Aluevaaleissa äänestettiin tutkijoiden mielestä väärin.
Valtio-opin yliopistonlehtori Jouni Tilli Jyväskylän Yliopistosta on tuloksesta huolissaan: "Äänestysprosenttia enemmän Tilliä huolettaa äänestysaktiivisuuden jakautuminen. Eduskuntavaaleissa on nähty, että ahkerimmin äänestäneillä alueilla on yleensä keskimääräistä enemmän korkeakoulutuksen saaneita, paremmat tulot ja pienempi työttömyysaste.
– Jos tämä trendi jatkuu, aluevaaleissa ongelmana voi olla, että esimerkiksi sosiaalipalveluita eniten tarvitsevien ääni kuuluu heikoimmin, sanoo Tilli. " (YLE 5.1.2022)
Tilli oli erityisen huolissaan maahanmuuttajien äänen kuulumisesta. Tähän tietenkin olisi olemassa ehdottomasti toimiva keino: äänioikeus päätetään yhteiskunnallisen aseman mukaan: aluevaaleissa äänestää saisivat vain sote-alan työntekijät ( mutta ei lääkärit) , työttömät, työkyvyttömyseläkeläiset ja maahanmuuttajat ja pitkäaikaissairaat, ja tietenkin kommunistit. Näin palvelujen maksajat voitaisiin jättää aluevaltuustoissa sivuun kitsastelemasta.
Toinen erittäin viisas akateeminen, Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass, arvioi, että "alhaisen äänestysaktiivisuuden aluevaaleissa äänestämässä kävivät innokkaimmin korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat äänestäjät.
– Aluevaaleissa näkyi erityisen räikeästi edustuksellisen demokratian elitisoituminen ja eriarvoistuminen. Hyvinvointialueille valittiin nyt hyvinvoivien äänestäjien toimesta hyvinvoivia valtuutettuja, Wass tiivistää." (YLE, 24.1.2022)
Että oikein räikeä vääryys. Wassinkin mielestä olisi jotenkin erityisen vaarallista, että eniten sote-palveluita käyttävien ääni ei kuuluisi päätöksenteossa. Että kuulemma palvelujen priorisoinnissa tulisi jotakin ongelmia. No jos palvelujen ei-maksavat käyttäjät saavat päättää, toki ei priorisoida yhtään mitään !
Erittäin hyvin näkyy YLE:n politiikanteko tässä. YLE marssittaa toistuvasti ns. "asiantuntijoita" ajamaan tiettyä ohjelmaa, Goebbelsin opeilla mennään. Toistosta tulee lopulta totuus. Vaikka YLE:n rahoitus pääasiassa varastetaan YLE-verona "hyvin toimeentulevilta" ja yrityksiltä, silti tuomitaan ja syyllistetään näitä ns. rikkaita äänestämisestäkin !!!!
-SS-
miksi kaupunkilaisen edes olisi tarvinut äänestää, on itsestään selvää että kaupungissa on sairaala, ambulanssi ja palokunta
Pienet alueet aktiivisia
Aluevaaleissa koolla on merkitystä, mutta käänteisesti – pienissä kunnissa äänestäjät ovat olleet aktiivisempia kuin suurilla alueilla. Tämän näki ennakkoäänten jakautumisessa.
Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomin ennakkoäänestämisestä keräämässä katsauksessa paljastuu, että pienten alueiden aktiivisuus oli selvästi isoja alueita korkeammalla tasolla.
Pekola-Sjöblomin Twitterissä julkaisemissa (siirryt toiseen palveluun) tilastoissa alle 2 000 asukkaan kunnissa ennakkoäänestyksen keskimääräinen äänestysprosentti oli 30,7 (kuntavaaleissa 2021 se oli 37,6 ja lopullinen äänestyprosentti oli 61,8). Sen sijaan yli 100 000 asukkaan kunnissa ennakkoäänestysprosentti oli vain 25,4 (kuntavaaleissa 2021 se oli 33,2 ja lopullinen äänestysprosentti oli 53,7).
Ahkerin ennakkoäänestyskunta oli Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella sijaitseva, reilun 700 asukkaan Lestijärvi, jossa ennakkoon äänesti jopa 45,2 prosenttia äänioikeutetuista. Lopullisessa laskennassa äänestysprosentti ylitti siellä 50 prosentin rajan ja oli 58,9.
https://yle.fi/uutiset/3-12282892