Aikojen kuluessa ihminen on raivannut ison osan maa-alasta viljelykseen. Maaperään sitoutuneen hiilen määrä laskee viljellyllä alueella, siihen on monia syitä. 4/1000 eli 4 promillen aloite, jonka Suomikin on allekirjoittanut, tavoittelee vuosittain maaperään sitoutuvan hiilen määrän kasvattamista. 4 promillen lisäys maaperään riittäisi pysäyttämään ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kokonaan. Maankäyttö kuuluu päästökaupan ulkopuolelle ja kokonaisuutta käsitellään maankäytön, sen muutosten ja metsien muodostamassa kokonaisuudessa (LULUCF-asetus). Metsät ovat suurin ja ainoa merkittävä hiilinielumme, viljelysmaan ja maataloustuotannon suurimmat päästökohteet ovat yleisesti tiedossa.
Hiiliviljelyllä aiotaan tämä peltoalan velvoite hoitaa, siinä tavoitteena sitoa maahan hiiltä, kevennetyllä muokkauksella, suorakylvöllä, kerääjäkasveilla, viljelykierrolla, laidunnuksella ja maanparannusaineilla ym. Sadalla pilottitilalla asiaa tutkitaan ja mittaillaan, nyt jo tulokset tiedetään niin hyviksi, että Valio kouluttaa maitotilallisensa hiiliviljelijöiksi. Hiilitilaverkosto ja monet hiiliviljelytoimet liittyvät eläintuotantoon, mutta esittelyaineistosta ei hakemallakaan löydä eläintuotantoon liittyvien päästölukujen tutkimista ym. Hiilen sitomisesta maksettava päästökompensaatio, maataloustukien tulosperusteinen ohjaus ja kuluttajien maksuhalukkuus hiiliviljellystä ruuasta, kyllä mainitaan. Mihin hiiliviljelyllä siis pyritään?
Jos on pakko, niin on pakko?
Tähän tutkimukseen olisi pitänyt ottaa yksi tila mukaan, jossa puolet tutkimusalasta on metsää. ”Mäntymetsien puusto sitoo yhteyttäessään ilmakehästä noin 9,5 tonnia hiilidioksidia hehtaaria kohti vuodessa; tässä määrässä hiilidioksidia on 2,6 tonnia hiiltä.” Metsä voittaisi siis kaikissa mittauksissa pellon, myös maaperään sitoutuvassa hiilessä, lisäksi metsän päästöt ravinnevalumina ja eroosiona ovat pienemmät. Jos tilan peltoja viljeltäisiin normaalisti, niin voitaisiin saada jopa parempi taloudellinen tulos ja ilmasto kiittäisi.
Ai niin, unohtui ne hiiliviljelyn tuet
3 https://www.metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article6071.pdf