Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Terveisiä Väderstadista!  (Luettu 8674 kertaa)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12231
  • Virolaista kiitos!
Terveisiä Väderstadista!
Terveisiä Väderstadista!

Tuli käytyä viikolla kylvinkonevalmistajien Mekassa. Seuraavassa joitakin mietteitä matkan varrelta. Ruotsin puolelle kun päästiin, alkoi tietysti ankara viljelysten tiirailu. Syysviljojen ruiskuttelu oli jo päättynyt. Vehnää se oli pääsääntöisesti. Kasvustot olivat todella hyvännäköisiä. Kevätviljoista ei voi sanoa samaa. Taso oli aika vaihteleva. Hyviä oli paljon, mutta oli joukossa myös selviä epäonnistumisia. Siinä vaiheessa joku totesi, että ”Rapid kylvöt ovat maailmanlaajuisen elintarvikekriisin alku”. Maisemassa kiinnitti huomiota hyvin hoidetut talouskeskukset. Vanhoistakin rakennuksista pidetään hyvää huolta. Maalia käytetään ja nurkkalaudatkin paistavat valkoisena jo etäälle. Myös sellainen yleinen siivottomuus ja kamppeiden leveellään olo loistaa poissaolollaan. Tien varrella näkyi satunnaisesti myös karjoja. Ei mitään satapäisiä laumoja vaan kohtuullisia muutaman viiva muutaman kymmenen eläimen ryppäitä. Aitaukset olivat aika usein hakamaisemissa. Eli kivikkoa ja vanhoja lehtipuita sisältäviä mäkisiä paikkoja, joissa normaali peltoviljely ei olisi luonnistanut. Tuli mieleen, että maksetaanko Ruotsissa jotakin perinnebiotooppitukea, jolla on saatu tuollainen maisemanhoito mahdollistettua. Heinämaita oli myös melko paljon. Näyttivät paremminkin joltakin kesantomaalta, koska kasvusto ei ollut kovin vahvaa ja seassa oli paljon vähempiarvoisia kasveja. Lopullinen käyttötarkoitus jäi epäselväksi. Tuommoiset asiat kiinnittivät huomiota ruotsalaisessa maalaismaisemassa.

Väderstadin tehdas sijaitsee samannimisen kylän/kaupungin kupeessa. Kylästä jäi mieleen lähinnä komea kirkko. Tehdas sijaitsee komean viljelyaukean reunassa. Tehtaan takapihalla näytti olevan melkoinen varasto valmiita koneita. Parhaillaan oli käynnissä aikamoinen maansiirtoralli, koska varastoaluetta laajennettiin ja paikalle kuskattiin soraa. Kuljetuksesta vastasivat traktori-peräkärry-yhdistelmät. Iso Corminki ja iso Jontikka kiskoivat maansiirtokärryjä joista toinen oli muuten Multiva. Ja sen näköisessä kunnossa, että maata oli ehditty siirtää jo melkoisia määriä.

Tehtaan etupihalla oli pari vanhaa äestä, joista toinen oli tasausäes. Rune Stark aloitti koneitten valmistuksen nimenomaan tasausäkeistä. Siihen asti käytössä olleet puiset(!) osat korvattiin metallilla ja kulutuskestävyys alkoi kasvaa. Vuosi oli muistaakseni 1962. Tehtaalla meille tarjottiin aluksi kahvia ja sämpylää. Jokaiselle jaettiin nimilappu. Sitten ryhmä jaettiin kahteen osaan ja kävimme tutustumassa tehtaaseen. Se ei minusta sisältänyt mitään erikoista. Hyvin siisti ja tarkoituksenmukainen, nykyaikainen konepaja. Työväkeä taisi olla 650 hlöä. Mielenkiintoisin sektori olisi ollut koneiden kokoonpano. Raskaat komponentit siirtyvät katon rajassa olevalla kuljetinradalla eteenpäin. Varsinainen kokoonpano tapahtuu ihan käsityönä. Työtä on helpottamassa jonkinlaisia jigejä. Viikossa valmistuu noin 25 kylvinkonetta. Ilmeisesti tuotanto vähän vaihtelee kausittain eli välillä tehdään enemmän muokkareita jne. Työkoneet olivat muuten normaaleja prässejä ja tietysti hitsausrobotteja. Metallinkappaleita tutkiessa, tuli taas esiin se tosiasia, että Väderstadin koneissa ainevahvuudet ovat ovat lujia, Samoin hitsaussaumat ovat komeita.

