Jo b-alueen yläosissa näkyy c-alueen massiivisten nautatukien vaikutus ja lantapinta-alaa on hankittava useammin rahalla kuin vaikkapa a-alueella.
Sijoitettujen tukien ja tuotantomäärien arvoa vertaamalla näyttäisi että juuri maidun- ja naudantuotanto ei soveltuisi suomen olosuhteisiin lainkaan. Sijoitetusta tuesta saadaan vain hyvin pieni osa takaisin tuotteiden arvona mitaten.
Usein on noussut esille kuinka naudat hyötyvät c-alueen olosuhteista. Edullista peltoa on tarjolla, ei kuivuusongelmaa, rehusadon määrä erinomainen ja korjattavissa yleensä kahtena satona. Kuivituskustannus pienempi kuin etelässä, lisäksi viileämpi ilma sopii hyvin naudan pötsiprosesseille ym.
Ensin C-alueen tuntumassa on kallista peltoa ja sitten halpaa? Totuus on, että ABC -alueella kalliit pellot on sikaloiden ja broilerhallien katveessa.
Naudanlihan osalta on Suomessa homma karannut näpeistä. Sonnin rehuhyötysuhde on nykyisillä teuraspainoilla niin huono, että sen kuittaamiseen tarvitaan yhteiskunnalta investointi/rehunviljely/eläintuet ja sylttytehtaan kautta web/eräkoko/vuosimyynti/sopimuslisät. Yksimahaiset tuottavat sitä lihaa niin paljon vähemmällä syöttämisellä, että pärjäävät sillä. Maitoa tulee siedettävällä hyötysuhteella, kunhan asiaan keskitytään.
Mitä tällaiselle Suomelle peltoineen sitten pitäisi tehdä? Hitlerin yleiskaavassa oli varaus lammaslaitumille. Maailmassa on kaksi kertaa enemmän muuta maatalousmaata kuin varsinaista peltoa. Tämä johtuu usein alhaisesta sademäärästä. Näitä alueita hyödynnetään tehokkaimmin laiduntamalla. Suomessa sataa enemmän kuin haihtuu. Lyhyen kylmä kasvukausi ei kasvata viljaa kuin puoliannoksen parhaista alueista.
Minun mielestäni Suomi voisi tuottaa kaikkea mahdollista omavaraisuuden verran ja ylijäämä bioenergiaksi, RME:tä ja ohraetanolia fiksumpia ratkaisuja on tulollaan, kunhan saataisiin päättäjät jotka ajattelevat enemmän kansan kuin suuryhtiöiden etua. Saatava energiamäärä on pieni, mutta....äh, oma, soma. Yksimahaisten valkuainen pitää tuottaa kotimaassa, kun samalla saadaan biologista typensidontaa ja maanparannusvaikutusta. Tässä asiassa nautapuoli on terveemmällä pohjalla.