Siirytäämpä vihreästä tomatista taas aiheeseen! Asumistuki on käytännössä valtio aluepolitiista tukea KELAN kautta isoille yliopistokaupungeille. Järkevämpi olisi siirtää asumistuen rahoitus kunnille. Lopuisi tuolaiset Vapaavuoren harrastamat köyhien asioilla rahastus kikkailut ay-cosa nostralta.
Hyvä. Keskustelussa pitäisi ehkä erottaa opiskelijan asumistuki ja sitten muu asumistuki. Opiskelijan on vaikea opiskella muualla kuin opiskelijakaupungissa ja oppilaitoksia ei missää nimessä saa alkaa hajasijoittamaan. Pertti puliukolle voitaisiin puolestani osoittaa asunto vaikka Kuusamosta ja antaa kannustimeksi kerran viikossa edestakainen taksimatka alkoon, tulisi edullisemmaksi kuin että asuu tuettuna kävelymatkan päässä alkosta.
Täytyy myöntää, että perustoimeentulon käytäntö on mennyt ohi tavoitteestaan. Ensimmäisenä kaikki ansiosidonnaisuudet tulisi poistaa.
Opiskelussakin on tärkeää että tiettynä päivänä on kaikki oppilaat paikalla oppilaitokselle. Raha tulee sen laskenta päivän mukaan. Siihen asti otetaan kaikki mitkä mahtuu ja sen jälkeen ei ketään vaikka mahtuisi. Kummasti kaupunkien opiskelia asuntojen vuokrat nousee heti kun tukea korotetaan. Opiskelia ei käytännössä tästä tulonsiirosta hyödy yhtään. Sitten on oppilaitoksia ollut missä asunto ja ruoka kuuluu opiskelialle veloituksestta. Näitä on nimen omaan ajettu alas kun opiskelioille ei tarvitse myöntää asumistukea ja valtio säästäisi.
minähän olen aina sanonut että oppilaitoksen vieressä pitää olla asuntola johon kaikilla yli puolen tunnin matkan päässä asuvilla on vapaa pääsy ilmaiseksi kunhan koulussa käy säntillisesti.
asuntosijoittajien paapomisen lisäksi porvarit vastustaa tuota yhteisöllistä asumista ihan poliittisista näkökohdista, asuntoloissa oppilaat pohtii yhdessä asioita ja hyvin helposti syntyy demokraattisia, työväenhenkisiä opiskelijajärjestöjä ihan yliopistoihinki kun viisaat päät lyödään yhteen, tämähän on aivan kauhistus oikeistopuolueissa joissa vain rahan voimalla saadaan edes jotain kokoomusnuorten tapaisia ryhmittymiä jotka sitten kannabishöyryissään ulostavat pappakokoomuslaisiakin pöyristyttäviä kannanottoja
Kyl huomaa ettet ole kauheasti opiskellut kun et tiedä mitä opiskelija-asuntoloissa tehdään 😂😂😂😂
Ryypätään ja n.a.i.d.a.a.n?
senhän takia minä juurikin pidän ainoana ja oikeana asumismuotona asuntola-asumista opiskelijoille, osaa sitten vanhoilla päivilläkin rotareissa, lionsklubeissa, muurareissa ja marttakerhoissa etikettisäännöt kun on haalarikäsenä harjoitellut, ne terminaattorin maamieskouluun asuntolat nyt on semmosia hymnien hymistelypaikkoja, kaukana oikeasta demokraattisesta opiskelijaelämästä