Mä olen aika usein antanut aisojen olla kyydissä. Kuikan 450 on kyllä niin lyhytaisainen että kovin usein ei ole joutunut nostamaan aisoja kohti kuuta kun ei muuten mahtuisi. Lisäpainosta on vaan hyötyä yleensä. Ajelin yhdellä Casella, siinä taisivat etupainot tulla pidemmälle eteen kuin mulla aisat, ainakin onnistuin jysäyttämään ne polttoainesäiliöön kun arviointi petti.
Itse kun hakkaa niin osaa välttää niin tiukkoja mutkia uralla että tyhjistä aisoista kamalasti haittaa olisi, joskus jopa pelastanut. Mun työmaat eivät ole pahoja kivikoita tai rinteitä, sellaisiin nyt ei traktorilla ole kovin tuottavaa muutenkaan mennä leikkimään.
Välillä on työmaalle mennessä lumikauhakin mukana. Siinä on hyvä viedä sahaa, kanistereita, työkaluja ja muuta roipetta, jätän kauhan siihen laanille ennen metsään menoa. Sillä on myös hyvä työntää tarvittaessa työmaalle tietä auki ja autolle parkkilevennys - jos on pidempiaikainen työmaa. Lunta työnnellessä on tietysti hyvä ottaa ensin ne rojut pois sieltä kauhasta... pari kertaa on unohtunut .-)
Kauhassa kulkee myös tarvittaessa löpötynnyri josta valutetaan menovettä hakkuulelulle. Ja on se kauha ollut jonkun kerran pelastava työtaso laanin reunalla kun on tuota motonpoikasta joutunut räpläämään vähän korkeammalta.