Positiivista on se, että myönnät ettei toisen maailmansodan tapahtumista yhtä absoluuttista ja totalitääristä totuutta ole olemassa, mutta ihmeellisesti ja paradoksaalisesti väheksyt kriittisiä ja epäileviä puheenvuoroja sikäli kun ne haastavat ns "virallista totuutta"?
Jos katsot varmuudella olevasi selvillä maailmankuvastani, niin kerro toki reilusti ääneen.
Jaa. Mä olen sen vähän historaanperehtymiseni tehnyt lähinnä paikallissellaiseen ja vielä puolipakolla, oikolukemalla isäukon tekemiä tekstejä ja tarkistamalla ristiin lähdeviitteitä, lähdetekstejä yms. Siinä hommassa opin, että samasta asiasta on voitu aikalaisten toimesta kirjoittaa useita keskenään täysin erilaisia "tallenteita", joissa kaikkien totuusarvo on kyseenalainen. Useinmiten ideologinen paatos murtaa objektiivisuuden.
En ole perehtynyt tähän asiaan muuten kuin yleisellä tasolla, mutta minusta häviäjien ja sotasyyllisiksi tuomittujen historiankirjoituksella ei ole sen kummempaa painoarvoa kuin voittajienkaan kilvenkiillotuksella. Aihetodisteita taas on hyvin ja tulkinnanvaraisuus antaa tilaa ideologialle, mistä arvaan sinunkin sympatiasi saksalaisia kohtaan kumpuavan.
Vertaa Holokausti-muistelmia ja tarinoita esim. Stalinin leireiltä vapautuneiden muistelmiin ja tarinoihin. Olisiko johdonmukaisuudessa, faktoissa, ideologisessa paatoksessa ja realistisuudessa hieman eroa?
Keskustelua toisesta maailmansodasta häiritsee kirjattu laki, sanan- ja tutkimusvapauden räikeä polkeminen ja leimakirveiden täysin sumeilematon ja rajoittamaton heiluttelu.
Sympatiani saksalaisia kohtaan kumpuaa siitä, että saksalaiset ovat suunnattoman hienoa, pätevää ja arvostettavaa kansaa, siis kansaa joka on joutunut rajoittamattoman terrorin, kaltoinkohtelun, syrjinnän, valheella syyllistämisen ja loputtoman rahastamisen kohteeksi.
Suomalaisena on toki sanottava myös se, että erityissympatiat Saksalle menevät Suomen pelastamisesta, joka muuten tapahtui useampaankin otteeseen.
