Autojen kestävyys menny heikommaksi. Millä merkillä on "varaa" tehdä autoja parhaista kompenenteista, jaa myydä samaan hintaan kuin kilpailijan Kiinalsisita halpis osista koottu.
PAitsi että oikeasti autojen kestävyys on mennyt eteenpäin melkoisin harppauksin. 1960-luvulla mainostettiin, miten erinomainen varaosapalvelu Fordilla on, kun 100 000 km:n jälkeen voi käydä vaihtamassa Taunukseen uuden moottorin. Vielä 70-luvulla 100 000 km oli paljon ajetun auton raja, ehkä vastaava kuin nykyisin 200 000. 1980-luvulla E-öljyt piti valikoimassaan mittavaa kokoelmaa Car Parts -vaihtomoottoreita. Vaihtomoottorit olivat myös Tammer-dieselin pääartikkeli.
Ja se ruoste ja rapisevat maalit. 1970-luvun autoja ylimaalattiin jopa useita kertoja ja kymmenvuotiaisiin autoihin lyötiin pohjiin paikkaa paikan perään. joiltain osin laatu heikkeni seuraavalla vuosikymmenellä entisestään. Osa autoista lahosi sitä tahtia, ettei kannattanut maalata ensimmöistäkään kertaa. Ja entäs pakoputket? Kuka on joutunut vaihtamaan 2000-luvun autoon pakoputken? 80-luvun autoihin vaihdettiin vähintään puoli putkea joka katsastukseen.
Ainoa noiden autojen vahvuus tässä suhteessa oli se, että korjaaminen oli useimmiten helppoa ja edullista, paitsi ranskalaisautoissa, joista piti irrottaa milloin moottori, milloin vaihdelaatikko ja milloi pari lokasuojaa, että sai vaihdettua tuulilasinpyyhkijän moottorin tai vesipumpun. Ai niin... niitä tuulilasinpyyhkijän ja puhaltimen moottoreita ja mekanismeja... ja vuotavia vesipumppuja.... Eipä tule ikävä.
