SE ON TOIVO KYLLIÄINEN,
kutsui matkaajat tupahan.
Mullin paistit palvattuna,
matkamiehiä odotti.
Johan maukas pihvi maittoi,
rieska notkea ravitsi.

Se on Keijo Kelpolainen,
itse sen sanoiksi virkki:
Nyt on tullut tauon aika,
aika huoleton mukava.
Toki lähtenet mukahan?
Etelämmäs lentämähän.

Toivo joukkoa katasti,
silmäili ja päätä puisti:

- Enhän matkaanne kerinne,
joua en mä joutavihin.
Eikä mulla oo hevosta,
ratsua ei minkäänlaista.

Se on Matti Mainioinen,
mullikan näki pihalla.
Lauloi sille paistit piukat,
selän pitkäksi venytti.
Kasvatteli sorkat suuret,
sarvet jytkäytti jykevät.

Lauloi vielä kultasiivet,
kaikki valmiiksi valitsi:

- Siinä sulle ratsu uusi,
ratsu uusi ja nopea.
Hetkessä oot Helsingissä,
pian Tallinnan takana.

Se on Toivo Kylliäinen,
pani päällensä pukimet.
Hyppäs siitä mullin luokse,
poutataivaalle sujahti.
Seurue jo seuras tuota,
kaikki toistensa jälessä.

SE ON KAUKO KOKKOLAINEN,
iloluontoinen jäpikkä.
Istui siinä itseksensä,
ajatuksissaan unelmoi
noista nuorista tytöistä,
kauniimmista kassapäistä.

Tuli muistihin mokomat
menneen vuoden kommellukset,
kaikki suuretkin sekoilut
sattunehet sattumukset.

Kauko raakasti kirosi,
sekä herrat hallituksen,
agronomikin sopiva
oisi paskan kuskaajaksi.

Kauko kiivastui kiroten,
kivikiekon otti maasta
nakkasi yli navetan,
suulin suuntaan sinkautti.
Se jo lauhdutti vähäsen
miehen kuuman otsaluuta.

Se on Kauko Kokkolainen,
mietiskelijä mahoton.
Mietti kerran, kohta toisen,
mietti kerran kolmannenkin.
Pani karjansa lihoiksi,
yhden säästi ynnykkäisen.

- Piru, koitti jo vapaus,
lakkas viimein talkoohommat,
kerran kirpasee kovasti
sitten ruoja naurattaapi.
Kokeillaampa nyt vähäsen,
herrain lailla heilumista!

SILLOIN MUSTUI JA PIMENI,
synkeäksi tienoon peitti
Jyrinä kova läheni,
kuuma tuuli posken poltti.
Kauko tuohon jo tokaisi:

-Lahdistako Luoja suuttui?

Ratsut nurmelle tömähti,
nauruun ratkes Kaukon naama.
Tutuiksi näki tulijat,
kavereiksi entisiksi.
Reppumiehiksi rajuiksi,
pelkän paskanjauhajiksi,

Halas Elliä aluksi,
jopa suuta suikautti.
Sitten kätteli kaverit
tervetulleeks´ toivotteli.
Kertoi karjan kohtalosta
tappomeiningin menosta.

Onhan tuossa teurastettu,
paljon paisteja kasassa,
miten saa ne paistetuiksi
ihan kypsiksi peräti,
maukkahaksi murkinaksi,
vatsantäytteeksi vasiten.

Se on Matti Mainioinen,
auki kurkkunsa rykäisi,
sitten loihe lausumahan:

-Kuule Kosti Kostolainen,
jospa lauletaan yhessä?
Kypsennetään lehmänpaistit,
savupalviksi hyväksi.

NOUSI VELJET LAULAMAHAN,
laulun mahdilla kahella.
Kiehui aallot Reisijärven
kuivui nurmikot kuloksi,
lihat muuttui syötäviksi
paistit suussa jo sulaisi.

Se on Kauko Kokkolainen
leikkas paistista palasen
kehoitteli vierahia:

-Kukin popsikoon pirusti,
pois nuo joutaa märkimästä
etteivät mene pilalle.


Se on Keijo Kelpolainen,
johan sen sanoiksi virkki:

Kuules Kauko Kokkolainen
lähde reissulle hyvälle,
reppuhun lihat ladomme
rahdataan ne rannikolle.
Vietään Lipposen pojalle,
eduskuntahan evästä...


