Ihan naurettavaa tuo nillitys talvitomaatin kasvattamisesta ekologisena paskana, varsinkin kun se ei edes pidä paikkaansa.
Epäekologisempaa on tuottaa niitä lentorahtina Espanjasta, jossa ne on halpatyövoimalla kasvatettu ja niiden kasteluun on mennyt paljon vettä, joka kroonisesta kuivuudesta kärsivässä maassa on usein ns. kortilla, toki ne halvempia on kuin suomalaiset, mutta paljon mauttomampia, eikä tämä ole pelkästään mun mielipide.
Espanjassa on viljelty tomaatteja ennen kuin Suomessa oli edes asutusta, mikseivät he osaisi kasvattaa laadukkaita tomaatteja? Prisman laatikossa olevat tomaatit, ja kaikki muutkin elintarvikkeet, ovat kaupan ostajien ja heidän edustamansa organisaation hankintapäätöksiä eikä suinkaan kuva saati takuu koko maan ruoan laadusta. Suomessa tuontitomaatti on yleisesti se halpa vaihtoehto epäekologiselle kotimaiselle talvitomaatille, laatu on sen mukaista.
Toinen nillityksen aihe supersammakon kaltaisesti ajattelevilla, esim. Pursiainen ja Vartiainen, on juuri tuo huoltovarmuus. No se on vakuutus pahojen aikojen varalle, joita näiden kriitikoiden mielestä ei ilmeisesti ikinä enää tule. No, vakuutuksiakin otetaan, koska ei voida olla 100 % varmoja, ettei vahinkoja satu, ja ruuantuotannon huoltovarmuus on asia, joka pitää olla kunnossa, vaikka se kansantaloudelle maksaakin.
Suomalainen talvitomaatti, tai mainitun Pursiaisen Paska Suomi kirjassaan mainitsema ruukkutilli, ovatkin erittäin oleellisia elintarvikkeita huoltovarmuuden kannalta. Eli kyllä tässä on kyse vanhvasta aluepolitiikasta, eikä huoltovarmuudesta.
Supersammakko vois yrittää käyttää omiakin aivoja, eikä tukeutua ilmeisesti guruna pitämänsä Pursiaisen ajatuksiin. Et ole kertonut mitä epäekologista on suomalaisessa tomaatissa? Suuri osa kotimaisista tomaatinkasvattajista käyttää nykyisin jo haketta kasvihuoneidenda lämmitykseen, tuontiöljyn sijasta, joten ei se kovin epäekologista enää ole.
Ja sitäpaitsi, itsekin koko ajan hoet, että on tuotettava sitä mitä kuluttajat haluavat, joten kun kuluttajat selkeästi haluavat kotimaista tomaattia syödä, heille sitä tuotetaan, olipa se epäekologista tai ei.
Meillä käytetään tomaatteja eikä ulkomaan tomaatti maistu, on jotenkin eri maku kuin kotimaisessa mihin on jo tottunut.
Ja niin muutkin näyttää tekevän.
” Ottamatta kantaa tuohon ekologisuuteen, niin meillä jää espanjalaiset vihannekset ostamasta siitä silkasta syystä, että espanjaa riivaa ajoittain kuivuus, jonka vuoksi vihanneksia kastellaan jätevedellä. Espanjassa on myös paljon viljelysmaita, joissa työskentelee afrikkalaisia pakolaisia huonoissa olosuhteissa, eikä itse tuotekaan välty välinpitämättömyydellä tehtävistä valinnoista. Jos siis ei haittaa, että vihanneksia kasvatetaan paskalla ja jäteivedellä ja kyllästetään aineilla, jotka saavat orjamaisesti työllistetyt työntekijät sairastumaan, antaa mennä vaan
Nämä kasteluvedet on syy miksi meilläkin syödään vain kotimaista kurkkua.
Ja ihmisiltä joilla on alentunut vastustuskyky, on "kielletty" syödä ulkomaista kurkkua, vaikka kuinka pesisi ja kuorisi, kurkku on niin vesipitoinen kasvi että se imee ne ulostebakteerit sinne sisäänsä.
Tutkitusti. ”