Tuo 75 % on kyllä hurjan paljon. Tarkistin oman tilanteen, tukien osuus 28 % myyntituloista, mikä varmaan on tyypillistä tasoa etelän viljatiloilla.
Apilas Jr , usein ihan järkeviä puhuu, mutta iski hiukan harhaan. Tukisumma ei ole 2 miljardia, vaan jopa enemmän, koska siinä on mukana myös tiettyjä kansallisia osia, jotka voi poimia budjetista, mutta joita ei haluta paikallisesti pitää suorana maataloustukena.
Mutta ei tuo ollut se suurin ongelma. Selvästi harhauttavaa on summata tuet yhteen, vertaamalla kokonaistukien ja myyntituottojen suhdetta, katsomatta numeroiden taakse, tuotetaanko niillä tuilla yhtään mitään. Eli esimerkiksi luonnohoitopalveluihin, viljelmättömien peltojen tukiin ja non-food-tuotantoon, tai ympäristöhallinnon mielen ailahteluihin kohdistuvat tuet eivät saisi olla tuossa prosenttilaskumäärässä mukana. Maataloustuotteiden tuotannon ulkopuolella onkin sillä tavalla katsottuna yllättävän iso osuus tukipinta-alasta.
Siksi tuo Picen lukema on suuruusluokaltaan paremmin tilannetta kuvaava, ja jos kasvinviljelyssä kasvatetaan vielä suuremmalla osuudella erikoiskasveja, prosenttiluku pienenee edelleen. On myös huomattava, että useimpina vuosina ei toimita edes globaaleilla markkinahinnoilla, joten myös viljanvälittäjät saisivat selittää tukien suurta osuutta myyntituloista, vaikkapa Keski-Euroopan ja USA:n viljelijöihin verrattuna. Minä en pidä paikallista viljakaupan markkinakartellia yksistään viljelijöiden omana syynä, jotenkin täällä asia sallitaan alistumalla.
Esimerkiksi viime vuosina vallalla olleet EFA-pakkokesannot ja niihin kohdistuvat tuet ovat mielestäni korvaus siitä, että estetään hyödyntämästä peltoa täysin mahdollisuuksin.
Uskon, että Apilas Jr. tahallaan ärsyttää, saadakseen kiivasta keskustelua aikaiseksi. Hän kyllä itsekin tietää, missä meni vikaan.
-SS-