Mä en ole oikein ikinä ymmärtänyt tätä traktori ja konekauppaa. Hirveällä tohinalla rakennetaan brändiä ja myydään koko koneketjua tietyn nimen alla ja sitten kun asiakkaat oppii koneen ja kaupanoven niin taas vaihdetaan taloa. Hyvänä esimerkkinä massikan kulku hankkijan kautta keskolle ja sieltä minnelienee. Nyt hankkija on rakentanut pitkän brändin jontikan ympäri niin kannattaako minkään osapuolen purkaa tätä brändiä. Samoiten veikkaan että sekä keslan että sampon asiakkailla hieman kestää ennen kuin osaa mennä valtran ovelle. Varsinkin sampolaisille voi tehdä tiukkaa. Ehkä sampon tuuri on että agrilla ei ole kunnon kilpailijaa puimureissa kun jontikka on monille liian iso. Jotenkin tuntuu että hankkijalla vihreä brändi toimii. Toki krone ja amatsone on aika riippakivi mutta ehkä helpompi kun se halvempikin versio on olemassa.
Suuri virhe tapahtui, kun Hankkija hylkäsi Massikan. Se oli jossain ylhäällä siunattu liitto, eikä sitä olisi saanut koskaan purkaa. Kieltämättä Keslan ja Sampon siirtyminen Agcon myyntiin ei ollut mikään toivottu asia. Olen ostanut puimurin varaosat edelleen Hankkijasta, mutta nyt se kai alkaa olla mahdotonta. Huoltomieskin ihmetteli, että kuinka on mahdollista, että hän saa Sampon osat halvemmalla Hankkijasta kuin Valtralta, vaikka on jälkimmäisen sopimushuoltaja.