”toimenpiteellä saa olla vain "minimaaliset vaikutukset tuotantoon", Birgitta Nyström sanoo.”
Noin sanoo työntekijäliiton asiantuntija, joten on se mielenosoitus/lakko tavallaan rajattu. Jos vaikutukset työnantajalle ovat minimaalista suuremmat, voi työnantaja viedä asian työtuomioistuimeen työrauhavelvoitteen rikkomisena. Siis voimassaolevan työehtosopimuksen aikana.
Mitä taas tulee suomalaiseen keskustelukulttuuriin, niin Agronet on oiva esimerkki siitä. Ei taida juniorkaan tehdä poikkeusta.
Minä en olekaan ministeri, sieltä odottaisi edes jonkinlaisia käytöstapoja. Ruotsissa katsovat suu pyöreänä että mitä ne täällä tappelevat, ja kyselevät hassuja meiltä.
Mutta Agronetin johtava asiantuntija.
Mitä ne teiltä kyselee? Minulle soitti eilen tuttava Ruotsista. Ainakin tunti puhuttiin. Ei politiikasta sanaakaan, vain muita arkisia asioita. Ukrainan sotaa ja Natoa hieman sivuttiin.
On Ruotsissa toki lakkoja tälläkin hetkellä, esim. Tesla, mutta heillä on sopimukseton tila. Tesla ei suostu tekemään sopimusta. Maksavat kyllä palkkaa reilusti yli yleisen tason ja 90 prosenttia työntekijöistä on töissä, vaikka työtekijöiden mukaan If Metall painostaa kovasti ja on erottanut joitakin henkilöitä liitosta.
https://www.di.se/nyheter/tesla-fyra-manader-in-i-strejken-90-procent-arbetar/"Noin 270 Teslan 300 työntekijästä Ruotsissa on päättänyt jatkaa tehtävissään. Tämä on Teslan viesti Di’lle neljä kuukautta lakon alettua.
"Olemme syvästi sitoutuneet jatkamaan matkaamme ja investoimme voimakkaasti uusiin Tesla-keskuksiin", sanoo ruotsalainen lehdistöpäällikkö Maria Lantz."