Terminaattori vei puolelta miljoonalta silmälasitkin suista. Miten Icen hallitus nyt näkee tehdä päätöksiä, eväsleivätkin menee kinttaitten kanssa sekasin?
"Olin ajatellut ostaa silmälasit, mutta taitaa jäädä hankkimatta. Tämä on aivan perseestä." http://yle.fi/uutiset/3-9634570
Niin, artikkelissa on kerrottu vain vuosibruttopalkan alenema, noin 400 euroa. Tilillä näkyy vain noin 230 euron alenema.
Noissa uutisen tuloluokissa rajaveroaste on jopa 38%. Se toimii toisinkin päin, eli bruttotulon alenema ei näy sellaisenaan tilillä.
-SS-
Nää on näiä liiton itku virsiä.
Monet perustelevat palkanalennusten vaikutusta valtion verotuloihin, että valtio köyhtyisi entisestään. Voi olla kuitenkin, että julkisen alan palkkoihin tehdyt alennukset eivät sinänsä lisäisi valtion velkaantumisastetta, koska voitaisiin olettaa, että jos olisikin, että julkisten alojen leikkaukset lisäisivät valtion kokonaiskuluja, niin julkisten alojen palkkojen nousu vastaavasti
vähentäisi velkaantumista, ja näin ollen löytyisi jokin julkisen työvoiman palkkataso, jolla valtio ei velkaantuisi ollenkaan. Arkijärjelläkin sen tajuaa, ettei näin voi olla.
Vientialojen palkkojen nousu sen sijaan sataa suoraan valtion pussiin. Vientialojen ja teollisuuden lama kurittaa valtiota sekä alenevien verotulojen että lisääntyvän työttömyyden osalta.
-SS-