Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: rööri-roope - 19.12.09 - klo:12:20
-
-20c/kg tukiero sianlihan hinnassa sementoitiin jäädyttämällä pohjoisen tuet ja vielä irroitettiin tuotannosta! Olosuhteet ja kustannukset on kuitenkin samat koko suomessa.
-141 alue on väliinputoaja, eteläpuoli tuottaa ylivertaisilla olosuhteilla ja pohjoispuoli rikastuu tukiaisilla!
-olosuhteet samat kautta linjan, rehusadoissa ei eroja ole suomen sisällä ja lämpöä riittää sikasuorankin kasvatushalleihin
-vilja kasvaa sillä olosuhteet on samat kaikille koko suomessa.
- kun taas cmaatalous etenkin sikapuolella on saanut ylituotannon aikaan historian aikana 20c/kg tukieron turvin ja tuhosi näin 141 paketin ja jatkaa porskuttamistaan korkeilla tukiaisilla kun olosuhteet ovat pitkälti samat satotasossa ja etenkin seinien sisällä.
-etenkin sikapuolella olosuhdero on pohjoisen hyväksi, nimittäin olsuhteet paranee sikasuoran suuntaan kun katsoo merkiitävää kustannustekijää eli sikojen rehuntuotanto olosuhteita. On tasaaaaseet pelloooooot kivettömät ja kovin kehutaan sadoilla. Etelässä monin paikoin pelto kallista ja kovin kivistä sekä etenkin pienimuotoista, kesällä uhkaa kuivuus satoa ja talvella vaivaa kodsteus etenkin läpimissä rakennuksissa, kosteuden poisto onkin merkittävä kustannustekijä, se syö öljyä ja etenkin sähköä.
-Ja olosuhteet niin tuotantolosuhteet nimittäin etenkin tukitaso on ollut aina sen 20 pinnaa perässä etenkin yksimahaisissa peltopuolesta puhumattakaan jossa lisäksi satotaso tuntuu jäävän jälkeen poohojanmmaaaaasta.
-tukiero niin viljatilojen kuin sikatilojen osalta on ollut pohjoisen hyväksi etenkin historiassa, samoin olosuhteet.
-Tukiero edelleen pohjoisen hyväksi
- on mahdollista että eläintuki etelässä oli aavistuksen korkeampi 95-06 aikana,
Johtopäätökset jokainen saa tehdä itse :D
-
y
-
Onhan noissa selkeä logiikka ;D Onkohan osa kirjoitettu "herkistyneessä tilassa" ja osa ajatuksella.
-
Korven ukko voisi ilmaantua perustelemaan "mielipiteitään" :D
-
Halooo!!
Korven ukko esiin!
;D ;D ;D ;D
-
, AimoMela antoi singnaalia, että 20c tukierosta ei enään kannata hehkuttaa, jottei uskottavuus kärsi. Tarkistin asian ja ei sitä tukieroa ollutkaan kuin aiemmin kokonaistuissa etelän eduksi, pientiloilla kääntyy pohjoisen eduksi 2013 jälkeen pahimmillaan jopa 1,8% liikevaihdosta. Olosuhteisssa kyllä eroa on etenkin yksimahaisissa, kun lämmitettävät rakennukset helposti kondensoivat kosteutta.
olosuhde-ero on suoraan luettavissa kun tarkastelee mttn sikatilojen lukemia. Etelässä vaaditaan enemän koneita, työvoimaa yms, Nää kaik on faktaa.

***** Eli olet jämäkästi samasta asiasta kahta eri mieltä. Nuo kursivoidut kohdat aloituksessani ovat KAIKKI suoria sitaatteja SINULTA! ;D ;D ;D ;D ;D

Ihme feikkiä korven ukko päästelee. Toisessa lauseessa olosuhde-eroja on ja toisessa ei. Sekasi taitaa olla koko mies.
-
Heh, heh ....