Sanoi Kauko Kokkolainen:

-Jopa joutanen johonkin
lehmänkellon vaikka ostan
jonka kaulaani ripustan.
Annan kellekset ketulle,
turhaan siinä heilumassa.
Nakkaan kiukaalle kivekset
haittaamasta harrastusta..
Olen karjaton, viraton,
virkaheitto herhiläinen.
Ukko oon ihan mitätön,
äijä aivan kelpaamaton.
Reppua ei reppanalla
eikä lentävää hevosta,
ei oo hirveä ei lohta,
pässiä ei mullikkata!
Aatos vain on lentäväinen.

- AINOA MITÄ OMISTAN
lehmä vanha notkoselkä,
huonojalkainen Herukki,
silmäpuoli laiha luuska.
Eipä tuosta oo takeita
halki ilmain lentäjäksi.

Se on Matti Mainioinen,
sanat Kostille osoitti:

Näyttähän nyt taitojasi,
anna kunnolla opetus,
kuinka laulaa pohjan poika
sanat suuret ja väkevät.

Nousi Kosti seisomahan,
kiipes suurelle kivelle,
lehmänkallo kainalossa,
sitten noitui ja sähisi!
Jopa kuului kaunis soitto,
johan helkähti kitara
Kostin sormen näppäilystä
koko maailma helisi.

Kauniisti soi vieno soitto
sitten äkkiä repesi,
Kostin koivet ilmaan viskoi
pahoin rääkäisi kitara.
Lehmä lähti läävästänsä
meni tyhjäksi navetta

Lehmä saapui kartanolle
tissit pullotti pahasti
Elli istui lypsämähän
lypsi maitoa vähäsen.
Sata saikin saavillista
tuhat kippoa vanutti.

ONPA SIINÄ RYYPISKELLÄ
maito maistuupi makia.
Herkutellaan mielinmäärin
johan vatsatkin venyvät.
Ruuan päälle nukkumahan
vierivierehen visusti.

Se on Kosti Kostolainen,
taasen sieppasi kitaran.
Lauloi lehmän lentäväksi
tissit siiviksi levitti
hännän muovas ohjaimiksi
sarvet sompaksi sovitti.

Sanoi Kosti Kostolainen:

- Siinä ratsu on sinulle!
Jopa taittuu pitkät matkat
naisten luoksekin nätisti.
Hyppää selkään Kokkolainen
suunta Pertunmaan perille.

Löytyi kyllä viemisiä
oli ruokaa ja evästä
kului matka rattoisasti
Kauko kaikkea kalitti.
Killuttimet propleemana
miehen aivoja rasitti.

Saavuttiin jo seutuville
jonkun kaupungin meluisen.
Lepohetki matkalaisten
oli mielessä jokaisen.
Laskeuduttihin torille
avaralle aukiolle.

SE ON ELLI NIEMELÄINEN
johan kauppoihin halusi.
Osti paljon vaattehia
turkin päällensä sukaisi
äijät osti syömisiä
Aura-juustoa aluksi
nahkiaista, suklaatia
vähän viinaakin varaksi.

Nyt on kaikki ostettuna
pennit pantu on jonoksi
saatu paljon viemisiä,
kaikille makeet pukimet.
Jopa voikin nyt osailla,
Pertunmaalle lennähdellä.

Se on Kirsi Kaunokainen,
nainen nuori ja sorea.
Tuli silmäin leimahteli
ääni tiukkana tykitti,
kun hän huolti perhettänsä
äidin roolia veteli

Kirsi kulki ryytimaassa
mietemielellä vaelsi.
Ruusut nousi askelista,
myöskin tulppaanit kohosi.
Linnut lauloi olkapäillä
riemu rinnassa ritisi.

Se on Kirsi Kaunokainen
lauloi kaihoisan sävelen,
lauloi niityn kukkasista
virren vienoimman veteli.
Päivä paistoi paahtavasti
kesäpäivänä helotti!

jo vaen

JOPA KUULUI KUMMALLISTA 
kaukaa kantava jyrinä.
Pilvi tumma, musta aivan
kirkkaan auringon pimensi.
Tuulet alkoi liehtomahan,
kohta iski jo salama.
Kotijärven lainehilla
joutsen valkoinen sukelsi.

Näkyi kohta taivahalla
kumma laivue tulossa.
Siivet suihki kultaisina,
tulivaunut on perässä.
Kaarratellen kahtapuolta
lennosta lepäs levoton.

Se on Kirsi Kaunokainen
katsoi aikoa vähäsen.
Keitä siinä saapumassa
mitä vieraita tulossa?
Mutta sitten hoksasikin
oli kukkaset kumossa
oli ruusut rupsahtanut
tulpaanit ihan tuhottu.


Silloin kasvoi Kirsin kiukku
päässä ratkesi pahasti.
Noitui hetken saatapeetä
katkerana jo kirosi:

-Johan nyt on peeveliä
ihan turkasen tuhatta,
murskana on kauniit ruusut
minun kasvatit ihanat.

