Itsestäänselvyyksien ja copypastejauhamisen sijaan voisitte keksiä jotain rakentavaa ja kannustavaa Valion eteenpäinviemiseksi. Oletan, että elias ja koski ovat mukana....
Aina valmiina, suuri ajattelija.
Ei Valion eteenpäin meno voi kannustuksen puutteesta johtua, kun näitä keskusteluja lukee. Se virallisen ”totuuden” toitottaminen on yhden sortin copypastejauhamista.
Heitän teille virallisen linjan miehille ja miksei vapaa-ajattelijoillekin mietittäväksi.
Valio on laskenut tuottajahintaa n.12 %. Vuoden 2013 liikevaihto oli 2029 milj. ja maitotuotto 48 c/l. Tänä vuona jäädään siis n. 42 c/l, josta osuuskunnat ottava 1-1,5 senttiä ja loppu tulee tuottajille. JOS luvut olisi linjassa, niin Valion liikevaihto vuona 2014 olisi 1785 milj! Minä uskon sen olevan suurempi ja kysyn teiltä systeemin takuumiehet, eikö tässä ole jotain ihmeellistä?
Ensinnäkin tämän hetken maitotuotto on saattanut olla vielä heikompi kuin mitä hinnanlasku antaa olettaa, voi olla että myös valion päässä syödään jo nyt reservejä.
Toisekseen tämä vuosi meni hyvin elokuuhun asti, joten mikäli ekan 8 kk maitotuotto olisi ollut vaikka 48 senttiä ja loppuvuoden 40 senttiä, niin keskiarvo lasketaan (48 x 8 + 40 x 4) / 12, ja siitä tulee 45,3. Ja liikevaihtoa pitää siis peilata siihen keskiarvoon joka laskee reilu 5% eikä 12%.
Ja kolmanneksi pitää kysyä että nostaako valio ensisijaisesti kaikkia muita kulujaan eikä tuottajahintaa silloin kuin sillä menee hyvin? Nostaa palkkoja yli 7% vuodessa (sen verran tai enemmän tuottajahinta on jokusen kerran noussut vuodessa), maksaa kaikesta vaan enemmän, soittaa oikein tetrapakille että nyt voidaan maksaa selvästi enemmän, ja sitten vasta nostaa tuottajahintaa? Koska jos näin on niin sitten on loogista että myös huonojen aikojen tappiot otetaan ensijaisesti muualta kuin tuottajien osuudesta.
Yhtiöissä viimekädessä omistajat keräävät voitot ja kärsivät riskit. Valion omistavat valiolaiset maidontuottajat. Niin yksinkertaista se on.Minä en ole systeemin takuumies mutta en myöskään ns. "kaikesta valittava mutta mitään ymmärtämätön kommunisti."