Tehdaskierroksen jälkeen kokoonnuimme audiotorioon, jossa Agrimarketin myyjä piti esitelmän Väderstadin koneista, tehtaan historiasta, filosofista yms. Tehtaan edustaja oli myös mukana. Mitään vilkasta vuoropuhelua/keskustelua ei saatu aikaiseksi. Esitelmä sinänsä oli hyvä, mutta paikalla olleelle yleisölle Väderstad, sen tuotteet ja filosofia ovat kuitenkin aika tuttuja. Mitäpä sitä sen enempää kommentoimaan.

Esitelmän jälkeen saatiin poiketa vielä tehtaan myymälässä. Hittituotteita taisivat olla T-paidat ja jossain välissä koko porukalle jaettiin vielä lippalakit.

Sen jälkeen siirryttiin linja-autolla Nybbleen. Se on vajaan kilometrin päässä tehtaasta sijaitseva esittelyalue. Siellä on pienehkö keittiörakennus, jossa nautimme maukkaan hampurilaisaterian. Pihaan oli tuotu esille vanhoja Väderstad tuotteita kuten kylvinkoneita ja äes. Pihassa oli myös teltta, jonne oli koottu vanhoja hytittömiä traktoreita sekä Väderstadin koneen osia. Esim. pääsi tutustumaan puhallintoimiseen kylvinkoneen jakoyksikköön.

Aterian jälkeen porukka kerättiin kahteen vankkurityyppiseen peräkärryyn, joissa oli penkkejä siten, että kolme ihmistä mahtui mukavasti rinnakkain. Vetovoimana olivat jeepit. Niiden kyydissä ajelimme viereiselle pellolle, jonne oli järjestetty työkonenäytös. Toistakymmentä traktoria joiden perässä oli aina jokin Väderstadin tuote. Pelto oli jo aika pitkälle käsitelty esittelyjen aikana, mutta sänkeä oli säästetty vielä meillekkin. Peltoa oli myös kasteltu pölyämisen estämiseksi. Työnäytökset tapahtuivat siten, että työkone lähti liikkeelle ja jeeppien vetämät vankkurit ajettiin työkoneen vierelle, molemmin puolin. Kyydissä olijat pystyivät näin katselemaan koneen vierestä sen toimintaa. Puolessa välissä peltoa käännyttiin ympäri ja ajettiin vähän matkaa taaksepäin. Sitten pysähdyttiin ja Agrimarketin myyjä piti esitelmän kyseisestä työkoneesta ja vastasi lyhyesti jos jollain oli jotakin kysyttävää. Koneiden edessä oli järeitä traktoreita eri merkeiltä. Koneet oli vuokrattu valmistajilta kesän ajaksi. Tuote-esittely oli hyvin laaja, se käsitti Rapidit, Cultukset, Topdownit, Carrierit, Spiritit, Speed-Hawkit jne. Lopuksi jalkauduttiin vielä maahan tutkimaan äestä ja jyriä. Hyvin organisoidusta tapahtumasta jäi mieleen mm. se, että kaikille jaettiin vesitölkki (tyhjät tölkit kerättiin myöhemmin myös pois). Se olikin paikallaan, koska osa porukasta oli krapulassa ja oli todella kuuma ja aurinkoinen päivä. Palovammoja oli jonkin verran pellolla kiertelyn jäljiltä. Sykähdyttävin hetki oli se kun pellon viereiselle valtatielle ilmestyi sähköisellä pyörätuolilla joku vanhus. Työkoneita oli ajamassa useampia Väderstadin työntekijöitä. Nähdessään miehen, he kävivät tiellä tervehtimässä tätä. Jonkin aikaa vanhus vielä katseli näytöstä. Kääntyi ympäri ja ajoi sitten pois. Agrimarketin myyjä huomasi tapahtuman ja kommentoi sitten lyhyesti. –Siinä kävi Rune Stark. Yhtiön perustaja tarkistamassa suomalaiset vieraansa.

Esittelyn jälkeen oli vielä jonkun verran aikaa, jolloin saimme kierrellä koneita ja halutessaan jotkut saivat testaillakin valvotusti niitä pellolla.

Peltokierroksen jälkeen palattiin keittiölle ja nautittiin hyvät kahvit. Sen jälkeen tutustuttiin vielä pihassa edellä mainittuun telttaan ja pihassa olleisiin vanhoihin koneisiin. 80-luvun puolivälin kylvinkoneesta löytyi hyvin paljon tuttuja piirteitä tähän nykyaikaiseenkin Rapidiin. Lopuksi pidettiin vielä yhteenveto päivästä ja kiiteltiin isännät.

