Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 19.12.15 - klo:04:31
-
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/yle-viljelij%C3%B6iden-ahdinko-vaikuttaa-jo-kuntatalouteen-1.135214
Kiuruveden tavoitteena on ollut lisätä maataloustuotantoa 5% joka vuosi mm. peltoa raivaamalla.
Kun kunnanisät ovat yllyttäneet ihmisiä moiseen investointihullutteluun maassa, missä on jo ennestään liikaa tuotantoa, niin olisivat ensimmäisenä voineet lahjoittaa helmitaulut kaikille kunnan maajusseille.
Kiuruvedellä on jo ennestään pirunsuuret tukiaiset, mitään uutta rahaa sinne ei pidä kylvää,
-
Miksi kriisitukea tuotannonalalle joka ihan itse aiheuttanut omat ongelmansa.
Toimitusjohtajaleikit ovat hämmärryttäneet todellisuuden.
-
Missäs se teidän joulurauha on
-
Joko tissinkoittaja on vetäytynyt joululevolle ja yhteiskunnan ilmainen lomittaja se painaa vaan duunia.
-
mee sää vaan levolle siitä(http://www.barem.ee/files/news/57.jpg)
-
Missäs se teidän joulurauha on
Täällä.
-
Monellako kotieläintuottajalla palaa pinna ja viimeiseksi leposijaksi tulee puupalttoo, kärsijänä syytön rekkakuski.
Sitähän tuo arkun mainostaminen täällä lienee tarkoittavan.
Onko tiettyä mallistoa mihin mtk on puuhannut jäsenedun.
-
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/yle-viljelij%C3%B6iden-ahdinko-vaikuttaa-jo-kuntatalouteen-1.135214
Kiuruveden tavoitteena on ollut lisätä maataloustuotantoa 5% joka vuosi mm. peltoa raivaamalla.
Kun kunnanisät ovat yllyttäneet ihmisiä moiseen investointihullutteluun maassa, missä on jo ennestään liikaa tuotantoa, niin olisivat ensimmäisenä voineet lahjoittaa helmitaulut kaikille kunnan maajusseille.
Kiuruvedellä on jo ennestään pirunsuuret tukiaiset, mitään uutta rahaa sinne ei pidä kylvää,
"Yksi maitotuottaja kävi luonani ja sanoi, että kun pankki otti maitotilistä lainojen korot, heillä jäi 104 euroa pankkitilille ja hänellä on neljä lasta elätettävänä", Tabel kuvailee.
Tässä on nyt kaksi mahdollisuutta. Joko maitotili on liian pieni, tai lainaa liian paljon. Tällä korkotasolla ei muuta mahdollisuutta. Olisko sitten helpompaa, jos korko olis 17%
-
Oliko syyllisestä puhetta.
varsinkin jos on kepulainen, löytyy syy aina jostain muualta.

Tarina ei kerro onko lainojen korkoja ennen maksettu muut laskut ja lyhennykset.
-
Tää on tää investointituilla ohjailtu bisnettely tämmöstä... http://www.talouselama.fi/uutiset/yrityksia-tulee-kaatumaan-kl-vakava-varoitus-suomen-bioenergiafirmoista-6240760 eurosto-sosialismia kauneimmillaan, ikuista...

Tää on hyvä esimerkki... halpa tuonti tuhoaa kotimaisen yrittämisen. Syynä on se, että se kotimainen yrittäminen on tehty liian kalliiksi ja tehottomaksi juurikin tukemalla... mä näen tässä niin paljon yhtäläisyyttä maatalouteen :o
-
Ongelma on just siinä, kun jokainen taho kärkkyy niitä tukirahoja ihan missä vaan. Veetikin huutaa koko ajan lisää tukea. Tai ainakin tuntee saavansa liian vähän mitä ilmeisemmin :)

Mun mielestäni Veeti lähinnä kyseenalaistaa jakoperusteita. Tuskin hän kuvittelee saavansa nuorenviljelijäntukea tms. Se raja AB vs. muu Suomi tuntuu tosi jyrkältä kun elelee siinä rajaseudulla ;D

Vaikka kaikki tukieurot jaettaisiin tasan niin Veeti ei olisi tyytyväinen siihenkään..kyllä kauran pitäisi maidon tuet saada.. ::)

