Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: SKN - 04.07.16 - klo:21:15
-
Sanaseppojen Seppo.
-
Luomujuice...
-
Se on myös surullinen tarina alkoholismista ja sen kehittymisestä.
-
Juicen elämänkerran lukeneena voin todeta, että poikkeuksillisen suuri lahjakkuus, mutta myös äärimmäisen hankala persoona läheisilleen ja vähän kaikille. Alkoholismi oli niin lujassa, että ei siihen löytynyt koskaan mitään kunnollista parannuskeinoa. Eikä Juice halunnut juomisesta edes parantua, se oli oma valinta, eikä siihen ollut kenelläkään nokan koputtamista.

Tuon alan huipuilla kautta maailman on osana työtä päihteet.
Se suotakoon heille, olkoot sitten Olavi Virta tai Lemmy.

Hirveetä tuo holhoaminen. Jos Juise halus ottaa, mitä sanomista siinä on. Ei tappanut ketään kännipäissään. Samoin Rauli Badding Somerjoki,Irvin, Olavi Virta.
-
Joo, Juice vastusti holhoamista tiukasti. Mutta silti kävi kalliiksi yhteiskunnalle, kun piti järjestää kaikenlaista dialyysihoitoa. Tosin Juice kyllästyi niihin itsekin ja teki sen johtopäätöksen, että elimistö korjaa itse itsensä. Viikatemies oli kuitenkin se joka kävi korjaamassa.

Tais jäädä yhteiskunta plussan puolelle Juisen tilinpäätöksessä.
-
Niin se Valiokin lypsi vielä viimisinä päivinä kuolemansairasta miestä, vai mitä sanoo Sepe?
-
On mahtava juttu kun jätkä juo siitä on myös yhteiskunnalle pelkkää plussaa.
Valitettavasti tupakka ja viinavero ei riitä alkuunkaan niiden seurausten ja vahinkojen laastarointiin.Alkoholisti on itsekäs paskiainen ei mitään muuta.

Tuossa on totta kaks sanaa, niissä on sun profiili. IP.

Sää pidät alkoholistia hyvänä jätkänä niinkö ? Mitä sää siinä ihannoit ?Onko suvussa alkoholisteja taitaa olla kun tuo alkoholismi kiinnostaa niin kovin ja sitä ihannoit ja arvostat?

IP ottaa jenkaa.🎸🎹🎺🎤🎧
👬🙋👍
-
Juicen elämänkerran lukeneena voin todeta, että poikkeuksillisen suuri lahjakkuus, mutta myös äärimmäisen hankala persoona läheisilleen ja vähän kaikille. Alkoholismi oli niin lujassa, että ei siihen löytynyt koskaan mitään kunnollista parannuskeinoa. Eikä Juice halunnut juomisesta edes parantua, se oli oma valinta, eikä siihen ollut kenelläkään nokan koputtamista.
Tuon alan huipuilla kautta maailman on osana työtä päihteet.
Se suotakoon heille, olkoot sitten Olavi Virta tai Lemmy.
monella muullakin alalla päihteet näyttelevät suurta roolia, kun on esim totuttu palkitsemaan itsensä raskaan raadannan päätteeksi. Oikeestaan asennevamma, kun ei voi muuttaa tapoja. Ja onhan kaikki Minnesota -hoidot ym. Kyllä niillä viinapiru saadaan pieksettyä ruumiista irti.

Jeesuksen löytäminen tehokkain?

