Savolaisukkeli istuskeli kipakassa syyspakkasessa tienlaidan metsälepikossaan kannon päällä pelkät pikkumustat uikkarit jalassaan hikikarpalo otsallaan. Syy moiselle tauolle oli se kun kaikki Tihlit, Jonseredit ja suuri osa Dolmareista oli rikki, ja niimpä vielä se viimeinenkin Dolmar lakkasi lopulta toimimasta, käyden vain vaivanloisesti tyhjäkäyntiä. Savolaisukkeli päätti hakea itä-traktorinsa työkalulaatikossa säilyttämänsä älykännykän ja kilauttaa pienkonekorjaajan paikalle. Savolaisukko kysyi... "ehtisitkö tulla panemaan sahani kuntoon?" Mutta koskapa kenttä oli tällä syrjäisellä taipaleella huono, katkesi puhelu jo ennen kahta viimeista sanaa. Puoli vuorokautta odoteltuaan alkoi mäen takaa viimein lähestyä punakkakasvoinen hahmo kannolla yhä istuvaa savolaisukkoa, raahaten heikoilla mutta lisääntyvillä voimillaan perässään telinettä, jossa oli hydrauliikkaa ristiin rastiin, nosto- ja sidontaliinoja, sekä pari rälläkkää. Savolaisukkeli ilahtui kovasti nähtyään tämän apostolinkyydilla saapuvan yksityisyrittäjän. Savolainen singahti seisaalleen suu leveässä mutta vähän tuskaisessa hymyssä, pallejaan raapien ja lonkkiaan veivaten edestakaisin, kuin Elvis konsanaan, koska oli niin pitkän tovin istunut paikallaan ja paikat olivat vähän jumissa, kysyi hän voipuneelta kulkijalta että... "eiköös teitillä ou pyöree?" - "ei ole kun soikea", hihkui tämä uuttera korjaaja, lyyhistyen samalla väsyneenä mutta onnellisena kontalleen savolaisukkelin eteen.