-
Samaan aikaan eri mieltä? Laahaako? Juurihan sanoin olleeni ensin käsityksessä että tuki jää c alueelle kokonaisuudessaan, kunnes AimoMela tarkensi muutaman faktan. Ja Melan singnaalin jälkeen en ole 20c/kg tukierosta puhunut, eli olin ensin väärässä ja sitten oikeassa. Tuo 20c/kg jäi mieleen ilmeisesti niistä Riikosen laskelmista joita Risto Ryti-salin lehtereillä todistettiin, ja niinhän se oli että siinä jätettiin huomioitta todelliset toteutuneet tilatulokset sekä olosuhde-erot ja verrattiin pelkkää eläintukea kilohintaan. Näin tälläkin palstallla usein todistettu tukialueiden välillä vallitseva ammattitaito- ja älykkyyseron vaikutus laskelmaan eliminoitiin. Ei tuella tietenkään saa paikat toisen alueen heikkouksia. Mutta samalla jätettiin huomioimatta olosuhde-ero, nimittäin mttn tilastoista käy ilmi etelän kalliimpi tuotantoympäristö. Muutenkin 20c/kg oli näkyvästi esillä etenkin vuosi sitten ja sitä käytettiin perusteena kilpailujen tasapuolistamistoimenpiteille, mutta ei siis ilmeisestikkään olemassa olevana tukierona, vaan se oli vuosi sitten nousevana uhkana etenkin 2014 ja sen jälkeen. Eli olin ensin toista ja sitten oppineena toista mieltä, en siis samaan aikaan, vaan pikemminkin eri aikaan, siinä on selkeä ero, eikös?
Jottei kenellekkään jäisi väärää kuvaa niin selvennän. Siis solidaarisuusvähennys c-alueella oli yli 200 eyn osalta täysimääräinen tukien poisto ja myös tulevien laajennuksien osalta täysin tueton tuotanto. Nopeasti keskittyvällä alalla se tarkoitta pitkälti 142 sikatukien ohjautumista sektorin ulkopuolelle. Vielä jatkavien alle 200eyn tilojen osalta c-alueelle tuleekin 50 % solidaarisuusvähennys. Tukierohan on ollut eläintukien osalta likimain nolla, alkuvuosina etelässä hieman korkeampi ja nyt siis pienten alle 200 eyn sikatilojen kokonaistuet ovat kääntymässä pohjoisessa suuremmaksi, jopa 1,8%iin liikevaihdosta, mikäli 141 tukien siirrot peltoon perutaan. Kun tuet laskevat pohjoisessa vähemmän, niin kilpailulogiikan mukaan heidän tulonsa kasvavat. Muodostuu tuloeroa ja kilpailut vääristyvät.
Suuremmilla tiloilla kuten laskelmalla aiemmin osoitin, vaikkapa 3000 sian sikala, kun rehu/lanta pintaa järkevästi 2ey/ha, sillä maataloudestahan on kysymys eikä teollisuudesta. Sillä maataloudessahan jos eläinmäärää kasvattaa ilman peltopinta-alaa niin otetaan tietoista riskiä. Siis etelässä kokonaistuet, tukivääristymän räjähtäessä äärimmilleen vuonna 2013, enään vain 3000 euroa korkeammat mikäli 141 tuen siirto pellon kautta maksettavaksi perutaan. Ja sehän tarkoittaa: 3000 euroa/3000 sikapaikkaa=1 euro/sikapaikka= enään vain olematon ero kokonaistukiaisissa etelän eduksi. Etenkin kun olosuhteet ovat etelässä surkeammat. Isommillakin tiloilla siis eläintuet laskevat etelässä enemmän kuin pohjoisessa, joten pohjoisen suhteellinen tulotaso eläintukien osalta singahtaa kasvuun. Ja tätä korosti myös Ville Itälä Isänmaallisessa kirjeessään komissiolle 142 tukea koskien, "vallitseva tukiero aiheuttaa tuloeroa, kustannusten ja panoksien ollessa samat kaikille tuottajille koko suomessa". Vääristynyt kilpailu on siis vääristymässä lisää kansanäänestyksellä vahvistetun liittymissopimuksen ja sen sisältämän 142 artiklan hengen ja kirjaimen vastaisesti.
Peltotuet huomioiden etelän sikatila on perinteisesti saanut suuremmat tuet vaikeampien olosuhteiden kompensoimiseksi. Vaikeammat olosuhteet on helppo nähdä noista viimeisimmistä taloustohtorin lukemista kuinka etelässä koneet kuluvat vuodessa noin euro/hehtaari/päivä enemmän ja jos joku on sitä mieltä että tuo on mitätön ero niin voisi perustella. Myöskin vapaa-aikaa ja lisätyövoimaa uuvuttavassa ympäristössä tarvitaan selkeästi enemmän pohjoista tehokkaamman toiminnan ylläpitämiseksi, tulee ilmi mttn virkamiesten julkaisemista tuloksista. Tehokkaampi toiminta taas on helppo havaita kuinka samoilla eläinyksikkömäärillä etelässä otetaan kymmeniä prosentteja enemmän myyntituloja.
