Meillä mennään ensi vuonna luomuun. Asiaan on saanut vakuuttumaan useampi asia. Suurin asia näistä on erään tutun luomuviljelijän kokemukset. Hän on ollut luomussa 90-luvulta asti. Hänen peltonsa ovat olleet rikattomampia mitä useimmilla tavanomaisesti viljelevillä on ja hänen satonsa ovat jatkuvasti olleet lähes samaa tasoa kuin tavanomaisessa ja nurmisadot ovat olleet jopa suurempia, mitä tavanomaisessa on. Myöskin oma ideologia on pikkuhiljaa muokkautunut luomuun. Eikä syistä vähäisin ole se, että luomumaidon juonnin aloituksen jälkeen minun ja kahden poikani jatkuvat mahavaivat loppuivat kokonaan. Vaikutus oli sama kuin olisi juonut maitoa suoraan tankista. Olen myös ajatellut, että asia voi johtuu psykologisista vaikutuksista. Mutta eihän sillä sitten ole väliä jos psykologinen vaikutus kuitenkin on saanut sen aikaan, että meillä ei enää ole jatkuvasti maha kipeänä.
Meillä näistä johtopäätöksistä on se, että luomu on paras vaihtoehto.