Yhteenvetona päivästä tehtaalla jäi mieleen korkeatasoinen asioiden organisointi. Asioita oli ajateltu loppuun asti ja henkilökunnan ote vieraisiin oli ystävällinen. En muista varsinaisen isäntämme nimeä, mutta hänen vastuullaan oli mm. Suomen myynti. Hän sanoi, että Suomi on hänelle toinen kotimaa. Eikö olekkin aika paljon sanottu ruotsalaiselta?

Eräs mukava piirre, mikä näihin matkoihin liittyy, on mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja kuulla heidän mietteitään maanviljelyksestä ja maailman menosta. Tässäkin ryhmässä oli mukana muutama todellinen maanviljelijä. Jos sellaiseksi tulkitaan henkilö, jolla on hyvin paljon hehtaareita viljelyksessään ja joka on muuten kehittänyt tilansa tuotannon sellaiseksi, että tulevaisuudessakin maanviljelyllä pärjää. Tietysti joukossa on mukana aina myös joku ”pelti kiinni” kaveri, mutta sehän kuuluu näiden reissujen luonteeseen, eikö vaan.

Tuommoisia mietteitä halusin kertoilla matkastani Ruotsissa, Väderstadin tehtaalla.
Tätä kirjoittaessani omat Rapid kylvökset ovat varsin mallikkaita. Kuivuus vaan alkaa vaivata tosissaan. Se tosin ei ole kylvinkoneen vika.   
 
SomeBody77

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4301
  • Ensin rahahommat, sitten omille pelloille
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Eivät sitten malttaneet krapularyyppyä tarjota asiakkaille. Kyllä on tiukkaa...  ;) ;D :P
Ensin rahahommat, sitten omille pelloille

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Tuli käytyä viikolla kylvinkonevalmistajien Mekassa.

****Jos laittaa kylvinkoneen ostoon 50000€ niin kyllä sillä täytyy voida suorakylvää. Kun näköjään yhtälailla
joutuu muokkaamaan, niin halvempikin kampe käy kylviskelyyn.

Esitelmän jälkeen saatiin poiketa vielä tehtaan myymälässä. Hittituotteita taisivat olla T-paidat

****Porukka niin pers´aukista, ettei varaa enempään.

Viimeksi muokattu: 07.06.08 - klo:10:36 kirjoittanut Timppa

Kui mää ain olen paras?

mike

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1809
Vs: Terveisiä Väderstadista!
A.Baatos Dyna kaupat tehtyään.Sai kaupan tekijäisiksi korin kossua.
http://www.youtube.com/watch?v=AKc1Hjjz1Ys
"ei mikkään mee saatana kohtuuella,se oli sen edellisen Teen kanssa sama homma.Viinaa pittää juua!"

Bonde

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 462
  • Höstnisu
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Kuulosti ihan hyvältä reissulta!"!! Missäs päin Ruattia tuo Väderstad ny olikaan meneekö se sinne Göteborgiin päin??

Whiskey for my men and beer for the horses...

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12231
  • Virolaista kiitos!
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Kuulosti ihan hyvältä reissulta!"!! Missäs päin Ruattia tuo Väderstad ny olikaan meneekö se sinne Göteborgiin päin??
Näin voidaan ajatella. Linköpingin jälkeen oikealla puolella. Aika lähellä E4 tietä. Tehtaan länsipuolella on aika lähellä Vättern järvi, joka on yksi Ruotsin suurista järvistä. Väderstad on järveen nähden aika lailla puolivälissä

Hienoa viljelysseutua; ajoin tuota rantaa menevää tietä joskus kesällä 06 , kun oltiin menossa Tanskanmaalle Legoja kattomaan! :D :D :D :D :D :D
Whiskey for my men and beer for the horses...

kuu

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Suomi niin paljon toinen kotimaa Väderstadille, ettei edes verkkosivulle viitsi laittaa tietoa suomen kielellä, vaikka melkein kaikilla muilla kielillä kyllä löytyy.

Bonde

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 462
  • Höstnisu
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Kanske Dom tänker fortfarande att Finland hör till Sverige ännu. ;D ;D ;D ;D
Whiskey for my men and beer for the horses...

Mats

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 157
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Toi Rune Stark on muuten aika kiinnostava mies. Hän on koko elämänsä viljellyt maatakin, ei mikään suuri tila mutta kuitenkin. Hän kuulema esittelee itsensä maanviljelijänä, jolla on metallipaja sivunelinkeinona. :D

Cynic

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1281
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Lainaus
Myös sellainen yleinen siivottomuus ja kamppeiden leveellään olo loistaa poissaolollaan.

