Tuollainen tilanne, ettei toisia tarjouksia, on vain satumaassa. Ei todellisessa elämässä.
Tuollainen tilanne ettei toisia tarjouksia ole, on ihan arkipäivää. Parin viimevuoden aikana tulee mieleen ainakin kahdeksan kauppaa mitkä on tehty vähin äänin "pöydän alla". Ei kaikki niitä huutele kylillä ja ilmoita lehdessä. Vaan soittaa ja kysyy ostatko peltoa, olisi myytävänä. Niihin kirjoihin pääsee helpolla, kenelle ei ainakaan myydä, mutta mukava on ostaa vähinäänin peltoa. Sellaiseen hintaan tietysti, että se kestää päivänvalon ja mahdollisen arvostelun. Sama juttu vuokrasopimuksissa.
En nyt tarkoita tällä itseäni, enkä leimaa ketään.
Juu, hiljaisia kauppoja syntyy kokoajan. Mutta ei niissäkään hinnat mitään halpoja, ainakaan näillä nurkilla. Eli tuo halpa hinta eikä muita tarjoamassa, se on utopiaa mikäli pellon omistajalla vähänkään tarvetta saada käteistä
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty 5 peltokauppaa ja niistä kaksi julkisella kaupalla. Eli pätee omalta osaltakin tuo suurin osa hiljaisesti. Onnneksi osa rajanaapureista haluaa myydä rajanaapurille, kun ei ole ollut mitään riitoja. Hinta on se, minkä myyjä sanoo ja se on sillä selvä, ota tai jätä
Hiljaiset kaupat mielestäni ihan ok., mikäli rajanaapurit saa tarjota/ostaa maat. Ainakin täälläpäin, myytävät kohteet usein kymmeniä metrejä leveitä,pitkiä kaistaleita.
Isompia kokonaisuuksia ei ole myynnissä, pientiloja pirstoutuneella lohkojaolla. Nämä rajanaapureille myyden, fiksuin temppu ostajille. Nämä ovatkin juuri niitä hiljaisia kauppoja, turha alkaa huudattamaan. Kerroppa tämä kaupunkilaismaanomistajalle jolle tärkeintä eurot, ensimmäisenä ilmoitusta lehteen että naapurikylitäkin päästään kisaan mukaan