Tilastojen mukaan melkein kolmannes yksinelävien talouksista saa asumistukea ja koko maan asumistuista kohta puolet menee pääkaupunkiseudulle. Asumistukeahan maksetaan enemmän kuin maataloustukia ja niistä suurin osa menee juuri pääkaupunkiseudulle.
Näinkö siellä tupailloissa teille valehdellaan?
Nythän yleistä asumistukea maksettiin 2016 noin 1,1 miljardia.
Selviää tuolta
http://www.kela.fi/tilastot-aiheittain_tilasto-yleisesta-asumistuesta
jos vain kestää totuuden? Siihen kun lisätään eläkeläisten ja opiskelijoiden asumistuet niin päästään lähelle kahta miljardia. Vieläkö se maataloustuki on sen 2,2 miljardia? Siihen omitus ja muut piilotuet päälle niin likelle 3 miljardia?
Ja tuosta edellisestä linkistä löytyy myös että pääkaupunkiseudulle maksettiin tuota yleistä asumistukea noin 340 miljoonaa euroa. Minä olen aina ollut huono promilleissa mutta äkkiseltään noista luvuista tulee että yleisestä asumistuesta maksetaan pääkaupunkiseudulle noin 30%. Joka on aika kaukana 50% määrästä joka on kai noin puolet? Ja kun pääkaupunkiseudulla kuitenkin asuu sen 1,1 miljoonaa ihmistä niin esittämälläsi tupailtatarkkuudella tuo rahaosuus vastaa väestöosuutta. Noin.
Mutta joskus voisi tupailtaväittämien sijasta tarkistaa ne tosiasiatkin? Että vastaavatko tupailtaväittämiä?
Jussi oikoo mutkat suoriksi. Ei yritys tukea ja asumistukia + muita tukia ja harkinnanvaraisia etuuksia voi verrata reilusti.
Maataloustuki on veronalaista ja vastikelista kun taas taas asumis ja toimeentulotuet on verovapaita etuuksia.
Maatalous tuista on osa vieläpä EeUun maksamia jotka on syytä kerätä talteen mahdollisimman tarkasti.
Ps asumisen etuudet on hurjassa nousussa, esim 80 luvulla tulleet somalit on täysin yhteiskunnan kontolla ja omillakin kansalaisilla on etuuksien varassa eläminen nousussa jolla ei ole loppua näkyvissä.
nythän meidän täytyy muistaa että yhteiskunta subventoi myös liikkummista hirmuisilla tukiaisilla pääkaupunkiseudulla, mm. tämä metrohankekkaan ei ihan heti taida olla omillaan jos lipputuloilla pitäis kaikki töppäykset rahoittaa.
myös laivaliikenteen tuki suosii hyvin helsingin ja eteläsuomen metropoleja, monet hyppää lähes ilmaiseksi tuettuun lauttaan ja seilaa tallinnaan hammaslääkäriin, kosmetologille, kynsihoitoon, kampaajalle, samalla reissulla huollatetaan auto ja tuodaan topakat oluset ja viinat, nämä tukiaiset ja tuliaisten haittavaikutukset sitten otetaan rehellisen maalaisen kuluttajan selkänahasta ja yrittäjän työn hedelmistä