Taas kauhea haloo ett johtavassa asemassa olevan poika on jättänyt eläinten hoidon vajaavaiseksi. Eroamista vaaditaan jne. Kuitenkin se tärkein unohtuu eli miksi tilanne on tilalla sellainen että työuupumus on ajanut tähän pisteeseen. Johtuuko asia hinnasta, työvoiman puutteesta, osaamattomuudesta vai jostain muusta. Näihin mtk:n pitäisi puuttua ja jättää vähemmlle ruotiminen siitä että sattuiko yksi tapaus lähelle hallintoa. Eläinten kohtelu ei parane suomessa yhtään sillä että saadaan yksi ihminen "hirtettyä" asiasta vaan sillä eettä järjestetäänn hoitajien olot sellaiseksi että he jaksavat hoitaa eläimiään. Vanha sanonta pätee edelleen että jos hoitajalla on hyvä olla niin on myös eläimillä mutta ei toisinpäin.
Tuo on noin inhimilliseltä kannalta epäiltyjen osalta ajateltuna.
Mutta jatkossa kun Puttosen nimi tulee esiin MTK:n asioissa, tämä tapaus nostetaan/nousee uutispalstojen linkkilistaan uudestaan ja uudestaan. Kysymys ei ole siitä, etteikö johtavassa asemassa oleville kävisi vahinkoja. Kyse on uskottavuudesta/luottamuksesta. Jokaisessa isommassa kokouksessa odotetaan, kuka huutaa väliin: onkos nyt eläimiä kuollut, ja tilaisuuden asiasisältö tärveltyy. Kukaan ei halua näitä mainintoja, joita ei voitoksi pysty kääntämään.
Puttonen vanhempi oli kai osakkaana, joten vastuu on hänelläkin eläimistä, ellei eläinpuoli ollut kokonaan pojan liiketoimi omalla y-tunnuksella. Vanhempi taas on haalinut töitä muualta. Totuushan meillä on edelleen pimennossa: eli mitä todella tapahtui. Ei naulita vielä.
Jos epäilykset ovat kaikilta osin totta, niin kyllä Puttoselle jää vain eroilmoituksen mahdollisuus.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/mtk-n-valtuuskunnan-puheenjohtajan-kotitilalla-tutkitaan-el%C3%A4insuojelurikosta-1.34264Tuossa asia on kerrottu toiselta kannalta. Mistähän epäilykset kantautuivat poliisille? Eläinlääkärit eivät yleensä ole hanakoita ilmoittelemaan, vaan kehottavat korjaamaan ja auttavatkin siinä.