Jos tahallinen väärinymmärtäminen on mediassa ihan standardi, niin miksi Trumpin pitäisi olla jotenkin erityisasemassa? Ja kai peittaus toimii keuhkoihin siinä missä muukin, ainakin yksi suomalainen rokote on tarkoitus antaa nenäsuihkeena. Viruksen tappaminen vaan aika tehotonta, koska kovin elävä se ei ole muutenkaan. Se ei pysty lisääntymään, vaan solut kopioi sitä. Elimistön vasta-aineet sen pystyy torjumaan, kunhan osaavat valmistautua. Bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta vastaan ihmisille on jo annettu pneumokokkiroketetta. Jotkut bakteerit tuhoavat keuhkojen kantasolut, jolloin mitään parantumista keuhkoissa ei voi enää tapahtua. Näin keväällä allergisten elimistö tuottaa vasta-aineita varmaan enemmän tuon autoimmuunisairauden takia, mikä lienee vaikutus?
täytyy tunnustaa, etten ole lääketieteen asiantuntija, kokemusasiantuntija monelta alalta. Amerikkalaista tiedän sen, että olisi maa johon seuraavassa elämässä haluaisin syntyä. Yleisradion vuosia jatkunut aivopesu ei ole tehonnut, ihmiset mukavia, fiksuja ja ystävällisiä, arvostavat vaan työtä ja pärjäämistä enemmän, kuin ilmaisia valtion palveluja. Trump nyt on?
Miten jollain voi olla mielipide keuhkokuumeesta, keuhkojen vajaatoiminnasta, tehohoidosta, happihoidosta, hengityskoneesta, jos on lukenut näistä vain googlesta? Näistä monella julkisuuden henkilölläkin oli koronan suhteen hyvin selvä mielipide, vaikkei ole koskaan "ollut letkuissa".
Kumpi tehoaa paremmin, jauhe-baytan vai neste? Jos nestettä, niin onko riski keuhkopöhöstä?