Etelässä on olosuhteidenkin pakosta seuranneen toimeliaisuuden vuoksi kertynyt normitilalle suurempi pääoma ja se painaa tuotto-odotuksensa kautta viimeisen viivan alle jäävän lukeman jopa kuusi tonnia syvemmälle kuin c-alueen vastaavilla.
-
[
Samaan aikaan eri mieltä? Laahaako? Juurihan sanoin olleeni ensin käsityksessä että tuki jää c alueelle kokonaisuudessaan, kunnes AimoMela tarkensi muutaman faktan. Ja Melan singnaalin jälkeeeli olin ensin väärässä ja sitten oikeassa.
****** Entäpä mielipiteesi kehittyminen tuotanto-olosuhteista? Olet ollut sitä mieltä että olosuhteet ovat parhaat sekä etelässä että pohjoisessa. Linjakkaasti?
Sitäpaitsi jos tiedot ovat alunalkaenkin noin hatarat (viittaan luulemaasi tuohon 20c eroon) ei kyllä kannattaisi esiintyä "asiantuntijana" vaan pitää mölyt mahassa.
J
[/quote]
-
Kertoo aika paljon henkilön valmiuksista jos argumentointi perustuu röörin tasolle, kuten vaikkapa: "olit 20c/kg tukierossakin väärässä, niinpä et voi tietää mistään muustakaan mitään"
Mulle tundran tuet olivat aiemmin samantekevää hepreaa enkä ollut niihin perehtynyt. Mutta kun tuli ilmi niiden kilpailuja vääristävä ja tuloeroa aiheuttava vaikutus vaikutus vuosi sitten niin kieltämättä "20c/kg" tuli näkyvästi esille ja jäi sieltä mieleen. Myöskin maatalouden terävin edunvalvoja Ville Itälä kirjelmöi isänmaansa edun mukaisesti "VALLITSEVASTA tukierosta joka aiheuttaa tuloeroa kustannusten ollessa samat" ja tarkoitti ilmeisesti nautasektoria. Se että 20c/kg eläintukieroa ei siassa kuitenkaan olekkaan vaan se olikin vain uhkana etenkin 2013 jälkeen on toki tunnustettava.
olosuhteet taas on eri keissi, mutta tulemme osoittamaan että myös etelän olosuhteet ovat kustannuksia aiheuttavaa. Esimerkiksi jo nyt näkyy kuinka koneet kuluvat vuodessa euron per hehtaari per päivä enemmän.
Mutta etenkin nautapuolella tukieroa on, ja kilpailut pahemman kerran vääristyneitä. Nautapuolella kuitenkin ongelmana c-alueen enemmistö edunvalvonnassa, ja demokratia toimii pahimman ominaisuutensa mukaan eli vahvinta jäsenkuntaa suosien.

Johtuuuko tuo koneiden kuluminen siis maalajeista? Tämä lienee totta esim. auroilla jos verrataan savea ja multamaata. Tätäkö tarkoitat? On sinun jutuissasi jotain perää, unohda joskus vihasi ja kirjoita puhtaalta pöydältä miten nämä asiat ovat.

sikatiloilla ero mttn mukaan yli 300 euro per ha vuodessa, joten kivisempää ja kovempaa on. Kylmäkäynnistyksiä, voimakkaampia lumumyräköitä, jolloin häiriöttömään auraukseen tarvitaan suurempaa kalustoa jne näistä muodostuu.

Lopeta toi satuilu, edes jouluksi.
-
Kertoo aika paljon henkilön valmiuksista jos argumentointi perustuu röörin tasolle, kuten vaikkapa: "olit 20c/kg tukierossakin väärässä, niinpä et voi tietää mistään muustakaan mitään"
***** Olet itse jo todistanut väitteeni oikeaksi ;D ;D ;D ;D Mitä enemmän selität, sitä enemmän puhut itseäsi pussiin.
-
Ukolle opiskeluintoa maatalouden tukipolitiikasta, joten aikaisintaan helmikuussa kannattaa tulla palstoille.
-
Korven ukko:
"....sikatiloilla ero mttn mukaan yli 300 euro per ha vuodessa, joten kivisempää ja kovempaa on. Kylmäkäynnistyksiä, voimakkaampia lumumyräköitä, jolloin häiriöttömään auraukseen tarvitaan suurempaa kalustoa jne näistä muodostuu."
Aivan uskomatonta tuubaa, otitko vielä laskelmissasi huomioon kumisaappaiden kovemman kulutuksen etelässä, kuviot kuluu nopeammin, ja suurempi kosteusprosentti kuluttaa kumia, ethän unohtanut näitä seikkoja?
