M-I oli jo pienenä poikana suorasanainen ja kursailematon verbaliikkansa suhteen. Hän aina sanoi suoraan miltä hänestä tuntui.
Niin kotona, kuin koulussa M-I istui tuhkatiheään nurkassa tai liiteriin lukittuna halkoja hakaten.
M-I antoi tuntemustensa tulla läheisten tietoon välittömästi, ja välinpitämättömästi, milloin KUSETTAA, PASKATTAA, OKSETTAA, KEPU, PAAVO, TUNDRA, C, ....lista on loputon...
Vanhempien väsyttyä totaalisesti, ajoivat he M-I:n Foordilla päälääkärille. Matka kirkonkylälle ei ollut helppo. Paripyörien ruostuttua paikalleen, ja tilan ainoan 24mm lista-avaimen kadottua mystisesti likakaivoon, ei paripyöriä saatu riisutuksi, ja pyörien väliin junttautunut kivi kolisutteli koko pitkän matkan nostolaitevivun päällä istuvan pienen M-I:n tuskaista päätä Foordin sivulasiin. Lähes yhtä tuskallisen diagnoosinteon jälkeen päälääkäri kertoi pelin olevan jo menetetty, mutta neuvoi M-I:n vanhempia kannustamaan silmänpilkettänsä naamioimaan kiroilunsa vihapuheeksi.
Aina kun tunteidentuoksahduksia oli tulossa ulos, piti M-I:n, pienen viattoman M-I:n sanoa: Vihapuhe. Vihapuhe. Vihapuhe...
Kerran vanhempien lähdettyä juhlimaan hääpäiväänsä Esson baariin limonadia juoden ja tuulihattuja syöden, veivät he pienen, niin pienen M-I:n mummolaan hoitoon siksi aikaa. Mummon juotettua M-I:lle muutamia litroja edellisvuoden simaa, alkoi M-I:tä kusettaa aivan saatanasti.
Voi ***** että pientä M-I:tä kusetti. Sitä pystyi vertaamaan jopa aikuiseen mieheen, joka on juuri juonut mäyräkoiran verran olutta,hetkeä ennen nousuaan Kuopion liikenteen, Helsingin pikavuoro-onnikkaan.
M-I:n sanottua tuskaisena mummolleen, että nyt taitaa ihan kohta tulla vihapuhetta, sanoi mummo: Herttinen, älä nyt sentään pyhäpäivänä anna sen vapaasti tulla!!!! Päästä se hiljalleen tuonne mummon korvaan.