Polttoaineista kyllä riittää juttua.
Aamoisina aikoina koulukaveri alkoi jutella, että on viime aikoina ottanut moottoripyörään bensat Nesteeltä ja tuntuu siltä, että tankillisella ei pääse enää yhtä pitkälle kuin ennen. Oli kotona puhunut havainnostaan myös iskälle, joka innostui asiasta. Oli kuulemma jo pitempään funtsinut samaa asiaa, mutta ei ollut uskaltanut ottaa sitä puheeksi, jottei olisi pidetty aivan hulluna. Päätimme sitten kysyä koulussa fysiikan opettajalta, että onko mahdollista, että polttoaineissa on niin suuria eroja, että sen voi käyttäjä havaita. Opettaja vetäisi taululle pari riviä kaavoja, joita ei valitettavasti tullut otettua talteen. Niitten avulla hän kuitenkin esitteli, että tiettyjen suureiden muuttuessa, myös palamisprosessi muuttuu ja sitä myöten on mahdollista, että käy niinkuin on havaittu.
Itelläni on nyt 550xpg:ssä jotain 230 tankkia mittarissa, ja olen myös sitä mieltä, että tämä saha vie aika paljon bensaa. Alkupään sahoissa oli hieman pienempi tankki, mutta huski isonsi sitä jossain vaiheessa. Ison ja tehokkaan sahan kanssa tulee helposti sahattua hieman tylsällä kettingillä, koska tehoa on niin paljon, että homma etenee ja vaikka huomaa, että vienti ei ole paras mahdollinen, niin hommaa tulee jatkettua. Vasta kunnollisen viilauksen jälkeen huomaa, että jummi, jammi, kylläpä se vaan oli jo liian tylsä. Polttoaineenkulutus ei kuitenkaan anna armoa, vaan saha kuluttaa tylsällä kettingillä reilumman puoleisesti. Kunnossa olevan ketjun kanssa eron huomaa selvästi.
Pienkonebensiinit itsessään aiheuttavat myös murheita. Stihl ei korvaa konevaurioita, jotka ovat syntyneet Nesteen pienkonebensiinin ollessa käytössä. Huskin huolto antaa ohjeen, että Nesteen bensaan pitää lisätä 0,5-0,7 desiä öljyä kymmeneen litraan. Ne bioöljyt eivät tahdo toimia yhtä tehokkaasti kuin toiset tuotteet, vaikka purkin kyljessä luvataan sama öljyprosentti kuin kilpailijoilla.
Jotain perää siinä voitelussa lienee, kun isulta loppui aspeni ja kaivoin jostain varastosta nesteen kympin tonkan, en sitten jaksanut siihen sillä kertaa lisätä sitä öljyä. Isu tuli mettästä takaisin ja sanoi, että nyt savuttaa selvästi vähemmän kuin aiemmin. Jos tosiaan näin, niin mielenkiintoista.
Aspeni ei ole sekään autuaaksi tekevä asia. Ostin taannoin erän stihlin pienkonebensaa, se on aspenin valmistamaa, mutta pakataan oransseihin purkkeihin ja lyödään stihlin leima päälle. Huomasin miltei ensimmäisessä kannussa, että pohjalla on tummaa sakkaa, ikäänkuin kahvinporoja. Pohjalla myös ui epämääräisiä helmiä, jotka ovat todennäköisesti vettä. Olen joka kannussa havainnut saman ongelman ja jätän sen takia aina pohjalle tilkan jäljelle. Nämä sitten yhdistellään isompaan kannuun ja käytetään paras osuus pois.
Keskustelin asiasta kauppiaan kanssa ja hän lupasi reklamoida siitä eteenpäin. Laitoin kannujen pohjista valokuvia yms. tekstiä liitteeksi ja lähetin eteenpäin. Luonnollisesti tähän ei ole tullut mitään palautetta tai vastinetta.
Summa summa rum. Polttoainetta menee sahan ominaisuuksista, ketjun kunnosta ja polttoaineen rakenteesta johtuen erinäisiä määriä. Mitkä tekijät vaikuttavat omalla kohdalla, se täytyy itse kunkin funtsia, mutta on hyvä tiedostaa, että muuttujia on paljon.