Vaihtoehdot ovat karkeasti ottaen nämä:
1: Venäjä myöntää virheensä / tappionsa ja poistuu Krimiltä sekä muualta Ukrainasta; unohtaa tökeröt fasisti-vitsinsä ja alkaa taas toimia yhteistyössä Ukrainan kanssa; vetää tukensa Donbasin kapinallisilta ja sanoo, että hyvä teidän on siellä Ukrainassa olla; maksaa korvauksia Ukrainalle ja alas ammutun lentokoneen matkustajien omaisille ja lentoyhtiölle ja tilaa 2000 rekkakuormaa Hyla-maitoa Suomesta. Oikeudenmukaisin, mutta täydellisen epätodennäköinen skenaario.
2: Venäjä pitää Krimin; Itä-Ukrainaan tulee autonominen alue, joka hakee Venäjän Federaation jäsenyyttä ja saa sen; Ukraina kutistuu puoleen ja jää sekasortoiseksi, köyhäksi valtioksi, jonka talous Moldovian tapaan perustuu rahanpesuun, ihmiskauppaan, salakuljetuksen, väärennöksiin ja muilta ruinattuihin avustuksiin. Pakotteet ja kylmä sota jatkuvat vuosia, kunnes Pohjois-Korea hyökkää Etelään, Kiina valtaa Taiwanin, ISIS laajenee Turkkiin ja hyökkää Armeniaan tai tapahtuu jotain muuta, joka vie maailman huomion ja vaatii yhteistyötä ja vaatii pakotteille uusia kohteita. Tämä kriisi alka unohtua ja pakotteet vähin äänin puretaan. Ukrainan ja Euroopan sekä globaalin talouden kannalta huonoin skenaario.
3. Venäjä pitää Krimin, mutta uhiteltuaan vielä hetken, tekee rauhanneuvottelualoitteen Itä-Ukrainan osalta ja pakottaa Donbasin juntan hyväksymään sen. Venäjä vetäytyy ja vetää aseellisen tukensa kapinallisilta Esitys turvaa venäjän kielen ja kulttuurin aseman ja jonkinlaisen autonomian Itä-Ukrainan maakunnille. Kiihkeimmät separatistit saavat Venäjän passin, mitalin ja eläkkeen. Venäjä myöntää mahdolliseksi, että kapinalliset pudottivat lentokoneen, mutta varmaa ei ole. Lupaa Ukrainalle kaasua ja alkaa kutsua Ukrainan presidenttiä ja hallitusta. Obama ja Merkel kiittävät Putinia hyvästä yhteistyöstä. Pakotteet poistetaan anteeksipyydellen ja kukaan ei muistele, että Krim jäi osaksi Venäjää. Viiden vuoden kuluttua Transnistriaan ilmestyy pieniä vihreitä miehiä. Kansanäänestyksessä 98% asukkaista ilmoittaa haluavansa liittyä Venäjään. Kv. oikeuden ja pienten valtioiden näkökulmasta pahin, mutta samalla todennäköisin vaihtoehto, jos ei ryhdytä aktiivisesti ajamaan jotain muuta ratkaisua.
4. Syntyy kompromissi, jossa kaikki voivat uskotella äänestäjilleen selvinneensä voittajina ja tavoitelleensa alunperinkin juuri tällaista ratkaisua.
Laihakin sopu voisi silloin olla parempi ratkaisu kuin se, että kumpikin pitää periaatteistaan kiinni loputtomiin, varsinkin kun länsimaiset vellihousut kuitenkin antavat periksi ensin. Venäjä ei ole mikään Kuuba tai Pohjois-Korea, joita voi pitää saarroksissa loputtomasti ilman, että itsekin siinä häviää. Ja Venäjä on aina ollut länsimaita parempi sietämään tappioita, jos jokin ylevämpi päämäärä sitä edellyttää.
Skenaario 3. on saanut kannatusta. Ranskan presidentti Francois Hollande lausui maanantaina ranskalaisen radiokanavan haastattelussa, että Venäjän vastaisen pakotteet pitää purkaa, jos Venäjä osoittaa myönnytyksiä Ukrainassa. Hollanden mukaan Venäjä on kärsinyt jo tarpeeksi ja Venäjän romahtaminen vahingoittaisi koko Euroopan taloutta. Huolestuttavaa tässä on se, että Krimistä hän ei puhunut mitään.
Hollandella on toki myös rasitteena venäjän tilaamat lentotukialukset, joista pitäisi jonnekin työntää ja saada rahat pois. Silti pelkään hänen ajatuksillaan olevan ymmärrystä laajemminkin. Pienikin myönnytys katsotaan riittäväksi pakotteiden purkuun. Kukaan ei jaksa enää muistella jotain Krimiä, kun kaikki huokaisevat helpotuksesta, kun kriisi on ohi ja rauha maassa. Venäjä ravistaa tomut hartioiltaan, toteaa, että kyllä kannatti ja alkaa miettiä seuraavaa kohdetta.
Käy samalla tavalla kuin vuonna 1984 kirjoitetussa fiktiivisessä kirjassa Matka Neuvosto-Suomessa (Joulukuun Ryhmä, Lehtimiehet Oy, Tampere 1984). Siinä Suomesta oli tullut neuvostotasavalta lähes huomaamatta. Maailmanpoliittinen kriisin tulehtui, suurvallat siirtelivät joukkojaan ja pieniä kahakoitakin jossain esiintyi. Oltiin aivan ydinsodan partaalla, mutta sitten järki voitti, joukot komennettiin kasarmeihin, kaikki huokaisivat helpotuksesta eikä kukaan lännessä jaksanut enää kitistä siitä, että Neuvostoliiton itäraja oli siirtynyt Tornionjokeen. "Joulukuun Ryhmä" tunsi niin länsimaisen kuin venäläisenkin ajattelutavan pelottavan hyvin.