Se on Matti Mainioinen,
sanoi Kirsille:-Katohan!
Ystävinä tultiin tänne
aivan mielellä hyvällä
Kukat nousee laulamalla,
kaikki hoituvi hyväksi.

SE ON KIRSI KAUNOKAINEN,
johan kasvonsa säteili.
Timantteina silmät loisti
huulet pehmeät hymysi:
- Terve teille tultuanne!
Siitä käykää vaan taloksi.

Se on Kirsi Kaunokainen,
kutsui tuttunsa tupahan.
Pisti keitot kiehumahan,
kantoi pöytähän parasta.
Herkuteltiin mielin määrin
pöydän anteja hyviä.

Lämmitettiin sauna siinä
oli löylytkin kipakat.
Jutut juoksi juohevasti
kyllä nauratti kovasti.
Eipä siinä kainosteltu
kaikki saunassa alasti! .

Hiukan siinä juhlittihin,
väkevää vähän väriksi.
Humalassa hoilattihin
laulun lempeät sävelet.
Aamuun sitten torkuttihin
siskovuoteessa somassa.

Aamu koitti aurinkoinen
oli lähtö taas edessä.
Suunta kauas ulkomaille,
hiekkarannoille himotti.
Kirsi kertoo, eipä mulla
ole ratsua, hevosta.

SE ON MATTI MAINIOINEN,
katsoi järvelle kahesti.
Näki kauniin valkolinnun
joutsenkaulaisen joessa.
Lauloi linnun suuremmaksi,
kultalinnuksi kokosi.

Ihastuipa Kirsi siihen
sanoi: -Äkkiä menoksi!
Loma on kai tienattuna
lasten äitinä hyvästi?
Tulen sitten reippainmielin
viikon mentyä takaisin.

Niinpä lähti joukko kumma
ratsut raisuna hypähti,
tuonne pouta pilven päälle
sinitaivaalle suhahti.
Kultasiivin sutjakasti
taivaanrantahan katosi.

SE ON ESSA HÄRMÄLÄINEN
kuulu junttien isäntä.
Direktiivit tarkasteli
aina sääntöjä kyseli.
Haki joskus Brysselistä
toki vauhtia vähäsen
Se on Essa Härmäläinen
sanoi painavan sanansa.
Hymyhuulin, leppoisasti,
aina viisaita puheli.

Ihmetteli suuret herrat
Essan viisautta kadehti.
Essa istui huoneessansa
katsoi taivasta sinistä,
hattaroita muutamia,
muuten kaunista, kesäistä.
Lomalle jo tahtoi mieli
saunanlauteille omille.
Essa istui mietiskellen,
mutta huomaapi äkisti,
seitsemän on täplää tuolla,
pohjoisesta kun tuleepi.

TUULI NOUSEE RAIVOPÄINEN,
jyriseepi ja salamoi
Essa katsoo kummissansa,
mikä ilmiön takana?
Onko Paavo irti päässyt?
Sauli sanktiot sopinut?
Onko Siimes irrotellut?
hermostunutko Hemilä?

Essa katsoo kauhistuen
myrsky raivoten hekumoi.
Rakennelmat rispaantuvat,
autot muuttuvat romuksi.
Tulee turma kaupungille
kehäkolmosen sisässä.
Vielä yltyy tuulen polte
yhä kiihtyen kipunoi.

Laivue niin kummallinen,
lähestyy kadut jyristen.
Laskeutuvat keinahdellen,
kadun pätkälle sirosti.
Kohta Essa Härmäläinen
huomaa joukkion kamalan.
Kasvot parranpeittäminä,
naiset mustana noesta.
Ratsut varsin kummalliset
aivan kullalta kipunoi.

Sanoo Essa Härmäläinen!
-Mikäs metku on menossa?
Hommasiko Hussein teidät?
Vaiko Laadeni lähetti?
Enpä jaksa jauheskella,
terroristeille jutella!
Se on Matti Mainioinen,
johan kuitenkin jorahti:
Nyt on homma sillälailla,
maalla meininki menossa.
Eipä kestä vanhat miehet,
tila nuorten on tukala.
Laumassa nyt lähdettihin
kuntoon laittamaan asiat

Se on Essa Härmäläinen,
johan pystyhyn hypähti.
Nyt on viimein aika tullut
saada oikeutta vähäsen.
Mennään kaikki Kallen luokse,
nyt on varma voitto meidän.
Pisti Essa lätsän päähän
herrasmieheksi heräsi
Rusetit on kaulan alla
liituraitaa on puvussa.