Lähipiirissä on yksi uskon avulla alkoholin jättänyt. oli kyllä tosi vaikea tapaus ja tuohon ei tehonnut muu kuin usko. Taitaa olla reilut 15 vuotta jo selvänä.
Nyt kun otit tuon Jeesuksen puheeksi, uskon, että kun olen jättänyt alkoholin pysyvästi, siitä on seurannut varjelusta vaikka en ole sitä aina muistanut, se on vähän kuin hyvä sopimus. Minä en juo, pidä sinä Jeesus minusta huoli, näin. Sitten myös esirukoilijoilla on merkitys, joiden arvoa ei ehkä edes ymmärrä.
-
Alkoholista on selvitty parikin kertaa elämän polulla. Kolms kerta on harvinaisuus, kun tuo elon pituus ei riitä.
-
Juicen elämänkerran lukeneena voin todeta, että poikkeuksillisen suuri lahjakkuus, mutta myös äärimmäisen hankala persoona läheisilleen ja vähän kaikille. Alkoholismi oli niin lujassa, että ei siihen löytynyt koskaan mitään kunnollista parannuskeinoa. Eikä Juice halunnut juomisesta edes parantua, se oli oma valinta, eikä siihen ollut kenelläkään nokan koputtamista.
Viina onkin viisasten juoma, mutta mitä se tarkoittaakkaan? Pitääkö olla kyllin viisas, että osaako lopettaa ajoissa vai tuoko se lohtua tosiviisaalle, jos ympäristössä ei olekkaan kyllin älykästä seuraa. Eli saa taantumaan toisten tasolle, kun jurrissa aivot ei toimi ja riimiä ei pukkaa.
Tuota jälkimmäistä veikkaan Juicen kohdalla käyneen.

Tuota noin...
Rock-musiikin klassikot on tehty aivan muissa maailmoissa oleskellen. Käsittämätöntä mutta totta. Laku-Jimikään ei aina edes tiennyt olevanss keikalla esiintymässä mutta silti kitara soitti.
Beatlesin LSD-huuruiset biisinnikkaroinnit ja zeppeliinin mestariteokset, ilman tajunnan laajentajia kuunneltas vieläkin bongorytmejä....

Juicen tuotanto oli aika monipuolista, lyriikasta kirjallisuuteen ja saa olla aika velho, jos löytää kielioppi virheen hänen teksteistään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Juice_Leskisen_s%C3%A4vellyksist%C3%A4_ja_sanoituksista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Juice_Leskisen_s%C3%A4vellyksist%C3%A4_ja_sanoituksista)
Epäilen että monilta äidinkielen opetajiltakaan ei moinen onnistu (Edes selvinpäin)

Hvinnamo. =)
-
Missääs päin maata tuo Juike oli muuten syntyny,,,,,,? Tietäskö esim. 82-90...? ::)
-
ite en nyt niin hirveesti tuosta välitä... mutta joitain sanotuksia kyllä osannu rustata... niinku moni muukin... vahinkossako?
-
Juicen elämänkerran lukeneena voin todeta, että poikkeuksillisen suuri lahjakkuus, mutta myös äärimmäisen hankala persoona läheisilleen ja vähän kaikille. Alkoholismi oli niin lujassa, että ei siihen löytynyt koskaan mitään kunnollista parannuskeinoa. Eikä Juice halunnut juomisesta edes parantua, se oli oma valinta, eikä siihen ollut kenelläkään nokan koputtamista.
Viina onkin viisasten juoma, mutta mitä se tarkoittaakkaan? Pitääkö olla kyllin viisas, että osaako lopettaa ajoissa vai tuoko se lohtua tosiviisaalle, jos ympäristössä ei olekkaan kyllin älykästä seuraa. Eli saa taantumaan toisten tasolle, kun jurrissa aivot ei toimi ja riimiä ei pukkaa.
Tuota jälkimmäistä veikkaan Juicen kohdalla käyneen.
Tuota noin...
Rock-musiikin klassikot on tehty aivan muissa maailmoissa oleskellen. Käsittämätöntä mutta totta. Laku-Jimikään ei aina edes tiennyt olevanss keikalla esiintymässä mutta silti kitara soitti.
Beatlesin LSD-huuruiset biisinnikkaroinnit ja zeppeliinin mestariteokset, ilman tajunnan laajentajia kuunneltas vieläkin bongorytmejä....
Ootko ihan varma, ettei bongorytmejä oo stimuloitu kärvässienillä ja vedelman lehtiä paahtamalla...
-
Missääs päin maata tuo Juike oli muuten syntyny,,,,,,? Tietäskö esim. 82-90...? ::)
Juankoski juraicam.
-
Kyllä taiteellisesti todella lahjakas ihminen on juurikin Juicen kaltainen tavoilleen. Väheksymättä ja muutenkaan kantaa ottamatta. Kaikki juopot ei ole hyviä muurareita mutta kaikki hyvät muurarit on juoppoja. ;D ;D