Nyt sä laitat sanoja toisen suuhun. Veeti on käsittääkseni perännyt samaa tukea viljalle, oli kyseessä sitten kasvinviljely- tai kotieläintila.
-
Täytyy ihan ihailla noita Veetiä ja Eemeliä, kun lauantaiaamuna ollaan heti neljän jälkeen huolissaan tissinkoittajan pärjäämisestä ;D ;D ;D Mitenkä kahdella ihmisellä voi olla rytmi noin samanlainen. Ja jutut etenkin jutut on samanlaisia.
-
Ongelma on just siinä, kun jokainen taho kärkkyy niitä tukirahoja ihan missä vaan. Veetikin huutaa koko ajan lisää tukea. Tai ainakin tuntee saavansa liian vähän mitä ilmeisemmin :)
Mun mielestäni Veeti lähinnä kyseenalaistaa jakoperusteita. Tuskin hän kuvittelee saavansa nuorenviljelijäntukea tms. Se raja AB vs. muu Suomi tuntuu tosi jyrkältä kun elelee siinä rajaseudulla ;D
Vaikka kaikki tukieurot jaettaisiin tasan niin Veeti ei olisi tyytyväinen siihenkään..kyllä kauran pitäisi maidon tuet saada.. ::)
Nyt sä laitat sanoja toisen suuhun. Veeti on käsittääkseni perännyt samaa tukea viljalle, oli kyseessä sitten kasvinviljely- tai kotieläintila.
Tasa-arvoahan se haluaa, eli kyllä siinä kaikki tuet pitäisi tasan jakaa...sonnipalkkioonhan Veetillä tietysti jonkunlainen sauma olisi...mutta taitaa mennä yli-ikäiseksi.. ???

Ja taas... ei Veeti ole ollut kerjäämässä kotieläinten tukia itselleen, joten miksi tuo sonnipalkkio piti tähän vetää ???
-
Aikanaan Neuvostoliitossa tehtiin viisvuotissuunnitelmia, jotka eivät oikein toimineet. Samaa kokeillaan Kiuruvedellä, eikä tulokset ole rohkaisevia. Toki jotkut pärjäävät, mutta monet joutuvat lähtemään kodistaan, kun kaikki ei mennytkään kuin suunniteltiin.. Toki kiloja tulee, mutta parempiakin mittareita on olemassa.
Ei kunnan pitäisi määrittää tuotannon määrää. Toisaalta nykyinen ruikutuslinjakaan ei ole hyväksi.
-
Veetihän on juuri hiljattain saanut massiivisen tukipotin siirron itselleen päin. Nykyään maksetaan eläkeiän ylittäneille papoillekin täydet tuet, ja edunsaajana tässä kähminnässä olivat pelkästään veetit.
-
Joko tissinkoittaja on vetäytynyt joululevolle ja yhteiskunnan ilmainen lomittaja se painaa vaan duunia.
Maanantaiaamusta tulee yhteiskunnan maksama lomittaja. Tai kaks, molemmille ei tosin ole töitä mutta kun tarjotaan nii otettava on. Sitten suunnataan perheen kanssa pohjoisen tuen voimin lappiin.

