Miksei sitä aloitusreikää voi tehdä koneella? Ja sitten leukkurilla jatkoo. Ei mielestäni ole kauhea vaiva.
No kyllä sen kai voi pienen tehdä. 3mm reikä kobolttiterällä akkuporakoneella menee sekunnissa ohueen rosteriinkin. Oma työvaiheensa sekin silti on.
Hypertermillä (edelleen se 80A) oon vetänyt paksuunkin rautaan lähtöä keskeltä levyä. Roiski niin että teurastajan nahka tarvi olla päällä. Suuttimia se tietty syö. Koneella kesti ajaa niin kauan kuin mies jaksoi nappia pohjassa pitää, ikinä ei siihen loppunut että lämpö- tai muu suoja olisi lauennut, hanskat ja sormet meinasi palaa ensin kun levy alkoi kuumenemaan leikkuun ympäriltä. Tästä on nyt kymmenisen vuotta aikaa että tuskin noi huonommaksi on menneet. Isoin muisto on kireä otsanahka joka paloi kun viistin koteloja yhden (1) päivän pelkissä suojalaseissa, oli melkoinen aurinkolasirusketus meinaan.
Että jos käyttö on päivittäistä, sitä tehtään elinkeinona tai sen jatkeena, suosittelen myös vahvasti ostamaan "laatukoneen". Pysyy mieli vireänä ja työtahti kohdallaan. Maatilan tarpeeseen ostettu kone on oma juttunsa ja se varmaan pitää nyt osata tässä erottaa vaikka ymmärrän täysin halpakoneenkin puoltajia, ilman mitään *****ilua sanon vain että jos "laatu" plasmalla ei ole leikannut, ei sen tehoa ja nopeutta ymmärrä (kohta joku ärähtää).
Voisko tämän ajatella näin, osta ensin se halpa alle 400€ kone. Jos sillä pärjää niin hyvin meni. Jos ei pärjää niin ainakin tiedät mitä koneelta haluat ja haet sen laadukkaan "pienemmän" (esim. 40A) koneen ja saat varmasti hoidettua ne hommat mitä pitää.
Tai sitten haet suoraan sen hyvän koneen.