-
vai tuubaa? katsokaas,
Tuloslaskelma_____ ___2007___
C AB-alue
Sikatalous
Tiloja edustettuna 220 190
Kirjanpitotiloja 7=<n<14 7=<n<14
Viljelyala 57 50
Kotieläintuotto 136 500 208 300
Kasvinvilj.tuotto 3 080 2 630
Puutarhatuotto 0 0
Muu myyntituotto 4 270 6 190
Tuet 60 800 62 600
Liikevaihto 204 700 279 700
Varaston muutos 12 700 33 600
Sisäiset siirrot 20 250
Investointiavustus 160 1 100
Muu tuotto 570 620
Kokonaistuotot 218 100 315 300
Tarvikekulut -66 900 -118 800
Elainten ostot -18 300 -26 800
Ulkopuoliset palvelut -8 900 -9 300
Henkilöstökulut -160 -15 100
Konevuokrat -50 -330
Muut muuttuvat -5 060 -11 900
Palkkavaatimus -44 800 -34 500
Vuokrat -4 010 -5 290
Vakuutukset -7 800 -8 140
Kunnossapito -11 000 -13 700
Muut kiinteät -5 740 -5 510
Käyttökate 45 500 65 900
Rakennuspoistot -17 900 -22 100
Konepoistot -13 100 -28 600
Muut poistot -1 280 -1 370
Liiketulos 13 200 13 800
Nettorahoituskulut -6 320 -3 680
Nettotulos 6 880 10 200
Korkovaatimus -17 800 -26 500
Yrittäjänvoitto -10 900 -16 300
melkoinen ero, yli 300 eke/ha, ei tuonlainen ero tyhjästä synny.
Huomatkaa myös kuinka etelässä saadaan huomattavasti enemmän eläintuloa/ey, jopa kymmeniä pinnoja eroa...
-
vai tuubaa? katsokaas,
Tuloslaskelma_____ ___2007___
C AB-alue
Sikatalous
Tiloja edustettuna 220 190
Kirjanpitotiloja 7=<n<14 7=<n<14
Viljelyala 57 50
Kotieläintuotto 136 500 208 300
Kasvinvilj.tuotto 3 080 2 630
Puutarhatuotto 0 0
Muu myyntituotto 4 270 6 190
Tuet 60 800 62 600
Liikevaihto 204 700 279 700
Varaston muutos 12 700 33 600
Sisäiset siirrot 20 250
Investointiavustus 160 1 100
Muu tuotto 570 620
Kokonaistuotot 218 100 315 300
Tarvikekulut -66 900 -118 800
Elainten ostot -18 300 -26 800
Ulkopuoliset palvelut -8 900 -9 300
Henkilöstökulut -160 -15 100
Konevuokrat -50 -330
Muut muuttuvat -5 060 -11 900
Palkkavaatimus -44 800 -34 500 Vuokrat -4 010 -5 290
Vakuutukset -7 800 -8 140
Kunnossapito -11 000 -13 700
Muut kiinteät -5 740 -5 510
Käyttökate 45 500 65 900
Rakennuspoistot -17 900 -22 100
Konepoistot -13 100 -28 600
Muut poistot -1 280 -1 370
Liiketulos 13 200 13 800
Nettorahoituskulut -6 320 -3 680
Nettotulos 6 880 10 200
Korkovaatimus -17 800 -26 500
Yrittäjänvoitto -10 900 -16 300
melkoinen ero, yli 300 eke/ha, ei tuonlainen ero tyhjästä synny.
Huomatkaa myös kuinka etelässä saadaan huomattavasti enemmän eläintuloa/ey, jopa kymmeniä pinnoja eroa...
Aivan käsittämättömän suuria heittoja monissa luvuissa. Mikä voi selittää nämä? Jos tilastoinnissa on näin suuria heittoja, niin lopputuloskin on ihan mitä sattuu
-
hurjat on erot juu. Mutta virkatyönä tehtyjä tilastoja. Itsellänikin meni 2000 euron laskelma kun poikkesi liikaa mttn tuloksista. Yritin laskelmaa ab alueella läpi c alueen konepoistolla, ei onnistunut, te-keskuksessa naurettiin ja okon heppu liittyi kuoroon myös.
-
te-keskuksessa naurettiin ja okon heppu liittyi kuoroon myös.
[/quote]
***** Varmaan aika yleinen reaktio jutuillesi ;D ;D ;D ;D