Ei masentuneet valita retkillä, eikä vaella kirppareilla, eikä avaudu ystävilleen.
Kun olen masentunut en jaksa kuvitellakaan lähteväni retkelle, kirpparille tai kulkemaan kaupoissa. Enkä myöskää näe missään yhtään ihmistä jolle voisi sanoa sanaakaan, saati avautua. Kun masennus iskee en todellakaan pohdi onko se muotia vai ei. Ei sitä edes tajua milloin ja mistä se alkoi, joskus vaan istuu synkkänä, surkeana ja loputtoman väsyneenä hiljaa kotona piilossa muilta. Kaikki on synkkää, kaikki on kurjaa, odottaa että tulis se joku joka ampuu, helpottaisi.