huomaisko kukaan edes poissaolon?
Koskinen on hiljainen puurtaja, vastakohta S-L Anttilalle, joka oli aina suuna ja päänä kehumassa itseään, mutta oli oikea perkele etelän tuottajia kohtaan.
No ei se ainakaan hiljanen ollut, kun täällä kävi, kovasti oli huolissaan miten me jatkossa selvitään, jos jotain ei keksitä lisää maakunnan asuttuna pysymisen takaamiseksi
Valtion velkatilanteen korjaamiseksi on tulossa malli, minkä mukaan valtio hoitaa vain sille kuuluvat välttämättömät asiat, mm. Puolustusvoimat, Eduskunta jne. Näitä varten valtio kerää pikkuisen verotuloja. Valtion velkaantuminen on ollut katastrofaalista, uuden mallin mukaan valtio jopa lyhentää velkaansa.
Maakunnille +kunnille siirtyy vastuu oman alueensa asioitten hoidossa, niitä varten maakunnille tulee oikeus kerätä veroja alueeltaan.
Ihan hyvä malli, loppuu korpikylien hyysääminen ja verorahojemme roiskiminen pitkin tundraa. .
Mikä puolue on tollasella linjalla? Ei ole Suomesta.