Positiivista kehitystä mistä päin nähtynä? Persuista tuskin enää kepun joukkoihin kukaan siirtyy. Korkeintaan fiilispohjustelijat. Yksittäiset pienpuolueet vetävät persuihin pettyneitä. Valveutuneet kokoomusäänestäjät käyvät uurnilla, oli tilaisuus mikä tahansa. Samoin kepu-uskovaiset.
Todellisia voittajia ovat ne, jotka eivät käyneet äänestämässä ollenkaan. Senhän kertoo jo äänestysprosentti. Jos nukkuvat olisi todellinen oikea puolue ja nämä vaalit olisivat olleet eduskuntavaalit, heillä olisi edessä diktatuurihallinto. Oltaisiin hetkessä yksipuoluejärjestelmässä. Siihen kuitenkin luotetaan, että äänestämättä jättäneet eivät liikaa tulevaisuudessa aktivoidu.
Jos äänestyksen voisi tehdä diginä, äänestysprosentti saattaisi olla korkeakin. Siksi nykypuolueet eivät uskalla järjestää digivaaleja. Joku trollipuolue kuitenkin saisi eniten ääniä.
Melkoinen missio sulla? Jotkut uskoo Raamattuun tai koraaniin. Sää uskot äänestämättömyyteen.
Mietipä itse mitä tarkoittaisi se, jos yli puolet ihmisistä ei olisi kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Viime vaalien perusteella näinhän on juuri käynyt.
Laitetaan vaikka torille 100 ihmistä ja jaetaan ne vaikka puoliksi kahteen osaan. Toisella puolella pari- kolmekytä ihmistä alkaa juonimaan keskenään omia juttuja. Missä vaiheessa heitä alkaa kiinnostamaan, mitä toisella puolella olevat tekevät?
Ja jotta tämä pelonsekaisia tunteita herättävä konkretian ytimen esimerkki ei olisi niin pelottava, sovitaan että tori olisi vaikka punainen tori.