Taitaa olla talven lumiennätys tänään? Täällä Hämeenlinnassa(?) on n. 15 cm märkää lunta. Punavanteisesta turbo punaiseksi ja Sorkkikselle terkkuja!
Turussa ollut kuin sentti loskaa kun käytiin katomassa
Ehti perkule räntälumet sulaa Turussa ennenkuin sitä ehdittiin aurata pois monesta paikasta. Meidän alueella piti lähteä jo alkuiltapäivällä liikkeelle niin tuli kuitenkin melko normaali kierros ajettua.
Tuohan se prkle on se auramiehen painajainen. Tili valuu vetenä hevonpersieen
.
Oli itselläkin viime keväänä viimeisillä auruureissuilla kerran ukko suksilla reitin varrella. Kysyi josko voisin vetäistä uran auki mökin pihaan. Parisataa metriä, koko talven nykimätön hanki. Kävihän se.
Ukko hiihti edeltä jäljen, minä seurasin. Auralla edestä vähentäen ja lingolla takaa puhtaaksi. Tien päästä löytyi mökki, vaan ukkoa ei näkynyt missään.
Ura jäi auki, enkä ole tuota ukkoa sittemmin nähnyt, enkä edes tiedä oliko tuo mökkikään sen oma