Tähän pitäisi kyllä saada muutos Suomessakin. Vaikka lain uhalla ja kunnan ympäristölautankunnan sanktioiden avulla tms.  >:(

On se kummaa kun maantien viereisellä pellolla km:ien päässä kotoa voi seistä esim silppuri tai puimuri ruostumassa, ja keskellä peltoa vinossa, ei mitenkäään ojennuksessa. Ja kaikki koneet mitä ikinä on omistettu lykätty ojan yli puun alle lahoamaan metsätien viereen. Ja vanhoja paaleja, kelasilppureita, hevosniittokoneita ja muuta paskaa säästetään ikään kuin niissä olisi jotain arvoa. Näitähän kerätään oikein maksua vasten, saatte niistä romuraudan hinnan kunhan soitatte auton pihaan. Ja jos pakosta pitää säästää, niin laittakaa nyt edes näkökentästä pois.  >:(

Päivätyön puolesta tutustutan myös ulkomaisia vieraita meidän maatalouteen, saa oikein hävetä joskus ajaessa tiettyjen tilojen ohi. Mikä hitto siinä on kun omia jälkiä ei voi siivota? Kerätkää koneenne pelloilta pois, laittakaa ne järjestykseen omaan pihaan ja siivotkaa ympäristönne. Se auttaa koko elinkeinoa, kun yleinen mielipide rupeaa olemaan aika paljon meitä vastaan.

lappalainen

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 542

me käytiin saksassa ajeleen sielä kyllä oli viimesen päälle hoidettu pellot ja pihat mutta rakennukset paikoin aika vaatimattomia,samaten traktori ja puimurikanta kohtuu hyviä mutta perävehkeet traktoreissa yllättävän vanhoja ja pieniä,uudemmissa navetoissa oli järkiään säilörehu asfaltin päällä isoissa aumoissa ,vanhoissa systeemeissä siiloissa.navetat oli verhoseinilla ja tietysti ihan auki kun30astetta hellettä. tullessa kierrettiin ihan etelä ruotsin kautta pois ja kyllä sielä näkyi paljon sellaisia niinku suomessa ja huonompia .se 4 tien laita sielä kyllä on hyvin hoidettu alue ja aivan rannikko eteläsässä mutta se väli siinä oli niinkun suomen syrjäseudut .
dynä vt se nykyaikasin portaaton

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Tää on nyt tämän hetken muotia, että kaikki romut annetaan ilmatteeksi jollain
romuroopelle joka myy ne edelleen esim. kiinalaisille.

Halvalla.

On kyseessä jonkun sortin kansallisvarallisuuden ryöstö tuo romujen hävittäminen.

Verrattavissa fosforikaivosten lahjoittamiseen.

Raaka-ainevarannot täytyy pitää kotimaassa.

Kui mää ain olen paras?

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Terveisiä Väderstadista!

...

Eräs mukava piirre, mikä näihin matkoihin liittyy, on mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja kuulla heidän mietteitään maanviljelyksestä ja maailman menosta. Tässäkin ryhmässä oli mukana muutama todellinen maanviljelijä. Jos sellaiseksi tulkitaan henkilö, jolla on hyvin paljon hehtaareita viljelyksessään ja joka on muuten kehittänyt tilansa tuotannon sellaiseksi, että tulevaisuudessakin maanviljelyllä pärjää. Tietysti joukossa on mukana aina myös joku ”pelti kiinni” kaveri, mutta sehän kuuluu näiden reissujen luonteeseen, eikö vaan.

Tuommoisia mietteitä halusin kertoilla matkastani Ruotsissa, Väderstadin tehtaalla.
Tätä kirjoittaessani omat Rapid kylvökset ovat varsin mallikkaita. Kuivuus vaan alkaa vaivata tosissaan. Se tosin ei ole kylvinkoneen vika.   
 
Oliko monta Variomiestä mukana ?
Viimeksi kun olin niin useita "edelläkävijöitä" löyty  ;D
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12231
  • Virolaista kiitos!
Vs: Terveisiä Väderstadista!
Oliko monta Variomiestä mukana ?
Viimeksi kun olin niin useita "edelläkävijöitä" löyty  ;D

Olihan niitä. Itse en sentään aatellut niin alan mieheksi ruveta, että Varioon sekaannun. Ja olihan niitä paikan päälläkin muutama kappale kiskomassa Väderin koneita.