- Saksa ei ollut mitenkään eristyksissä ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Tällä Saksalaisten tuntemalla eristämisellä, tarkoitetaan tullimuureja joita kaikki valtiot euroopassa käytti silloin, Englanti, Ranska jne... olivat imperiumeja joilla oli valtavat siirtomaat, nämä imperiumit halusivat käydä kauppaa omien siirtomaidensa kanssa, ilman ulkopuolista kilpailua.
Saksalla ei ollut siirtomaita, joten se oli omasta mielestään eristettynä tulimuurien takana.
[/quote]
***** Väärin. Saksan siirtomaat ennen ensimmäistä maailmansotaa: Kamerun, Saksan Lounais-Afrikka (nyk.Namibia),Saksan Uusi-Guinea (suurin osa nykyisestä Papua-Uusi-Guineasta), Nauru,Marshallinsaaret, Mikronesia, Palau, Pohjois-Mariaanit, Saksan Samoa ja Togo.
[/quote]
Nimenomaan oikein, tässähän se lista on, Saksa jäi mopen osalle kun siirtomaita jaettiin, kun lähti liikkeelle muita myöhemmin ....
Tämän takia Himdenburg aikanaan totesi, tai saattoi se olla Bismarkkikin, että kun Saksalla ei ole siirtomaita samallailla kuin on muilla euroopan suurvalloilla, niin sen täytyy teollistaa itsensä muita tehokkaammin ja nopeammin.
Niimpä Saksassa alkoi insinööreiden koulutus yhteiskunnan toimesta jo 1800 luvun lopulla, kun se naapurimaissa pysyi yksityisten koulujen alana, eli kouluun pääsi vain rahalla.