Tämä on vähän kaksiteräinen miekka ...
Toisaalta, kun kotipaikkana on oma alkuperäinen kotipaikka, kulukorvaukset juoksee verottomasti edustajalle, mutta varsinaisesta palkasta myös kunnallisverot menee kotikuntaan, eikä Helsingin hyväksi.
Mitä hienoa olisi maakunnissa ajaa linjaa, joissa kunnallisverokertymä menisi pääkaupunkiseudun hyväksi ja ylireagoida näissä kulukorvauksissa.
Edustaja saa joka tapauksessa nämä verottomat tulot tavalla tai toisella, sitä on turha kadehtia, mutta sillä on merkitystä minne se veronsa maksaa veronalaisista tuloista.
Ootsä ihan pimee, nuohan saa niitä kulukorvauksia olemattomista kuluista. Sanoisin että niin on miltä näyttää. Mitä niihin verotuloihin tulee niin niillä tuskin kovin suurta merkitystä on kuntien taloudelle. Joka kuntaan kuitenkaan edustajaa riitä, ei liene meilläkään vaikka kuulutaan metropolialueeseen.
Olen realisti, kulukorvauksista on oikeastaan turha jauhaa, kansanedustajat ottaa kyseisen summan jollainlailla jokatapauksessa ja jos oikein ollaan raadollisia, niin päättäjille kyllä kannattaakin maksaa senverran laillisesti, ettei niitä ihan helppo ole lahjoa ....
Esim. naapurista, Tsetseenian sotaa johtava kenraali sai "palkkaa" virallisesti 800 euroa kuukaudessa Tsetseenian sodan johtamisesta, mies rakensi sodan aikana Moskovan eliittialueelle noin 1300 neliön "omakotitaloa", alueelle jossa maan neliöhinta oli yli 100 euroa/neliö, tontin pinta-ala on yli kolme hehtaaria, se on melkoinen suoritus 800 euron kuukausipalkalla ....
Tontti maksoi 3 000 000 euroa, siihen 1300 neliön luksus omakotitalo, ehkä jonkinverran oli otettu lahjuksia vastaan ....