Vuosi 1987 toistuu niin usein jutuissa täällä ja myös uutissivustojen säänsiunailujutuissa, että olis mukava saada tilastotietoa siitä, millainen se kasvukausi oikeasti oli? Eli lämpösummat ja sadekertymät ja siinä rinnalla vertailuna tämä kasvukausi.
Voisko joku tilastonikkari nähdä sen vaivan?
Paikallisessa lehdessä oli elokuussa taulukossa lämpösumma käyrät -87 ja tämä vuosi. Lähes identtiset olivat. Elokuussa alkoi lämpösummaa kertyä vähän enemmän tänä vuonna.
Ei ne sentään ihan ehkä olleet identtiset vuodet.
Vuonna 1987 Salon Kärkässä kertyi lämpösummaa 1127 astetta.
Nyt lokakuun 1. päivänä tältä vuodelta lämpösummaa Kärkässä oli kertynyt 1260 astetta.
Vuonna 1987 oli lunta vielä pitkälle huhtikuuhun, ainakin järvet olivat jäässä, routaa toukokouun loppuun. Tänä vuonna routaa ei juurikaan huhtikuussa enää ollut. Maat olivat kuivia esimerkiksi apulannan levitykselle.
-SS-