaisiin omavaraisuuden mukaan. Muuten nautapuolen uus investoinnit olisi pitänyt lyödä jäihin jo aikoja sitten siinä missä sikapuolenkin. Sikapuolella investointitahti on ollut kovin verkkaista viime vuodet. Lähinnä peruskorjaus juttuja. Nyt tehty vapaaporsittamoita ja lisää välikasvatuspaikkoja..
Nyt vaan odotellaan sitä et milloin sika saa sen sikapalkkion tai lihakilolle maksettavan lisätuen.. niin ei taida ikinä tulla mut maitotilat näitä nauttivat. Miksi?
Kuten sanottu tua Valion ratkaisu on tarjous sille notta jokainen osuuskunnan jäsen saa kiintiöön tuottamastaan maidosta ns. perushintaa. Joka haluaa tuattaa rajattomasti voe sen tehdä mutta niille litroille maksetaan "päivänhinta".Kaikki maito kyllä ostetaan ja jalostetaan.
Joo kyllä tämä varmaan on ymmärretty mutta mielestäni tuosta ei ole hyötyä. Ei sillä ainakaan kustannuksia valion puolelta saada kuriin että voitaisiin kilpailla tuonnin ja kotimaisten kilpailijoiden kanssa. Olisi kannattanut siirtyä suoraan sopimusmalliin niin oltaisiin ainakin samalla viivalla kotimaisten kilpailijoiden kanssa..