Kyllä on kauhia tuollainen peltomarkkinoilla vallitseva kilpailutilanne.
Ongelmahan on ratkaistu sillä, että paikallisen MTK:n kokouksessa isäntien pitää keskuudessaan ensinnäkin tuoda toisilleen julki, että keitä kiinnostaa pellon osto/vuokraus. Tämän jälkeen jaetaan kunta pienempiin palasiin halukkaiden laajentujien kesken. Näin tietyille alueille saadaan mahdollisesti jo tässä vaiheessa vain yksi ostajakandidaatti, jolloin pellon ostohinta tietysti pysyy hyvin maltillisena.
Mikäli ostajakandidaatteja on ensimmäisessä vaiheessa ilmennyt niin paljon, että yhden alueen sisälle on pakko sovittaa kaksi tai usempikin, niin tällöin laadittakoon järjestyslista ostovuoroista. Eli esimerkkinä: "vuonna 2014 Alueen 51 ensisijainen ostaja on Reino, jos ei nappaa ko. vuotena ostaa, vuoro siirtyy Penalle"
Luonnollisesti kotieläintilat olisivat velvoitettuja korkeampaan ostohintaan johtuen korkeammista tuista.
Jos ei kuulu MTK:hon, ei ole oikeutettu osallistumaan ostoaluejakoon ja näin ollen ei myöskään ostamaan peltoa. Täten saadaan myös jokin syy kuulua MTK:hon, jota esimerkiksi nimimerkki SKN on täällä kaivannut.
Luonnollista on myös se ettei kuntarajoja pidä kenenkään mennä ylittämän.
Näillä teeseillä pidetään hinnat kurissa ja saadaan maatalouden kannattavuutta parannettua.
Miksei, mutta miksi ihmeessä tuo karjatilallisten korkeampi tuki pitäisi lahjoittaa elinkeinon ulkopuolelle? Sehän on tarkoitettu niille karjatilallisille. Miksi sitä antamaan jollekin kaupungissa herroiksi elävälle eläkeläismaanomistajalle tai kotitilansa myyneelle pankinjohtajalle? Ei sillä, etteivätkö nämäkin sille rahalle käyttöä keksi, mutta voisihan se karjatilallinen vaikka palkata sillä rahalla itselleen sijaisapua ja lähteä viettämään lomaa kahdeksi viikoksi Karibialle.
Ja ehkä voisi kuitenkin kokeilla ensin sitä, että tehtäisiin maakauppoja ja vuokrasopimuksia liiketaloudellisesti perustelluin hinnoin - ihan ilman mitään vuorojärjestelyä. Ts. jokainen vuokraaja laskisi ennen tarjouksen jättämistä, että saa muuttuvat ja kiinteät kustannukset katettua, liikepääomalle koron ja itselleen tyydyttävän palkan. Ostajat voisivat vaikka jakaa pellon hinnan niille vuosille, joiden jälkeen olisi kohtuullista, että investointi on johtanut sitä edeltänyttä parempaan taloudelliseen tilanteeseen. Muussa elinkeinotoiminnassa tämä aikajänne on luokkaa 2-4 vuotta, mutta maatalous kun on pitkäjänteistä toimintaa, niin sanotaan vaikka 20 vuotta.
Jos olisin byrokratian ystävä, voisin ehdottaa, että hyväksytty laskelma olisi jopa kaupan vahvistamisen ehto. Tai sitten laskelma lisämaan hankinnan kannattavuudesta voitaisiin liittää tukihakemukseen, sillä eihän siinä mitään syytä ole tukea toimintaa, joka ei alun perinkään tähtää taloudelliseen tulokseen.
Mutta koska en ole byrokratian ystävä, tyydyn luottamaan siihen, että isäntien vähitellen tapahtuva koulutustason nousu ja emäntien kiiltäväsivuiset kuvalehdet aikaansaavat vähitellen tilanteen, jossa ei enää halutakaan maksaa siitä, että saa tehdä lisää töitä, vaan käyttää sekin raha mieluummin vaikka siellä Karibian lämmössä.
