Savon Sanomien toimittaja kirjoitti hiukan puppua, kun väitti tämän kuivalanta lievennyksen koskevan vain luomutiloja. Rouva laittoi toimittajalle linkin, että mistä kohtaa lukea asian oikean tolan ja tänään oli lehdessä pienellä oikaisu asiaan. Se niistä toimittajien tasosta tiedon ja lähteiden tarkistamisessa.
Separaattorin ostoa kannattaa tän asian tiimoilta vielä harkita, koska kuivalantaakaan ei voi levittää näille kalteville pelloille ilman 24h multaamissääntöä eli käytännössä vain mullokselle tai kynnön alle.
Mä olen tällä foorumilla monesti ennenkin tuonut omasta kokemuksesta johtuen esille sen, että monikaan näistä rajoitteista ei perustu mihinkään saati, että asiaa olisi tutkittu ja tulosten pohjalta järkevässä yhteistyössä viljelijöiden, etujärjestöjen, tutkijoiden ym. kanssa pohdittaisiin käytäntöön hyvin soveltuvia ja oikein perusteltuja säädöksiä.
EU:ta on tän kaltevuus-sekoilun tiimoilta turha syyttää tai sen selän taakse piiloutua. Ihan kotimaista tuotantoa tämä on. Kannattaisi nämä pykälätkin hankkia ulkomailta, niin saatais halvemmalla ja parempaa laatua...
Jotenkin jää sellainen fiilis, että tuolla virkakoneistossa on jonkinlainen narsistinen pätemisen tarve päässyt valloilleen lisättynä helvetin kapealla näkökulmalla ja jonkinasteisella idealismilla/utopialla. Kaikesta pidetään vielä sitten jääräpäisesti kiinni kynsin ja hampain. Mitään tulosvastuuta tai vastuuta siitä, että näistä poukkoiluista aiheutuu melkoista taloudellista vahinkoa joillekin, ei tietenkään ole. Mikäs siinä on virkaa pidellessä hyvällä palkalla.