Oikeinko tarjottiin??? Nyt on pahasti asiat..
Onneksi minä laitoin nuoren-isännän pakkolomalle jo marraskuussa niin ei tarvi työllistää jokaista tuulimyllynlämmittäjää.. ;D
-
Aikanaan Neuvostoliitossa tehtiin viisvuotissuunnitelmia, jotka eivät oikein toimineet. Samaa kokeillaan Kiuruvedellä, eikä tulokset ole rohkaisevia. Toki jotkut pärjäävät, mutta monet joutuvat lähtemään kodistaan, kun kaikki ei mennytkään kuin suunniteltiin.. Toki kiloja tulee, mutta parempiakin mittareita on olemassa.
Ei kunnan pitäisi määrittää tuotannon määrää. Toisaalta nykyinen ruikutuslinjakaan ei ole hyväksi.
Polseviikit valtaan päästyään jakoivat paroonien maat maatyöläisten kesken tasajakoon, mutta muutaman vuoden päästä oli taas jotkut toiset pärjänneet paremmin kuin muut,silloin katsottiin että tasa-arvoisempi systeemi on kun kollektivisoidaan koko homma niin ei tule eriarvoisuutta.
Tässä Eurostoliitossa on otettu toinen tapa, huonosti menestyviä tuetaan pitämään torppansa pystyssä , tavallaan näiden itse asiansa hoitaneiden kustannuksella..
-
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/yle-viljelij%C3%B6iden-ahdinko-vaikuttaa-jo-kuntatalouteen-1.135214
Kiuruveden tavoitteena on ollut lisätä maataloustuotantoa 5% joka vuosi mm. peltoa raivaamalla.
Kun kunnanisät ovat yllyttäneet ihmisiä moiseen investointihullutteluun maassa, missä on jo ennestään liikaa tuotantoa, niin olisivat ensimmäisenä voineet lahjoittaa helmitaulut kaikille kunnan maajusseille.
Kiuruvedellä on jo ennestään pirunsuuret tukiaiset, mitään uutta rahaa sinne ei pidä kylvää,
"Yksi maitotuottaja kävi luonani ja sanoi, että kun pankki otti maitotilistä lainojen korot, heillä jäi 104 euroa pankkitilille ja hänellä on neljä lasta elätettävänä", Tabel kuvailee.
Tässä on nyt kaksi mahdollisuutta. Joko maitotili on liian pieni, tai lainaa liian paljon. Tällä korkotasolla ei muuta mahdollisuutta. Olisko sitten helpompaa, jos korko olis 17%
Tundran-maituparoonit-voivat-nyt-siirtyä-taksisuhareiksi:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074022426/PohjoisSuomessa+haluttaisiin+pudottaa+etelan+viljelijat+maatalouden+tukikelkasta
-
Joko tissinkoittaja on vetäytynyt joululevolle ja yhteiskunnan ilmainen lomittaja se painaa vaan duunia.
Maanantaiaamusta tulee yhteiskunnan maksama lomittaja. Tai kaks, molemmille ei tosin ole töitä mutta kun tarjotaan nii otettava on. Sitten suunnataan perheen kanssa pohjoisen tuen voimin lappiin.
Äläs hemmetti meillähän on sama suunta. Tosin meikä pääsee vasta Tapaninpäivänä lähteen kun ei ole tuota maksettua lomitusjärjestelmää takana. Vuosi kuitenkin vaihtuu Lokan ja Saariselän vaiheilla tutun kelkkaporukan kanssa. :)
-
f
Tää on tää investointituilla ohjailtu bisnettely tämmöstä... http://www.talouselama.fi/uutiset/yrityksia-tulee-kaatumaan-kl-vakava-varoitus-suomen-bioenergiafirmoista-6240760 eurosto-sosialismia kauneimmillaan, ikuista...
Tää on hyvä esimerkki... halpa tuonti tuhoaa kotimaisen yrittämisen. Syynä on se, että se kotimainen yrittäminen on tehty liian kalliiksi ja tehottomaksi juurikin tukemalla... mä näen tässä niin paljon yhtäläisyyttä maatalouteen :o
Ehkä tähän aiheeseen pitäisi aloittaa uusi ketju, mutta olkoon. Tämä risujen kerääminen verovaroin on aivan järjetön. Ei tule koskaan toimimaan. Vie vaan suomen metsäteollisuuden ahdinkoon. Pääomavero joka tulee metsästä on pääosiltaan tukin myynnistä peräisin. Siis tukkia verotetaan ja jaetaan risujen keräämistä,,,, järjetöntä.
Ainut oikea tapa on , poistaa energiapuun vero ja tuet. Siis kerää ken haluaa risuja kasvattaa.
-
Yli vuosi aikaa hoitaa asia ennakolta kuntoon..... ja mitä tekee PARKKIMITTARIT?
Ei yhtään mitään paitsi parkuvat niin kuin lapsi jolta viety tikkari!
Savolaisia maitu-toimitusjohtajia eli piällysmiehiä tuolla maitupitäjä kiuruvesi puolillaan.... ;D ;D ;D ;D ;D ;D
maitu ja savo ovat molemmat perseestä ja syvältä!
Ilman savolaasia suomi olis pulassa. Mistäs ne löytyis komissaarit , resitentit, pankinjohtajat, piäministerit. Nää muutama pohojalaaset piäkanisterit on näin huuolaespoekii. 😊
-
veeti o tyytyväinen vasta sitte ku tukea tulee sen verran että Tays.in ylilääkärit on iltasomien listoilla alapuolella paitsi että vielä sittekkin se syyttää kepua ja mtk.ta huonolaatuisesta vessapaperista ;) :D ;D 8)
-
Yli vuosi aikaa hoitaa asia ennakolta kuntoon..... ja mitä tekee PARKKIMITTARIT?
Ei yhtään mitään paitsi parkuvat niin kuin lapsi jolta viety tikkari!
Savolaisia maitu-toimitusjohtajia eli piällysmiehiä tuolla maitupitäjä kiuruvesi puolillaan.... ;D ;D ;D ;D ;D ;D
maitu ja savo ovat molemmat perseestä ja syvältä!
Ilman savolaasia suomi olis pulassa. Mistäs ne löytyis komissaarit , resitentit, pankinjohtajat, piäministerit. Nää muutama pohojalaaset piäkanisterit on näin huuolaespoekii. 😊
Joo! Parasta mitä savo on tarjonnu isänmaalle on Lasse Lehtinen ja Paavo Lipponen..... loppu sieltä tullu on täyttä paskaa.
Anyway 100% respect Paavolle ja Lasselle!
;D ;D ;D ;D
No nyt voisit laittaa ne pohojalaaset joista jotain hyötyä Suomelle on ollu. Mä en muista kuin Isontalon Antin ja Rannanjärven. 😊

En mä mitään pohojalaasia diggaa.... ne on pääosin kepupellejä yhtä kaikki!
Ainut ero, että pohojalaaset keput ovat vain yhdellä kierteellä juonivia, mutta savolaaset keput.... niiltä tulee paskakin vähintään neljällä eri jengalla.
;D ;D ;D
Aika hyvä analyysi kepusta. täys kymppi. 😊
-
Kyllä Savolaiset isänmaallisia ovat!Mannerheim-ristin ritareista Karjalaisten ja Pohjalaisten kanssa suurin joukko.

on kollosellaki prenikoita mutta ruottista saatuja ;) :D ;D 8)