Mää kävin tuolla Lammin avajaisissa ja oli mielenkiintoinen päivä. Koko kylä oli kovaa maidontuotantoaluetta. Ihan poikkeuksellista täällä etelässä. Kulttuurissa on niin paljon kylä- ja seutukuntakohtaisia eroja. Naapurien esimerkki kannustaa muitakin eteenpäin.
Mää en näistä asioista mitään käsitä, mutta tuota Roboraa on nyt 80 kappaletta tehty, eikä se liene huono konsepti. Luulisi ainakin isompien bugien karsiintuneen matkan varrella. Työn jälki oli siistiä kaikin puolin. Kuvittelen, että navettahommissakin tietyn konseptin toistaminen lisää laatua ja tekijöiden ammattitaitoa.
Se mitä en ikinä tule käsittämään on, että miksi lietesäiliöt ovat avonaisia. Tässäkin kaksi kappaletta isoja altaita ja vettä oli pohjalla jo kuutiokaupalla. Onko se kattaminen niin kallis systeemi, ettei sitä kannata tehdä. Kuitenkin tuosta kertyy vuoden aikana kauhea paskaralli, kun vettä saa viedä pellolle. Onko järkevää?
Kävin katsomassa myös hakelämpökeskusta ja laitteiden myyjä oli sitä mieltä, että tämä on parhaiten tehty rakennus, missä heidän vehkeitään on tähän mennessä ollut. Isäntä oli tehnyt (teettänyt) sen just laitetoimittajan ohjeiden mukaan.